Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
LL Maria Heikkisen väitöstutkimuksen tulokset tukevat aiempaa näkemystä siitä, että kilpirauhasleikkauksessa on merkittävä riski saada äänihuulihalvaus.
LL Annika Piiraisen väitöstutkimuksessa arvioitiin kolmen tulehduskipulääkkeen käyttöä, annosmuotoja ja haittavaikutuksia leikkauskivun hoidossa sappi-, selkä- ja tekonivelleikkausten yhteydessä.
Sydänleikkauksen jälkeinen lääkitys on keskeisessä asemassa sujuvan toipumisen ja leikkauksen pitkäaikaishyötyjen turvaamiseksi.
Puettavan anturiteknologian avulla voidaan luotettavasti arvioida lihasnykäysoireiden esiintymistä epilepsiaa sairastavilla potilailla myös potilaan kotioloissa.
Tuoreessa Itä-Suomen yliopiston tutkimuksessa osoitettiin ensimmäistä kertaa, että otsalohkodementiapotilaat voidaan erottaa psykiatrisia sairauksia sairastavista potilaista ja terveistä henkilöistä verestä mitattavan GFAP-proteiinin pitoisuuden perusteella.
Tutkijat etsivät keinoa ennaltaehkäistä aortan repeämästä johtuvia kuolemia matemaattisen mallin avulla.
Yskän esiintyminen suvussa lisää sekä yskän puhkeamisen että sen pitkittymisen riskiä, osoitti LL Anne Lätin väitöstutkimus.
OECI:n myöntämä sertifikaatti osoittaa, että syövän hoito ja syöpään liittyvä tutkimus on alueella kansainvälisestikin arvioiden korkealuokkaista ja monipuolista.
LL Jesse Tapiala selvittää väitöskirjatutkimuksessaan, kuinka virtuaalitodellisuutta, katseenseurantaa ja painesensoreiden käyttöä voisi hyödyntää korvakirurgian koulutuksessa.
Kansallisen neurokeskuksen yksi keskeisistä tavoitteista vuodelle 2021 on tutkimuksen näkyväksi tekeminen ja potilasrekrytoinnin helpottaminen. Tätä varten on luotu uusi kliinisten tutkimusten hakukone ja potilasrekrytoinnin alusta.