Itä-Suomen yliopiston tutkimusinfrastruktuurit tukevat yliopiston tutkimusyhteisöjen toimintaa. Laaja-alaisissa infrastruktuureissa on mukana eri tieteenalojen asiantuntemusta, ne ovat kansallisesti tai kansainvälisesti korkeatasoisia ja niillä on laaja hyödyntäjäverkosto.
Itä-Suomen yliopiston infrastruktuuriohjelma
Tutkimusinfrastruktuuriohjelmassa vuosille 2021–2024 on tunnistettu yliopiston keskeiset infrastruktuurit ja kuvattu tavoitteet niiden kehittämiseksi.
Yliopistomme keskeiset tutkimusinfrastruktuurit
Itä-Suomen yliopisto tutkimusinfrastruktuurien kansallisella ja eurooppalaisella tiekartalla
Yliopistomme on mukana useissa tutkimusinfrastruktuurien kansalliselle tiekartalle sekä eurooppalaiselle ESFRI-tiekartalle valituissa tutkimusinfrastruktuureissa.
Kansallisten tutkimusinfrastruktuurien tiekartta on luettelo Suomen tutkimus-, koulutus- ja innovaatiotoiminnalle strategisesti merkittävistä, seuraavien 10–15 vuoden aikana tarvittavista tutkimusinfrastruktuuripalveluista. Suomen Akatemia myöntää tiekartan pohjalta tutkimusinfrastruktuureille FIRI (Finnish Research Infrastructures) -rahoitusta.
Biokeskus Suomi
Biokeskus Suomi on hajautettu kansallinen tutkimusinfrastruktuuri, joka tukee biotieteiden eturintamassa olevaa tutkimusta, innovointia sekä tiedemaailman ja teollisuuden yhteistyötä. Käyttäjinä on tutkijoita yliopistoista, tutkimuslaitoksista, biopankeista, sairaaloista ja teollisuudesta. Biokeskus Suomi on järjestäytynyt 15:lle yliopistojen biokeskuksissa sijaitsevalle teknologia-alustalle. Itä-Suomen yliopistossa Biokeskus Kuopio tuottaa teknologiapalveluja osana Biokeskus Suomea.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Seppo Auriola
EuBI Suomi
Eurooppalainen Euro-BioImaging-tutkimusinfrastruktuurikonsortio tarjoaa yliopistoille ja teollisuudelle pääsyn Euroopan parhaisiin biologisiin ja biolääketieteellisiin kuvantamistekniikoihin, koulutuspalveluihin ja dataratkaisuihin. Kuvantamisteknologioiden tutkimusinfrastruktuuri Euro-BioImaging Finland (EuBI Suomi) on konsortion palveluorganisaatio Suomessa. Se koostuu kahdesta usean kuvantamiskeskuksen muodostamasta toimintayksiköstä: Suomen kehittyneestä valomikroskopian yksiköstä (FiALM) ja Suomen biolääketieteellisen kuvantamisen yksiköstä (FiBI). EuBI Suomi kokoaa yhteen kuuden yliopiston ja kolmen yliopistollisen sairaalan huipputason kuvantamisasiantuntemuksen, mukaan lukien Kuopion Biolääketieteellisen kuvantamisyksikön (Kuopio-BIU) palvelut.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Olli Gröhn
BBMRI Suomi
BBMRI.fi on tutkimusinfrastruktuuri, johon kuuluu kymmenen julkista ja akateemista suomalaista biopankkia, mukaan lukien Itä-Suomen biopankki. BBMRI.fi on eurooppalaisen biopankkiverkosto BBMRI-ERICin kansallinen keskus. Visiona on edistää kliinistä translationaalista tutkimusta yliopistoissa ja teollisuudessa sekä helpottaa uusien hoitojen kehittämistä ja innovaatioiden luomista yksilöllistettyyn lääketieteeseen.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Veli-Matti Kosma
FINStruct
Integroidun rakennebiologian tutkimusinfrastruktuuri Structural Biology Finland (FINStruct) on kansallinen, koordinoitu, monilaitoksinen, avoimen pääsyn tutkimusinfrastruktuuri, joka tarjoaa integroidun rakennebiologian palveluja ja koulutusta yliopistojen ja teollisuuden tutkimuksen ja innovoinnin tueksi. Se on eurooppalaisen Instruct-ERIC-verkoston kansallinen keskus. Itä-Suomen yliopistossa Biokeskus Kuopio tuottaa verkostossa natiivimassaspektrometrian palveluja.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Juha Rouvinen
FCCI
