Hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuutta ei voida vähentää puuttumatta yhteiskunnan rakenteellisiin ongelmiin, painotetaan PROMEQin uusimmassa politiikkasuosituksessa. Tutkimuksessa nousivat esiin erityisesti yksinäisyyden lieventäminen, työttömyyden vähentäminen, perusturvan parantaminen sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen saatavuuden kohentaminen.
Tutkijat korostavat, että sosiaalisesti laadukas yhteiskunta tulee olla kaikkien hallintokuntien yhteinen tietoinen tavoite, jonka toteutumista tulee myös seurata.
– Paljon apua tarvitsevilla sosiaali- ja terveyspalvelujen integraatio on erittäin tärkeää. Tämä näkökulma on jäänyt valmistellussa sote-uudistuksessa lapsipuolen asemaan, PROMEQ-hankkeen johtaja, professori Marja Vaarama painottaa.
– Toisaalta ei riitä, että puututaan vain esimerkiksi terveellisiin elämäntapoihin. Samalla on myös nostettava esiin ihmisten osallisuuteen, valtaistumiseen ja elinoloihin liittyviä tekijöitä, tutkimusjohtaja Tomi Mäki-Opas jatkaa.
Tiedetään, ettei terveyden ja hyvinvoinnin eroja siis voida selittää yksinomaan yksilön käyttäytymisellä ja huonoilla elintavoilla. Niihin vaikuttavat yhteiskunnan rakenteelliset tekijät kuten köyhyys sekä sosiaali- ja terveyspalvelujen ja luottamuksen puute, jotka ovat jääneet vähemmälle huomiolle terveyden ja hyvinvoinnin edistämisessä.
Tutkijat suosittelevatkin kokonaisvaltaista lähestymistapaa hyvinvoinnin ja terveyden eriarvoisuuden kaventamiseen. Tämä edellyttää koordinoitua ja tavoitteellista sosiaali- ja terveyspolitiikkaa – pelaamista yhteiseen maaliin.
– Yhteiskunnassa tulisi pyrkiä mahdollisimman korkeaan sosiaalisen laatuun sekä laajapohjaiseen yhteistyöhön kaikilla politiikkatasoilla. Kuntiin tulisi lisäksi perustaa moniammatilliset yhteistyöelimet ja rakenteellisessa sosiaalityössä olisi otettava koppi sosiaalilain antamista velvoitteista, Vaarama tarkentaa.
Yhteiskunnan sosiaalinen laatu näkyy ihmisten arjessa muun muassa riittävänä toimeentulona, osallisuutena yhteiskunnan eri sektoreiden toimintaan, vaikutusmahdollisuuksina sekä luottamuksena.
– Tutkimuksessamme esimerkiksi sosiaalipalvelujen laatu, osallisuuden kysymykset sekä voimakas epäluottamus päätöksentekijöihin ja julkisiin palveluihin nousivat vahvasti esiin kaikkein huono-osaisimpien keskuudessa, Vaarama sanoo.
Tutkijat suosittelevatkin, että asukkaat ja asiakkaat otettaisiin mukaan suunnittelemaan ja arvioimaan heille suunnattuja toimia ja tälle luotaisiin myös selkeät rakenteet.
– Meillä on nyt PROMEQissa kansainvälisesti ainutlaatuista näyttöä sitä, että kaikkein huono-osaisimpien ihmisten tilanteita voidaan parantaa heitä tukemalla, Mäki-Opas korostaa.
Tutkimuksessa tarkasteltiin yhteiskunnan haavoittuvimmassa asemassa olevien ryhmien hyvinvointia ja terveyttä.
– Heidän tilanteensa jää suurissa väestötutkimuksissa keskiarvojen taakse. Löysimme tutkimuksessamme muun muassa alueellisia eroja sosiaalisessa laadussa, Mäki-Opas kertoo.
Esimerkiksi monissa pienissä kunnissa korkea sairastavuus, köyhyys ja ikääntynyt väestö aiheuttavat sosioekonomista turvattomuutta. Suurista kaupungeista puolestaan löytyy kasaantuneen huono-osaisuuden alueita, joiden haasteet ovat toisenlaisia.
– Meillä Suomessa on selvästi tarvetta suuremmille sote-alueille. Pienen kuntien hartiat eivät yksin riitä. Haastavaa kuitenkin on, miten köyhistä pikkukunnista rakentuvat sote-alueet saadaan taloudellisesti riittävän vahvoiksi, Vaarama toteaa.
Tutkimus syvensikin monella tavalla ymmärrystä suomalaisten terveyden ja hyvinvoinnin erojen rakenteellisista mekanismeista.
– Tähän saakka terveyden ja hyvinvoinnin edistämistä on tarkasteltu pitkälti osittaiskuvien pohjalta. Terveydentutkijat ovat muun muassa selvittäneet terveysvalintoihin liittyviä tekijöitä, sosiaalitieteilijät tuloeroja ja politiikantutkijat poliittista osallistumista. Me lähestyimme eriarvoisuuden mekanismeja kokonaisvaltaisesti sosiaalisen laadun näkökulmasta.