Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopisto tukee monin tavoin Suomen Akatemian akatemiatutkijaksi syksyllä 2021 hakevia henkilöitä.
Laadukkaalla ja suunnitelmallisella ruokakasvatuksella voidaan lisätä lasten hyvinvointia sekä edistää hyviä ruokailutottumuksia.
Jotta opiskelijat voisivat hyvin ja jaksaisivat opinnoissaan, on heidän kouluttajillaan oltava tietoja ja taitoja huomioida moninaiset oppijat.
Itä-Suomen yliopistossa on viime vuonna aloitettu noin miljoonan euron tutkimusrahoituksen saanut oppimista ja opettamista uudella tavalla eteenpäin vievä tutkimusprojekti.
Itä-Suomen yliopiston toiminnallinen ja taloudellinen tulos oli hyvä vuonna 2020. Koronavirus ja poikkeusolot vaikuttivat toimintaan, mutta keskeiset toiminnalliset tavoitteet toteutuivat hyvin.
Terveystieteiden maisteri Anu Kinnusen väitöstutkimuksessa tarkasteltiin kouluikäisen erityistä tukea tarvitsevan lapsen osallisuuden rakentumista.