Uutiset
9.5.2025
Tapahtumat
12
Touko
2025
13
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Ruoka-aineallergian todennäköisyys yhden vuoden iässä oli 44 prosenttia pienempi, jos lapsen äiti söi avokadoja raskauden aikana, ilmeni suomalaistutkimuksesta, jossa havainnoitiin 2 272 äiti-lapsi-paria.
Itä-Suomen yliopistossa tehdyssä tutkimuksessa tarkasteltiin huolenaiheita, joita terveyssosiaalityössä tehdyt muutokset aiheuttavat sosiaalityöntekijöissä.
Farmasian opiskelijat voivat jatkossa testata apteekkiharjoittelussa tarvitsemiaan tietoja ja taitoja virtuaalitodellisuuteen rakennetussa oppimisympäristössä, VR Pakoteekissa.
– Aivotutkimusta ei voi enää tehdä yksin laboratoriossa puurtamalla. Tieteenteon maisema on muuttunut dramaattisesti, totesi professori Mikko Hiltunen Kuopio Brain & Mindin verkostoitumistapahtumassa.
Suomessa syntyy vuosittain noin 81 miljoonan euron arvosta lääkejätettä, josta yhteiskunnan lääkekorvauksina maksama osuus on noin 43 miljoonaa euroa, osoitti proviisori Mella Louhisalmen väitöstutkimus.
Palkinto myönnetään tunnustuksena innovatiivisesta lähestymistavasta lapsuusiän lihavuuteen.
Nopea ilmastonmuutos mullistaa kasvilajien monimuotoisuutta ja kasvudynamiikkaa arktisella alueella. Jotkin lajit menestyvät, kun taas toiset vähenevät, kertoo Nature-tiedelehdessä julkaistu tutkimus.
Fyysisen rakentelun sekä hiekan hienomotorisen käsittelyn ja kaivamisen lisäksi hiekkaleikeissä koetaan tunteita.
Suomalaisessa väestössä esiintyvä harvinainen TYROBP-geenimuutos lisää merkittävästi riskiä sairastua Alzheimerin tautiin. Geenimuutos vaikuttaa aivojen tulehdusta säätelevien mikrogliasolujen toimintaan.
Seeprakaloilla tehtävä tutkimus voi tulevaisuudessa auttaa valitsemaan syöpäpotilaalle yksilöllisesti sopivimman hoidon.