Uutiset
3.11.2026
Tapahtumat
4
Mar
2026
5
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tea Salo työskentelee sosiaalityöntekijänä, ja valmistui yhteiskuntatieteiden maisteriksi pääaineenaan sosiaalityö. Hän suorittaa lisäksi aikuisopettajan pedagogisia opintoja ja opiskelee alumnioikeudella työn ohessa. Lue Tean tarina.
Parhaimmillaan tuki integroituu arkeen yhteisten toimintatapojen avulla, mutta hallinnolliset rakenteet, resurssien rajallisuus ja kelpoisen henkilöstön saatavuus heikentävät sen ennakoitavuutta.
Palkinnon arvo on 20 000 euroa. Se luovutettiin Finlandia-talolla järjestetyssä Suuri kasvukeskustelu -konferenssissa 31. maaliskuuta.
Viime vuosikymmeninä vanhemmuus ja vanhemmuuden roolit ovat muuttuneet perusteellisesti, ja samaan aikaan myös suomalainen synnytys on murroksessa.
Asiantuntijakoulutuksen lähtökohta on työ-, organisaatio- ja henkilöstöpsykologiassa sekä yhteiskunnallisessa työelämätutkimuksessa.
Sidosryhmillä olisi halukkuutta tehdä ohjauksen koulutuksen kanssa enemmänkin yhteistyötä sekä tutkimuksen että opetuksen saralla.
Etiikkaa opetetaan poliisikoulutuksessa, mutta työyhteisöllä on suuri merkitys sen toteutumiseen.
Vaikka tutkimukseen osallistuneilla nuorilla oli paljon poissaoloja, koulu koettiin yhä merkitykselliseksi.
Työyksinäisyys näyttäytyy nykypäivänä laajana yhteiskunnallisena haasteena. Suomalaisista työikäisistä joka viides ja nuorista aikuisista joka kolmas kokee yksinäisyyttä työssä.
Palkitsemisella halutaan vahvistaa kumppanuuksia työelämän suuntaan ja rakentaa jatkuvaa, molemminpuolista luottamusta opo-koulutuksen ja työelämän välille.