Hyvän tieteellisen käytännön noudattamisesta on vastuussa koko yliopiston henkilöstö. Yliopisto noudattaa tutkimustoiminnassaan hyvää tieteellistä käytäntöä ja tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia tutkimuseettisiä ohjeita.
Hyvä tieteellinen käytäntö
- Toimintatapoina rehellisyys, huolellisuus ja tarkkuus tutkimuksessa, tulosten tallentamisessa ja esittämisessä sekä tutkimusten ja niiden tulosten arvioinnissa.
- Eettisesti kestävät tiedonhankinta-, tutkimus- ja arviointimenetelmät sekä avoimuus tulosten julkaisussa.
- Muiden tutkijoiden työn ja saavutusten asianmukainen huomioon ottaminen.
- Tutkimuksen suunnittelu, toteutus ja raportointi tieteelliselle tiedolle asettettujen vaatimusten mukaan.
- Tutkimusryhmän jäsenten asema, oikeudet, osuus tekijyydestä, vastuut ja velvollisuudet määritelty ennen tutkimuksen alkamista tai tutkijan rekrytointia.
- Rahoituslähteiden ja sidonnaisuuksien ilmoittaminen.
- Hyvä hallintokäytäntö sekä henkilöstö- ja taloushallinto.
Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta
Tutkimuseettisen toimikunnan tehtäviin kuuluu:
- arvioida ihmisiin kohdistuvien ei-lääketieteellisten tutkimushankkeiden eettisyyttä ja antaa niistä lausuntoja,
- arvioida tarvittaessa myös muiden tutkimushankkeiden eettisyyttä, ellei lainsäädännössä arviointia ole muille tahoille määrätty,
- edistää tutkimuseettistä koulutusta ja antaa tutkimuseettisiin kysymyksiin liittyvää ohjeistusta yliopistossa,
- toimia asiantuntijaelimenä yliopistossa esiin tulevissa tutkimuseettisissä ongelmatilanteissa,
- ylläpitää tutkimusetiikkaan liittyvää keskustelua yliopistossa,
- seurata ja osallistua kansallisen tutkimuseettisen ohjeistuksen valmisteluun ja varmistaa ohjeistuksen toteutuminen Itä-Suomen yliopistossa.
Toimikunnan toimintakertomus vuodelta 2023
Tutkimuseettisen toimikunnan jäsenet
Tutkimuseettisen toimikunnan toimikaudella 1.1.2022-31.12.2025 puheenjohtajana toimii yliopistonlehtori Mia Kilpeläinen yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnasta.
Toimikunnan sihteeri on tutkimusrahoituksen asiantuntija Mika Saikkonen yliopistopalveluista ja pysyvä asiantuntija tietosuojavastaava Helena Eronen yliopistopalveluista.
Toimikunnan jäsenet ovat:
- Yliopistotutkija Satu Saalasti ja professori Marianna Virtanen, filosofinen tiedekunta
- Professori Teppo Hujala ja professori Pasi Karjalainen, luonnontieteiden, metsätieteiden ja tekniikan tiedekunta
- Vanhempi yliopistonlehtori Sari Hantunen ja professori Tarja Kvist, terveystieteiden tiedekunta
- Yliopistonlehtori Outi Hakola ja yliopistonlehtori Mia Kilpeläinen, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
- Väitöskirjatutkija Noora Palmi, filosofinen tiedekunta ja väitöskirjatutkija Sari Tillonen, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunta
Kokousaikataulut
Tutkimuseettinen toimikunta kokoontuu kerran kuukaudessa heinäkuuta lukuun ottamatta. Lausuntopyyntö ja sen liitteet on toimitettava suluissa mainittuun päivään klo 15.00 mennessä.
