Suomessa on käyty jo vuosien ajan keskustelua siitä, pitäisikö perusopetuksessa ja lukioissa siirtyä oman uskonnon opetuksesta yhteisen katsomusaineen opetukseen. Nykyisessä mallissa oppilaat osallistuvat joko oman uskontokuntansa mukaiseen tai oppilaan saaman kasvatuksen ja kulttuuritaustan perusteella uskonnonopetukseen tai elämänkatsomustiedon opetukseen.
Yhteistä katsomusainetta perustellaan maailmankatsomusten kasvavalla kirjolla sekä säästösyillä, sillä ikäluokat pienenevät Suomessa kiihtyvällä tahdilla.
Yhteiseen katsomusaineeseen siirtymisestä löytyy argumentteja puolesta ja vastaan, ja tilanteessa nähdään erilaisia uhkakuvia uskontojen häivyttämisestä luterilaisen kulttuuriperimän heikentymiseen. Yksi näkökulma tuntuu kuitenkin julkisista keskusteluista puuttuvan – vähemmistöuskontojen edustajat pääsevät aiheesta harvemmin ääneen.
– Yhteiseen opetukseen siirtyminen saadaan julkisuudessa kuulostamaan pelkästään joko-tai-vaihtoehdolta, kun se hyvin voisi olla sekä-että, muotoilee ortodoksisen uskontopedagogiikan yliopiston emerituslehtori Risto Aikonen.
Toisin sanoen yhden katsomusaineen sijaan vaihtoehtona voisi myös olla se, että uskonnonopetus jaettaisiin tulevaisuudessa oman uskonnon sekä yhteisiä osuuksia sisältäville tunneille.
Yhdenvertaisuus toteutuu omilla uskontotunneilla
Uskonnonopetus on viime aikoina noussut aiheena esiin muissakin Euroopan maissa. Joensuun kampuksella järjestetään syyskuun alussa kansainvälinen konferenssi ortodoksisesta uskonnonopetuksesta. Aikonen on uransa aikana koonnut yhteen laajan kansainvälisen tutkijaverkoston, jonka jäsenten tutkimustuloksia päästään nyt konferenssissa aiheen tiimoilta kuulemaan. Samalla saadaan tietoa erilaisista malleista uskonnonopetuksesta.
– Esimerkiksi muissa Pohjoismaissa uskonnonopetus järjestetään kaikille oppilaille yhtenäisenä oppiaineena. En kuitenkaan pidä esimerkiksi Ruotsin mallia täysin onnistuneena, ja haluaisin, että näitä näkökulmia nostettaisiin esiin enemmänkin, Aikonen toteaa.
Hänen mukaansa yhteistä katsomusopetusta ei voi perustella yhdenvertaisuudella, vaikka sitä usein perusteena käytetäänkin. Aikosen mukaan yhdenvertaisuutta toteutettaisiin paremmin silloin, kun jokainen oppilas saisi ainakin osin oman uskontonsa opetusta, eikä sitä vietäisi heiltä pois.
– Koen, että yhteisen katsomusopetuksen malli perustuu tällä hetkellä enemmistön näkemyksiin. Lisäksi haasteena on, että yhden opettajan pitäisi kyetä opettamaan ja kertomaan kaikista uskonnoista ja katsomuksista täysin arvovapaasti ja neutraalisti. Tällä hetkellä kenelläkään opettajalla ei ole sellaista koulutusta.
Aikonen sanoo, että jos esimerkiksi ortodoksista uskontoa ja traditioita esittelisi ja opettaisi joku muu kuin ortodoksisen uskonnon opettaja itse, jäisi tiedollinen osuus hyvin ohueksi ja sisällöt tulisi esiteltyä ulkopuolisen näkökulmasta. Tällöin kaikki se kulttuuri, mikä ortodoksiseen uskontoon kytkeytyy, jäisi puuttumaan. Vaarana on myös yleistysten ja stereotypioiden välittäminen.
– Luulen, että sama haaste koskisi muitakin vähemmistöuskontoja.
Yhteinen katsomusaine aiheuttaisi perusopetuksen ja lukion lisäksi muutoksia ylioppilaskirjoituksiin, yliopistoihin sekä erityisesti teologian opiskeluun – ja toki myös lainsäädäntöön.
Ortodoksisen uskonnon opettajat suuren paineen alla
Väitöskirjatutkija Elisa Balčin valmistui ortodoksisen uskonnon opettajaksi vuonna 2014. Hän kertoo keskustelun yhteisestä katsomusaineesta velloneen jo heti opintojen alettua.
– Mietimme tuolloin usein opiskelijakavereideni kanssa, valmistummeko suoraan työttömiksi. Huoli on kuitenkin ollut tarpeeton, ja ortodoksisen uskonnon opettajan koulutus on ollut keskeinen tekijä työllistymiseni kannalta.
