Rikosseuraamuslaitoksen ja Itä-Suomen yliopiston VI tutkimus- ja ajankohtaisaamupäivä
- Talous ja yhteiskunta
- Terveys ja hyvinvointi
Nuoriin ja rikollisuuteen liittyvä huolipuhe on ollut viime aikoina pinnalla. Nuoren syyllistyminen mahdollisesti vakavaankin rikokseen haastaa palvelujärjestelmää. Samanaikaisesti talouden säästöpaineet aiheuttavat omat vaikeutensa, eikä nuorille sopivaa palvelua ole aina tarjolla. Mitä voisimme yhdessä tehdä auttaaksemme nuoria ja parantaaksemme heidän tilannettaan?
Päivässä pohditaan moninäkökulmaisesti ratkaisuja rikokseen syyllistyneen nuoren tilanteen kohentamiseksi. Puheenvuoron pitävät mm. lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen, Valtion koulukotien johtaja Kaisa Tammi, professori Riitta Vornanen ja sosiaalityöntekijä Harri Kerola ROKKI-hankkeesta.
Päivän kohderyhmänä ovat Rikosseuraamuslaitoksen, hyvinvointialueiden, korkeakoulujen, kolmannen sektorin ja muiden palveluntuottajien työntekijät. Webinaari on avoin kaikille kiinnostuneille.
Linkki etäyhteydellä osallistumiseen lähetetään ilmoittautuneille pari päivää ennen tilaisuutta.
Ohjelma
9.00–9.10 Tervetulosanat ja tilaisuuden eteneminen: Rikosseuraamuslaitos ja Itä-Suomen yliopisto
9.10–9.30 Sidosryhmäyhteistyön edistäminen Rikosseuraamuslaitoksessa,
Pohjois-Karjalan ja Kaakkois-Suomen rikosseuraamusalueen johtaja Jaana Leinonen-Nielsen
9.30–9.50 Onko vakavia rikoksia tehneen lapsen paikka laitoksessa?
Lapsiasiavaltuutettu Elina Pekkarinen
9.50–10.00 Kysymyksiä ja keskustelua
10.00–10.10 Tauko
10.10–10.30 Puuttuvin hoitomuoto, erityinen huolenpito Valtion koulukodeissa,
Johtaja Kaisa Tammi, Valtion koulukodit/Terveyden ja hyvinvoinnin laitos
10.30–10.50 Lastensuojelu ja yhteistyö tutkimusnäkökulmasta tarkasteltuna,
Professori Riitta Vornanen, Itä-Suomen yliopisto
10.50–11.00 Kommenttipuheenvuoro
Apulaisjohtaja Maaret Lundahl, Helsingin vankila
11.00–11.10 Tauko
11.10–11.30 Käytännön esimerkki toimivasta yhteistyöstä: ROKKI-projekti,
Harri Kerola, sosiaalityöntekijä, ROKKI – nuorten toimintamalli, Varsinais-Suomen hyvinvointialue.
11.30–11.50 Kysymyksiä ja keskustelua
11.50–12.00 Tilaisuuden päätössanat
Tervetuloa mukaan!
Lisätietoja antavat Tiina Raatikainen, Rikosseuraamuslaitos, sähköposti tiina.raatikainen@om.fi ja Mia Kilpeläinen, Itä-Suomen yliopisto, oikeustieteiden laitos, sähköposti mia.kilpelainen@uef.fi.