Syyslukukausi 2024:
- 15.8.2024 (lausuntopyynnöt viimeistään 30.7.2024)
- 12.9.2024 (lausuntopyynnöt viimeistään 27.8.2024)
- 10.10.2024 (lausuntopyynnöt viimeistään 24.9.2024)
- 14.11.2024 (lausuntopyynnöt viimeistään 29.10.2024)
- 12.12.2024 (lausuntopyynnöt viimeistään 26.11.2024)
Kevätlukukausi 2025:
- 17.1.2025 (lausuntopyynnöt viimeistään 2.1.2025)
- 13.2.2025 (lausuntopyynnöt viimeistään 28.1.2025)
- 13.3.2025 (lausuntopyynnöt viimeistään 25.2.2025)
- 10.4.2025 (lausuntopyynnöt viimeistään 25.3.2025)
- 15.5.2025 (lausuntopyynnöt viimeistään 28.4.2025)
- 12.6.2025 (lausuntopyynnöt viimeistään 26.5.2025)
Ohjeita ja lisätietoja
Tutkimuseettiset toimikunnat tekevät tutkimuksen eettistä ennakkoarviointia. Toimikunnat antavat lausuntoja tutkimuksen eettisestä hyväksyttävyydestä. Ennakkoarviointi ei siirrä tutkijan vastuuta omasta tutkimuksestaan ja sen eettisyydestä eettiselle toimikunnalla.
Lääketieteellinen ja terveystieteellinen tutkimus
Kun on kyse terveystieteellisestä tai lääketieteellisestä tutkimuksesta, jossa puututaan ihmisen tai ihmisen alkion tai sikiön koskemattomuuteen, ja jonka tarkoituksena on lisätä tietoa terveydestä, sairauksien syistä, oireista, diagnostiikasta, hoidosta, ehkäisystä tai tautien olemuksesta yleensä, on tutkimukselle lain mukaan pyydettävä eettinen ennakkoarviointi. Itä-Suomen yliopistossa tehtävän, tutkimuslain alaisen lääketieteellisen tutkimuksen arvioi Pohjois-Savon hyvinvointialueen alueellinen lääketieteellinen tutkimuseettinen toimikunta.
Toimikunta noudattaa arviointityössään lakia lääketieteellisestä tutkimuksesta (1999/488).
Ihmistieteisiin luettava tutkimus
Itä-Suomen yliopiston tutkimuseettinen toimikunta antaa lausuntoja ihmistieteisiin luettavista tutkimuksista. Toimikunta noudattaa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia ihmistieteisiin luettavien tutkimusalojen eettisiä periaatteita, joihin lausuntopyynnön hakijan tulee tutustua.
Yliopiston tutkimuseettinen toimikunta tekee tutkimuksen eettistä ennakkoarviointia niille ei-lääketieteellisille tutkimuksille, jotka eivät lain mukaan kuulu sairaanhoitopiirin arvioitavaksi. Tutkimuksen eettinen ennakkoarviointi tehdään ennen aineistonkeruuta. Ennakkoarviointilausuntoa ei anneta jälkikäteen.
Eettinen arviointi on tarkoitettu perustutkinnon jälkeiseen tutkimustyöhön. Opinnäytetöitä (pro gradu -tutkielmia ja sitä pienempiä opinnäytetöitä) voidaan arvioida vain, jos ne ovat osana laajempaa tutkimushanketta, jolle haetaan ennakkoarviointia. Opinnäytetöiden ohjaajat vastaavat siitä, että heidän ohjattavansa perehtyvät eettisiin periaatteisiin.
Yliopiston tutkimuseettinen toimikunta noudattaa ihmistieteisiin liittyvien tutkimusten arvioinnissa Tutkimuseettisen neuvottelukunnan laatimia eettisiä periaatteita.
Milloin tutkimus tarvitsee eettisen arvioinnin?
Tutkijan tulee pyytää ihmistieteiden eettiseltä toimikunnalta eettinen ennakkoarviointilausunto, jos hänen tutkimukseensa sisältyy jokin seuraavista asetelmista:
- Tutkimukseen osallistumisessa poiketaan tietoon perustuvan suostumuksen periaatteesta.
- Tutkimuksessa puututaan tutkittavien fyysiseen koskemattomuuteen.
- Tutkimus kohdistuu alle 15-vuotiaisiin ilman huoltajan erillistä suostumusta tai informointia, jonka perusteella huoltajalla olisi mahdollisuus kieltää lasta osallistumasta tutkimukseen.
- Tutkimuksessa tutkittaville esitetään poikkeuksellisen voimakkaita ärsykkeitä.
