Uutiset
20.3.2026
19.3.2026
Tapahtumat
23
Maa
2026
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Seminaarissa esitellään MultiLogos-hankkeen keskeisimmät tulokset sekä keskustellaan yliopiston ja työelämän välisen yhteistyön merkityksestä.
Työyksinäisyys näyttäytyy nykypäivänä laajana yhteiskunnallisena haasteena. Suomalaisista työikäisistä joka viides ja nuorista aikuisista joka kolmas kokee yksinäisyyttä työssä.
Pandemian aika oli suuri terveyskriisi, joka haastoi kansalaisten tiedonhallinnan rutiineja. Tiedolliset ihanteet ohjasivat niin tiedon hakemista kuin omaa toimintaa.
Yliopistokollegion puheenjohtajaksi valittiin professori Timo Tokola.
Tutkimus käsittelee varhaiskasvatuksen opettajan asiantuntijuutta ja johtajuutta moniammatillisissa tiimeissä.
Suomen Kulttuurirahasto on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston karjalan kielen oppiaineelle merkittävän 200 000 euron rahoituksen karjalan kielen sanakirjatyöhön.
Itä-Suomen yliopiston uuteen monitieteiseen tohtorikoulutusohjelmaan rekrytoidaan viisitoista väitöskirjatutkijaa.
Palkitsemisella halutaan vahvistaa kumppanuuksia työelämän suuntaan ja rakentaa jatkuvaa, molemminpuolista luottamusta opo-koulutuksen ja työelämän välille.
Teologian opiskelija Konsta Kinnunen haki tuntumaa tutkintokoulutuksen arkeen avoimessa yliopistossa.
Yliopisto tuo monialaista osaamistaan mukaan kansainväliseen innovaatiofoorumiin ja tukee arvostettua teknologiapalkintoa.