Uutiset
20.3.2026
19.3.2026
Tapahtumat
23
Maa
2026
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Väitöskirjatutkijan palkinnot myönnettiin Fiia Söderholmille, Lejish Vettikkat Parameswaranille, Milla Rosenlundille ja Eloi Schmauchille. Professori Anne Mari Soutolle myönnettiin väitöskirjaohjaajan palkinto.
Uusi yksikkö tarjoaa asiantuntijapalveluita yliopiston tutkimuksen ja strategisen johtamisen tueksi.
Tutkimuksessa havaittiin, että alustapohjaisen palvelumyynnin edistäminen vaatii myös vahvoja, yritystasoisia kyvykkyyksiä.
Hakijoita saatiin tasaisesti kaikkiin yliopiston englanninkielisiin koulutusohjelmiin. Suurin osa hakijoista, yli 90 prosenttia on Euroopan ulkopuolelta.
Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitoksella tutkitaan uusia keinoja pohjoissavolaisten hyvinvoinnin ja toimintakyvyn tukemiseen.
Tutkimus uutta näkökulmaa vankeinhoidon kehittämiseen vankien ja heidän yhteiskuntasuhteensa näkökulmasta.
Itä-Suomen yliopisto on aloittanut yliopistojen globaalin kehityksen verkoston UniPIDin koordinaattorina vuoden 2026 alusta.
Uusi avustusmuoto tukee professorien palkkaamista Joensuun kampukselle.
Tarkoituksena on tarjota kampusympäristö erilaisille kulttuuritapahtumille ja esityksille ja tukea näin arjen hyvinvointia. Samalla yliopistoyhteisölle tarjotaan kurkistus kaupunkien monipuoliseen kulttuuritarjontaan.
Suomen Akatemia on myöntänyt Dienerin professoritehtävän ja tutkimusryhmän perustamiseen 2,5 miljoonan euron rahoituksen.