Suomen hila- ja pilvilaskennan tutkimusinfrastruktuuri FCCI (Finnish Computing Competence Infrastructure) on Tier-2-tason laskentainfrastruktuuri, joka koordinoi suomalaisten yliopistojen tieteellistä laskentatoimintaa. FCCI vahvistaa Suomen asemaa yhtenä johtavista tieteellisen laskennan maista. Suomessa käytettävissä olevat korkeimman tason laskennalliset Tier-0 ja Tier-1-infrastruktuurit ovat maailman parhaita. Niitä ylläpitää CSC – Tieteen tietotekniikan keskus. Ne eivät kuitenkaan toimi ilman vahvaa Tier-2-kapasiteettia, joka on olennainen osa laskennallista ekosysteemiä. FCCI tarjoaa tämän palvelun. FCCI tarjoaa yliopistoille laskenta- ja tallennusresursseja sekä tieteellisen laskennan osaamista ja koulutusta.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Mikko Linnolahti
FinnLight
Fotoniikan kansallinen tutkimusinfrastruktuuri FinnLight on kehittynyt infrastruktuurialusta, jonka keskitetty ja koordinoitu toiminta tarjoaa laajan valikoiman palveluja fotoniikan ja valoon perustuvien teknologioiden valmistukseen, karakterisointiin ja integrointiin. FinnLightin tarjoamat teknologiat kattavat kaikki fotoniikkamateriaaliluokat sekä täydelliset prosessilinjat laitevalmistusta ja -kokoonpanoa varten. Tutkijat, kaupalliset käyttäjät ja yritykset voivat hyödyntää näitä yhteistyöhankkeiden puitteissa tai suoran hankinnan kautta. Itä-Suomen yliopiston Fotoniikan tutkimuskeskus on osa FinnLight-infrastruktuuria.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Jyrki Saarinen
FIN-CLARIAH
Kielivarojen ja kieliteknologian tutkimusinfrastruktuuri CLARIAH Suomi (FIN-CLARIAH) tarjoaa saataville laajoja tekstuaalisiin ja multimodaalisiin kokoelmiin liittyviä aineistoja ja työkaluja Kielipankki-verkkopalvelukeskuksen kautta. Tutkimusinftastruktuuri käsittää myös useita verkkoyhteistyö- ja metatietoalustoja. Keskeisiä käyttäjiä ovat yhteiskuntatieteiden ja humanististen tieteiden tutkijat. FIN-CLARIAH-konsortiossa on kaksi osaa: FIN-CLARIN, joka on osa eurooppalaista CLARIN ERIC -tutkimusinfrastruktuuriverkostoa, ja DARIAH-FI.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Mikko Laitinen
FIRI-PBS
Kansallinen väestötutkimuksen infrastruktuuri FIRI-PBS on konsortiokumppaneiden yhdessä omistama hajautettu tutkimusinfrastruktuuri, joka keskittyy väestöpohjaisissa terveystutkimuksissa kerättyihin tietoihin. Tavoite on tukea terveyteen liittyvien väestötutkimusaineistojen laajaa käyttöä kansallisissa ja kansainvälisissä monitieteellisissä tutkimushankkeissa, lisätä tutkijoiden tietoisuutta standardoiduista menetelmistä ja edesauttaa kustannustehokasta ja laadukasta tiedon keruuta. Palvelut pystytetään vaiheittain ja niiden keskiössä on tietoportaali.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Reijo Sund
INAR RI
Ilmakehä- ja ekosysteemitutkimuksen tutkimusinfrastruktuuri INAR RI koordinoi Suomen kansallista panosta neljässä alan eurooppalaisessa ESFRI-infrastruktuurissa. Nämä ovat ICOS, ACTRIS, eLTER ja AnaEE. INAR RIn palveluihin kuuluu avoin pääsy kattavaan monialaiseen ilmakehän ja ekosysteemin pitkän aikavälin havainnointidataan, laadullisesti valvottuihin datatuotteisiin ja datamallirajapintoihin. Palvelujen käyttäjiin kuuluu tiedeyhteisöjä, opiskelijoita, päättäjiä, viranomaisia, yksityinen sektori, opiskelijoita ja kansalaisjärjestöjä.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Annele Virtanen
Scan4est
Laserkeilaustekniikkaa hyödyntävä Metsien ekosysteemin tutkimusinfrastruktuuri Scan4est auttaa ymmärtämään metsän spatiotemporaalista rakennetta ja toimintaa sekä puiden kasvua. Sen perustana ovat laserkeilauksen muutoksenseurantainfrastruktuuri, puun karakterisoinnin kokeellinen ja automatisoitu laserkeilausinfrastruktuuri, puun ominaisuuksien mittaamiseen käytettävä röntgenmikrodensitometri sekä tutkimuskohde ja puiden keskeiset ominaisuudet.
Vastuuhenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Mikko Vastaranta
Eurooppalainen tutkimusinfrastruktuurien strategiafoorumi ESFRI päättää eurooppalaiselle tiekartalle valittavista, tulevaisuuden kannalta keskeisistä tutkimusinfrastruktuureista. Yhteiseurooppalaisilla tutkimusinfrastruktuureilla halutaan mahdollistaa uusien tutkimuskysymysten ratkaiseminen ja lisätä ymmärrystämme ympäristöstä ja yhteiskunnasta.
Euro-BioImaging
Euro-BioImaging -tutkimusinfrastruktuurikonsortio (European Research Infrastructure for Imaging Technologies in Biological and Biomedical Sciences) tarjoaa yliopistoille ja teollisuudelle pääsyn Euroopan parhaisiin biologisiin ja biolääketieteellisiin kuvantamistekniikoihin, koulutuspalveluihin ja dataratkaisuihin.
Itä-Suomen yliopistossa toimiva Kuopion Biolääketieteellisen kuvantamisen yksikkö (Kuopio-BIU) on osa Euro-BioImaging-infrastruktuuria Suomen biolääketieteellisen kuvantamisen palvelukeskuksen (Finnish Biomedical Imaging Node, FiBI) kautta. BIU:n kansainvälisen tason erityisosaaminen keskittyy prekliiniseen magneettikuvaukseen, mutta se tarjoaa palveluja myös laajemmin eri kuvantamismodaliteeteilla. Eurooppalaisen tason erityispiirteitä ovat hereillä olevilla eläimillä tehtävä toiminnallinen kuvantaminen, hyperpolarisoitu MRI ja PET/MRI.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Olli Gröhn
INSTRUCT-ERIC
Instruct-ERIC (Integrated Structural Biology Infrastructure) tarjoaa tutkijoille uusinta rakennebiologian teknologiaa, asiantuntemusta ja koulutusta.
Suomen Instruct-ERIC-keskuksen ja FINStruct-verkoston jäsenenä Itä-Suomen yliopisto tarjoaa natiivimassaspektrometriapalveluita kolmen viimeisintä tekniikkaa edustavan korkean erotuskyvyn massaspektrometrialaitteiston kautta sekä korkeakouluille että teollisuudelle, kansallisesti ja kansainvälisesti. Huippuluokan laitteistot mahdollistavat suurten proteiinien ja niiden kompleksien atomitason karakterisoinnin sekä vuorovaikutusten tutkimisen muiden molekyylien, kuten toisten proteiinien tai lääkeaineiden kanssa.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Janne Jänis
EATRIS ERIC
Eurooppalainen translationaalisen lääketieteen tutkimuksen infrastruktuuri EATRIS ERIC (European Advanced Translational Research Infrastructure in Medicine) tarjoaa palveluja uusien hoitomuotojen kehittämisen tueksi.