Balčin on väitöskirjatutkimuksessaan tarkastellut Suomessa ortodoksista uskontoa opettavien kokemuksia opettajantyöstä. Tutkimuksessa saatujen tulosten valossa näyttää siltä, että nämä opettajat kokevat kouluyhteisöissä tällä hetkellä vähemmistöstressiä ja ovat yhteiskunnallisen keskustelun takia suuren paineen alla.
– Ja toki kaikki julkinen keskustelu heijastuu suoraan koulumaailmaan, joka on kuin yhteiskunta pienoiskoossa. Väitöstutkimukseeni haastateltavat opettajat kertoivat kokevansa, että heidän roolinsa kouluyhteisössä on opettajan työn lisäksi tuoda lisää tietoutta vähemmistöuskonnoista sekä oppilaille että muulle koulun henkilökunnalle.
Toinen keskeinen rooli on tukea ortodoksioppilaita kouluyhteisössä. Uskontotunneillaan oppilaat voivat turvallisessa tilassa pohtia omaa suhdettaan perheen ja suvun katsomukseen.
– Ortodoksisen uskonnon tunneilla on luontevaa, että tunneilla käsitellään katsomuksen sisäistä moninaisuutta. Kun Suomeen tuli joitakin vuosia sitten yhtäkkiä paljon ukrainalaisia pakolaisia, eivät kouluihin sijoitetut lapset tietenkään osanneet vielä suomea. Uskonnon tunneilla he kuitenkin tunsivat olonsa kotoisaksi ja turvalliseksi, kun opettaja tunsi oppilaiden kulttuuritaustan entuudestaan. Lisäksi ikonit ja rikas muu esineistö loivat heille tutun ympäristön.
Ortodoksisen uskonnon opettajat mieltävät tukevansa oppilaiden identiteettiä olemalla aidosti omia persooniaan. Näin he tarjoavat oppilaille esimerkin ortodoksina olemisesta.
– Koulussa opitaan erilaisia tapoja olla osa yhteiskuntaa. Samalla opitaan huomioimaan moninaisuus ja muiden tavat. Tutkimuksessa saamieni tulosten perusteella pidän tärkeänä, että opettajistakin löytyisi eri kulttuurien edustajia.
Kaikki julkinen keskustelu heijastuu suoraan koulumaailmaan, joka on kuin yhteiskunta pienoiskoossa.
Elisa Balčin
Väitöskirjatutkija
Onnistuneita kokeiluita jo tehty
Balčinin mukaan tutkimuksessa käy myös ilmi, että ortodoksisen uskonnon opettajat toivovat olevansa vahvempi osa kouluyhteisöä. Osassa kouluja tämä jo toteutuukin, ja uskonnontunteja pidetään osin yhdessä katsomusaineen oppimäärästä riippumatta.
– Eri puolilla Suomea on tehty jo kokeiluja ja pysyviäkin käytäntöjä niin, että oman uskonnon opetuksessa eri oppimäärien oppilaat ja heidän opettajansa kokoontuvat silloin tällöin yhteisille tunneille. Niillä tunneilla päästään aitoon ja konkreettiseen dialogiin, Balčin kuvailee.
Aikonen on tehnyt vuonna 2021 selvityksen ortodoksiseen uskonnonopetukseen osallistuvien lasten ja nuorten vanhempien ja huoltajien sekä heitä opettavien opettajien näkemyksistä mediassa käytyyn keskusteluun. Samalla selvitettiin heidän ajatuksiaan uskonnon opetuksesta.
– Tutkimuksesta on jo toki muutama vuosi aikaa, mutta sen mukaan huoltajat kannattivat mallia, jossa oma uskonnonopetus säilytettäisiin, mutta uskonnonopetus olisi osin myös yhteistä.
Samaa mallia Aikonen kannattaisi itsekin. Hänestä hyvä suhdeluku olisi, jos kouluissa opiskeltaisiin omaa uskontoa 75 prosenttia, ja yhteisiä katsomustunteja olisi 25 prosenttia opetuksesta.
– Tutkimuksen tulokset osoittivat, että ortodoksisessa uskonnonopetuksessa olevien lasten ja nuorten huoltajat sekä opettajat kokevat, että suomalaisen yhteiskunnan antamaa mahdollisuutta oman uskonnon opiskeluun arvostetaan suuresti.
Itä-Suomen yliopistolla on valtakunnallinen ja kansallinen erityistehtävä vastata koko maan ortodoksista uskontoa opettavien luokan- ja aineenopettajien pedagogisesta koulutuksesta Suomessa.
Ortodoksisen uskonnonopetuksen ja tutkimuksen kansainvälinen organisaatio Orthodox Christian Religious Education Association (OCREA) kokoontuu 20-vuotisjuhlakonferenssiin Itä-Suomen yliopistoon Joensuuhun 2.–4.9.2026. ”Minorities and Tradition – A Challenge in Religious Education” -konferenssi käsittelee vähemmistöjä ja perinteitä uskonnonopetuksen haasteen kannalta.
Lisätietoja:
Emerituslehtori Risto Aikonen, [email protected] 050 345 0168
Väitöskirjatutkija Elisa Balčin, [email protected]