- Tutkimuksessa on riski aiheuttaa tutkittaville tai heidän läheisilleen normaalin arkielämän rajat ylittävää henkistä haittaa.
- Tutkimuksen toteuttaminen voi merkitä turvallisuusuhkaa tutkittaville tai tutkijalle tai heidän läheisilleen.
Ennakkoarviointilausuntoa voi pyytää myös silloin, jos tutkimuksen rahoittaja, yhteistyökumppani, tutkimuskohde tai julkaisija sitä edellyttävät. On kuitenkin huomioitava, että lausuntoa ei voi pyytää jälkikäteen.
Lainsäädäntö tai TENKin ohjeet eivät Suomessa edellytä eettisen toimikunnan arviointia tutkimuksiin, jotka perustuvat puhtaasti julkisiin ja julkistettuihin tietoihin, rekisteri- ja asiakirja-aineistoihin tai arkistoaineistoihin. Rekisteri- ja asiakirja-aineistojen tutkimus on kuitenkin arvioitava, jos tutkittavien henkilötietoja kerätään ja yhdistetään useista eri lähteistä (eri rekistereistä) siten, että tutkittavien yksityisyydensuoja vaarantuu.
Mikäli tutkimuksesi ei kuulu TENK:in linjaamiin ennakkoarvioitaviin asetelmiin mutta olet hakemassa lausuntopyyntöä julkaisuja tai rahoittajaa varten, pyydämme ensin selvittämään, riittääkö julkaisijalle tai rahoittajalle lausunnon sijasta selvitys suomalaisesta tutkimuksen eettisestä ennakkoarviointikäytännöstä. Selvityksen saa pyydettäessä toimikunnan sihteeriltä.
Eettisessä ennakkoarvioinnissa arvioidaan erityisesti:
- Lausuntopyynnössä kuvatut mahdolliset tutkittaville henkilöille, heidän läheisilleen ja mahdollisesti myös tutkijalle itselleen koituvat riskit, haitat ja niiden todennäköisyys suhteessa niiden välttämiseksi tehtyihin suunnitelmiin.
- Tutkittavien riittävän selkeä informointi tutkimuksen sisällöstä, tutkittavan osallistumisesta ja henkilötietojen käsittelystä.
- Aineistonhallintasuunnitelma, joka sisältää myös kuvauksen henkilötietojen käsittelystä tutkimuksen elinkaaren aikana.
- Tutkittavan henkilön kirjallisen tai sähköisen osallistumissuostumuksen asianmukaisuus.
- Tapa, jolla tutkittavien suostumus osallistua tutkimukseen pyydetään ja dokumentoidaan, jos kirjallista tai sähköistä suostumusta ei käytetä.
- Tutkimuksella tavoitellun uuden tiedon merkitys suhteessa tutkimuksen mahdollisiin haittoihin ja riskeihin.
Ohjeita ja lomakkeita lausuntopyynnön hakemiseksi
Lausuntopyynnön hakijoiden tulee perehtyä ohjeeseen Ihmiseen kohdistuvan tutkimuksen eettiset periaatteet ja ihmistieteiden eettinen ennakkoarviointi Suomessa. Tutkimuseettisen neuvottelukunnan ohje 2019, ja noudattaa sitä toiminnassaan. Ohje on voimassa 1.10.2019 alkaen. Yliopiston tutkimuseettinen toimikunta noudattaa arvioinneissaan tätä ohjetta.