Itä-Suomen yliopisto koordinoi EATRIS Suomen kautta saatavia palveluja sekä eri teknologiakeskusten toimintaa. Itä-Suomen yliopistossa Kansallinen virusvektorilaboratorio tarjoaa korkealaatuisia virusvektorien valmistuspalveluja sekä tarvittavia laadunvalvontatestejä. Lisäksi yliopisto tarjoaa geenilääkkeiden biodistribuutio-, turvallisuus- ja tehokkuustestausta pienissä ja isoissa koe-eläinmalleissa koko EATRIS ERIC-konsortiolle.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Seppo Ylä-Herttuala ja Petri Mäkinen
BBMRI ERIC
Euroopan biopankkiverkosto BBMRI-ERIC (Biobanking and BioMolecular Resources Research Infrastructure) pyrkii edistämään kliinistä translationaalista tutkimusta yliopistoissa ja teollisuudessa sekä helpottamaan uusien hoitojen kehittämistä ja innovaatioiden luomista yksilöllistettyyn lääketieteeseen. Itä-Suomen biopankki on mukana suomalaisten biopankkien BBMRI.fi-tutkimusinfrastruktuurin kautta.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Veli-Matti Kosma
ICOS ERIC
ICOS ERIC (Integrated Carbon Observation System) on hajautettu eurooppalainen tutkimusinfrastruktuuri eli tutkijoiden, tutkimusasemien, mittalaitteiden ja mittausaineiston verkosto kasvihuonekaasujen pitoisuuksien, vapautumisen ja sitoutumisen seuraamiseksi. Itä-Suomen yliopisto on verkostossa mukana kansallisen ICOS Suomen kautta.
Itä-Suomen yliopisto vastaa kahdesta ICOS-mittausasemasta, jotka ovat osa sekä ICOS Suomea että ICOS ERICiä. Itä-Suomen yliopiston vastuulla on sekä ekosysteemin että ilmakehän mittausasema. Ruovedellä lähellä Hyytiälän metsäasemaa sijaitsevalla Siikanevan mittausasemalla (Siikaneva / SMEAR II, FI-Sii) mitataan hiilidioksidin ja metaanin vaihtoa suoekosysteemin ja ilmakehän välillä. Vuodesta 2004 jatkuneet mittaukset muodostavat arvokkaan kansainvälisesti poikkeuksellisen pitkäaikaisen havaintosarjan, joka mahdollistaa huipputason tutkimuksen ekosysteemin vasteesta muuttuvaan ilmastoon. Kuopiossa sijaitsevalla Puijo SMEAR IV -asemalla mitataan jatkuvatoimisesti ilmakehän hiilidioksidi-, metaani- ja hiilimonoksidipitoisuuksia. Aseman sijainti Puijon huipulla mahdollistaa kaupungin pistelähteiden vaikutuksen arvioinnin. Näiden kahden aseman tuottama aineisto on kansainvälisten tutkijoiden aktiivisesti käyttämää.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Eeva-Stiina Tuittila
AnaEE ERIC
Kokeellisen ekosysteemitutkimuksen verkosto AnaEE (Infrastructure for Analysis and Experimentation on Ecosystems) tarjoaa tutkijoille, yrityksille, ja muille sidosryhmille tutkimuspalveluja maatalous-, metsä-, suo- ja vesiekosysteemien tilan, ympäristön sekä maankäytön muutosten haasteiden ratkaisemiseen.
Itä-Suomen yliopisto ylläpitää yhtä avoimen ilman tutkimusalustaa Lakkasuo-Siikaneva-suokoealaa (BorPeat), joka sijaitsee Juupajoen ja Ruoveden alueella lähellä Hyyytiälän metsäasemaa. Alustamme on Suomen AnaEEn kautta osa AnaEE ERICiä. Koealalla voidaan tutkia muun muassa, miten soiden monimuotoisuus ja toiminnot, esimerkiksi ilmastosäätely, reagoivat ilmastonmuutoksen vaikutuksiin ja miten ne säilyvät ympäristöolojen muuttuessa. BorPeat-alustalla on ainutlaatuinen pitkäaikainen (vuodesta 2000) kuivatuskoe ja lämmityskoe (vuodesta 2007). Ainutlaatuinen koealusta mahdollistaa kansainvälisesti korkeatasoisen tutkimuksen ja kansainvälisen yhteistyön tutkijavierailuiden kautta.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Eeva-Stiina Tuittila
ACTRIS
Eurooppalainen ilmakehän pienhiukkasten, pilvien ja hivenkaasujen tutkimusinfrastruktuuri ACTRIS (Aerosols, Clouds and Trace gases Research Infrastructure) turvaa pitkäaikaisen ilmakehätutkimuksen Euroopan tasolla ja tarjoaa tukea yhteiskunnan haasteisiin, joihin lukeutuvat muun muassa huono ilmanlaatu ja ilmastonmuutos.
