Uutiset
9.5.2025
Tapahtumat
12
Touko
2025
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Paine siirtyä kohti vähähiilisiä yhteiskuntia kiihtyy maailmanlaajuisesti. Samanaikaisesti ilmastopolitiikan ja ilmastohankkeiden oikeudenmukaisuudesta käyty laillisuuskeskustelu nousee enenevässä määrin esiin.
Digitaalinen terveydenlukutaito ja potilaan tuottaman tiedon hyödyntäminen mahdollistavat potilaan osallistumisen omaa terveyttään koskevaan päätöksentekoon.
Itä-Suomen yliopiston ja Turun yliopiston tutkimushankkeessa havaittiin, että työmarkkinoilla Suomessa vallitsee kestämätön ristiriita.
Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa selvitettiin, miten vakuuttavan myyntipuheen elementit rakentuvat pitchauskilpailussa Suomessa.
Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että säännöllisen kotihoidon asiakkaat ovat erityisen alttiita sekä sosiaalisiin suhteisiin liittyvälle että taloudelliselle syrjäytymiselle.
Huhdan johtamassa INTEL-hankkeessa tunnistetaan ja analysoidaan energiaoikeuden käsitteitä ja periaatteita sekä kehitetään niihin perustuvia teorioita.
Timo Haapasalo tutki väitöskirjassaan lohikalojen virkistyskalastusta ja sen säätelyä Suomessa.
Itä-Suomen yliopistossa hänen keskeinen tehtävänsä on kehittää lainvalmistelun sekä kauppaoikeuden tutkimusta ja koulutusta.
Tutkimuksen perusteella palveluihin pääsyn taustalla oli yleensä useita toisiinsa yhteydessä olevia tekijöitä.
PlasticsCircularity-hankkeessa keskitytään muovien kierrätykseen ja uudelleenkäyttöön, ekotehokkuuteen sekä materiaalien kierrätettävyyteen.