Videotallenne: Eettinen ennakkoarviointi ihmistieteissä ja lausuntopyynnön tekeminen (45 min)
- Lausuntopyyntölomake (Word-lomake, päivitetty 30.7.2024)
- Lausuntopyyntölomakkeen ohjeistus (PDF, päivitetty 14.3.2024)
- Malli: Tutkittaville annettava tiedote (päivitetty 25.4.2022)
- Malli: Suostumus tutkimukseen osallistumisesta (päivitetty 21.3.2024)
- Lausuntopyynnön liite 7. UEF Tieteellisen tutkimuksen tietosuojaseloste (päivitetty 29.7.2024)
Tarvittaessa käytettävät lomakkeet:
- Tutkimuksen tietosuojan ennakkoarviointi (päivitetty 29.7.2024)
- Tietosuojan vaikutustenarviointi (DPIA) - mallipohja (päivitetty 24.10.2022)
Muita ohjeita ja lomakkeita:
- Eettinen toimikunta suosittelee, että vähintään viikkoa ennen lausuntopyynnön jättämistä hakija lähettää aineistonhallintasuunnitelman kommentoitavaksi UEFin datatukeen: datasupport@uef.fi
- Eettinen toimikunta suosittelee, että vähintään viikkoa ennen lausuntopyynnön jättämistä hakija lähettää Tietosuojaselosteen ja Tutkittaville annettavan tiedotteen kommentoitaviksi UEFin tietosuojavastaavalle: tietosuoja@uef.fi
- Malli suostumukseksi kyselyn alkuun
- Malli suostumuksen kysymiseen haastattelun alussa
- Aineistonhallinnan suunnittelu
- Aineistonhallinnan ohje sensitiivisille aineistoille
- Henkilötietojen käsittely tieteellisessä tutkimuksessa
- Tietoaineistojen käsittelyohjeet ja tietoturva (edellyttää UEF-kirjautumista)
Käsiteltäväksi toivottavat lausuntopyynnöt liitteineen tulee lähettää sähköpostilla lausuntopyyntöjen jättämisaikataulujen mukaisesti osoitteeseen: tuetto (at) uef.fi
Lausuntopyyntö ja sen eri liitteet tulee lähettää erillisinä tiedostoina, mielellään pdf-muodossa. Liitteet tulee numeroida ja otsikoida selkeästi.
Lausuntopyynnön käsittelyprosessiin tulee varata riittävästi aikaa ennen aineistonkeruun aloittamista. Mikäli toimikunta päättää ehdollisesta myönteisestä lausunnosta, se pyytää pian kokouksen jälkeen tutkijalta lisäselvityksiä ja korjauksia lopullisen lausunnon antamista varten. Jos lausuntopyynnössä on merkittäviä eettisiä puutteita, se palautetaan tutkijalle uudelleen valmisteltavaksi, ja korjattu lausuntopyyntö käsitellään uudelleen toimikunnan seuraavassa kokouksessa.
Toimikunta käsittelee kaikki lausuntopyyntöhakemukset ja niihin liittyvät asiakirjat luottamuksellisesti.
Lisätietoja voit kysyä toimikunnan sihteeriltä (Mika Saikkonen, mika.saikkonen@uef.fi, puh. 050 346 8118) tai toimikunnan jäseniltä.
Millaisissa tapauksissa on tarpeen tehdä toimikunnalle muutoshakemus koskien aiemmin puoltavan lausunnon saanutta hanketta?
Muutoshakemus pitää tehdä, jos:
- hankkeeseen tulee uusi osatutkimus,
- hankkeeseen tulee uutta tutkimusaineistoa.
Jos suunnittelet muutoshakemuksen jättämistä, niin ole yhteydessä toimikunnan sihteeriin Mika Saikkoseen menettelytapojen sopimiseksi.
Mikäli tutkimus keskeytyy niin, että tutkittaville voi jäädä esim. epätietoisuutta asemastaan ja tutkimusaineiston käytöstä, tulee asiasta tehdä ilmoitus toimikunnalle.
Muutoshakemusta ei tarvitse tehdä, jos:
- tutkimuksen toteutusaikoihin (esim. aineistonkeruun osalta) tulee muutoksia,
- joku tutkimuksen yksittäinen osio jää toteutumatta.
- näistä ja muista pienistä muutoksista tulee tehdä asianmukainen muutosilmoitus Tutkimuseettiselle toimikunnalle.
- Eettiset ohjeet vastuulliselle akateemiselle yhteistyölle Globaalin Etelän kanssa
- Tutkimusetiikan barometri 2023
- Hyvä tieteellinen käytäntö (TENK)
- Tutkimusaineistojen tiedonhallinnan käsikirja (Tietoarkisto)
- Aineistonhallinhallintasuunnitelman teossa on noudatettava Itä-Suomen yliopiston ohjeistusta
- Aineistonhallinnan ohje sensitiivisille aineistoille
- Itä-Suomen yliopiston ohje tietoaineistojen käsittelyyn