Uutiset
20.3.2026
19.3.2026
Tapahtumat
23
Maa
2026
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Hyvällä mielellä Pohjois-Savo -projektissa kunnat sekä tutkimus- ja kehittämisorganisaatiot yhdistävät osaamisensa mielenterveysongelmien ja päihteiden käytön vähentämiseksi.
Uuden valtakunnallisen osaamisverkoston tavoitteena on lisätä yhteistyötä yliopisto-, sairaala- ja yritysmaailmojen välille sekä tehdä suomalaista neurotiedettä kansainvälisesti näkyväksi.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan runsaampi reipas ja rasittava liikunta voi hillitä ylipainon aiheuttamaa matala-asteista tulehdusta.
Reippaan liikunnan lisääminen vähentää tyypin 2 diabeteksen ja valtimotautien riskitekijöitä jo alakouluikäisillä lapsilla, osoitti TtM Juuso Väistön väitöstutkimus.
Itä-Suomen yliopistolle myönnettiin yhteensä 30 apurahaa Kulttuurirahaston lokakuun hakukierrokselta.
– Biologiset lääkkeet ovat aivan uusi lääkekehityksen alue, jota eivät ylikansalliset yritykset vielä dominoi. Suomella on mahdollisuus nousta globaalisti alan eturintamaan huippututkimuksen, biotekniikkayritysten ja kliinisten toimijoiden yhteistyöllä, sanoo akatemiaprofessori Seppo Ylä-Herttuala.
Silmänpohjan ikärappeumaan ei toistaiseksi ole löydetty tehokasta parannuskeinoa, mutta autofagiaan liittyvien mikro-RNA:iden säätely voisi avata uusia mahdollisuuksia sen hoitoon.
Tuoreessa tutkimuksessa selvitettiin lasten akuutin lymfoblastisen leukemian syöpäsolujen piirteitä ja hoitovastetta nykyaikaisella yhden solun analysointitekniikalla.
Tuoreen suomalaistutkimuksen mukaan kömpelöiden lasten kestävyyskunto on samalla tasolla kuin motorisilta taidoiltaan taitavampien lapsien.
Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksen tohtoripromootio siirretään koronavirusepidemian vuoksi pidettäväksi 9.-11.6.2022.