Itä-Suomen yliopisto ylläpitää kahden tyyppisiä ACTRIS-toimintoja: Observational- ja Exploratory-infrastruktuureja, jotka ovat kansallisten fasiliteettien (NF) listalla. Kuopiossa sijaitsevalla Puijo SMEAR IV -asemalla on sekä Aerosoli in-situ- ja Pilvi in-situ -mittausasemat, jotka tarjoavat huippuluokan mahdollisuudet pitkäaikaisten havaintosarjojen keräämiseen sekä aerosoleista että pilvistä. KASC (Kuopion Ilmakehäsimulaatiokammiot) on ACTRIS Observational -infrastruktuuri, jossa on mahdollista tehdä huipputason tutkimusta muun muassa biomassan polton ja liikenteen päästöjen ilmakehäprosesseihin liittyen. KASC-infrastruktuuri on varusteltu kärkitason mittalaitteilla, joilla voidaan havainnoida sekä aerosoleja että kaasuja. Nämä Itä-Suomen yliopiston ACTRIS-infrastruktuurit ovat kansainvälisten tutkimusorganisaatioiden ja yritysten käytössä ACTRIS TNA -ohjelman kautta.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Annele Virtanen
CLARIN ERIC
CLARIN ERIC (Common Language Resources and Technology Infrastructure) on eurooppalainen kieliaineistojen ja -teknologian tutkimusinfrastruktuurikonsortio.
Itä-Suomen yliopistossa CLARIN-toiminnot sijoittuvat humanistiselle osastolle, jossa toimii myös Suomen Akatemian vuosina 2023–24 rahoittama FIRI-konsortio FIN-CLARIN. Yliopisto toimii aktiivisesti osana kansainvälistä konsortiota ja on edustettuna sen johtoryhmässä. Tutkijamme kokoavat digitaalisia kieliaineistoja ja kehittävät laskennallisia työkaluja kieliaineistojen analysointiin. Tutkijamme toimivat aktiivisesti valituilla strategisilla painopistealueilla, joita ovat vähemmistökielten aineistot, monikieliset käännöskorpukset ja erilaiset digitaalisena syntyneet sosiaalisen media aineistot. Kieliaineistoja ja digitaalisia työkaluja hyödynnetään niin opetuksessa kuin tutkimuksessa ja tutkijankoulutuksessa.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Mikko Laitinen
SHARE-ERIC
SHARE-ERIC (Survey of Health, Ageing and Retirement in Europe) on monitieteinen tutkimusinfrastruktuuri, joka on tuottanut pitkittäisaineistoa yli 50-vuotiaiden henkilöiden terveydestä, taloudesta ja sosiaalisista suhteista Euroopassa. SHARE on ainoa aidosti vertailukelpoinen aineisto ikääntyneiden eurooppalaisten ja heidän perheenjäsentensä elinolojen vertailuun. Aineiston avulla on mahdollista myös tutkia ikääntymisen ja politiikkatoimien vaikutuksia yli ajan.
Itä-Suomen yliopiston Yhteiskunta- ja kauppatieteen tiedekunnasta johdetaan kansallista SHARE-FI -konsortiota, jossa on mukana Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmän lisäksi tutkimusryhmät Väestöliitosta, Turun yliopistosta ja Tampereen yliopistosta. Konsortio vastaa SHARE-aineiston keruun koordinaatiosta Suomessa aallosta 11 eteenpäin. Itä-Suomen yliopiston tutkimusryhmän jäsenet tekevät tutkimusta ikääntymisen vaikutuksista terveyteen, hyvinvointiin ja talouteen.
Yhteyshenkilö Itä-Suomen yliopistossa: Ismo Linnosmaa
Itä-Suomen yliopiston laitetietokanta
Tietokannassa esitellään Itä-Suomen yliopiston keskeisimmät tutkimuslaitteistot ja niitä hallinnoivat tutkimusyksiköt.
Itä-Suomen yliopiston tutkimusaineistot
Tutkimusaineistot-sivuilta löydät Itä-Suomen yliopistossa käytössä olevat keskeiset tutkimusaineistot ja tietokannat.