Kliinisen lääketieteen yksikkö on yksi lääketieteen laitoksen neljästä yksiköstä. Yksikön ydintoimintoja ovat opetus ja tutkimus. Opetuksemme perustuu tieteelliseen tutkimukseen ja sen tarkoituksena on ammattitaitoisten lääkäreiden valmistuminen tavoiteajassa ja sijoittuminen koulutustaan vastaaviin tehtäviin. Meillä on opetusta ja tutkimusta kaikkiaan 23 oppiaineessa, joka kattavat laajalti kliinisen lääketieteen erikoisalat.
23
Oppiainetta
44
Koulutusalaa
400
tieteellistä julkaisua vuosittain
Koulutus
Kliinisen lääketieteen yksikkö järjestää opetusta lääketieteen lisensiaatin tutkintoa suorittaville opiskelijoille ja vaihto-opiskelijoille erityisesti kliinisessä vaiheessa kolmannesta lukuvuodesta eteenpäin. Henkilökunta osallistuu myös muiden koulutusohjelmien opetukseen. Järjestämme lisäksi erikoislääkärikoulutusta 44 erikoisalalla sekä tieteellistä jatkokoulutusta.
Tutkimus
Kliinisen lääketieteen yksikössä tehtävä tutkimus tuottaa uutta tietoa sairauksien mekanismeista ja auttaa kehittämään niiden ehkäisyä, hoitoa ja diagnostiikkaa. Kuopion yliopistollisessa sairaalassa ja Itä-Suomen yliopiston Kliinisessä tutkimuskeskuksessa tehtävät potilastutkimukset ovat keskeinen osa tutkimustoimintaamme. Yksikön tutkijat tekevät myös translationaalista tutkimusta.
Ikääntyminen, elintavat ja terveys on yksi yliopistomme strategisista tutkimuksen profiilialueista. Yksikössämme tehdään tähän profiilialueeseen liittyvää huippututkimusta useilla lääketieteen erikoisaloilla, muun muassa neurotieteiden, sydän- ja verisuonisairauksien, metabolisten sairauksien sekä tuki- ja liikuntaelinsairauksien tutkimusta sekä syöpä- ja silmätautien tutkimusta.
Kliininen Tutkimuskeskus - KTK
Iho- ja sukupuolitaudit
Keuhkosairaudet
Kirurgia, ml. fysiatria
Kliininen mikrobiologia
Kliininen patologia ja oikeuslääketiede
Kliininen radiologia
- Cancer Imaging Study Group
- Embodetect Study Group
- EPI-MRI Study Group
- Interventional Radiology Study Group
- Sydänkirurgisen kuvantamisen tutkimusryhmä
Lastenpsykiatria
Lastentaudit
Naistentaudit ja synnytykset
Neurokirurgia
- Intracranial Aneurysm Group
- Mikrokirurgiakeskus KYS
- NPH and Early AD Group
- Pain Neuromodulation Group
Neurologia
- Aivotutkimusyksikkö - Kliininen aivotutkimus
- ALSOVA - A 5-Year Alzheimer's Disease Follow-Up Study
- Alzheimerin taudin molekyyligenetiikka
- Biomarkers for Neurodegenerative Disorders
- Cardiovascular Risk Factors, Aging and Dementia - CAIDE
- Cerebrovascular Disorders and Stroke Recovery
- Clinical Alzheimer Research Program
- Clinical Epilepsy Research
- FinFTD - Finnish FTD Research Network
- Frontotemporal Lobar Degeneration and Early Onset Dementia
- Multiple Sclerosis Research Group
- UEF - Nordic-UK Brain Network (UEF-NBN)
Oikeuspsykiatria
- Niuvanniemen sairaalassa tehtävä tutkimus
- Randomized Controlled Trials in Substance Dependence
- Rikos-DNA
- Real-world Effectiveness of Pharmacological Treatment
- Skitsofrenian neurobiologia
Psykiatria
- Nuorisopsykiatria - Nuorten hyvinvointitutkimus ja REAL-SMART-tutkimukset
- Satunnaistettu kliininen masennuspotilaiden D-vitamiinilisä-seurantatutkimus (DepFuD)
Silmätaudit
Sisätaudit
Syöpätaudit
- Itä-Suomen yliopiston syöpäkeskus - Cancer Center of Eastern Finland (CCEF)
- Pään ja kaulan alueen syöpien sädehoidon vasteen ja haittavaikutusten ennakointi (TIARA)
- Kuopion ja Oulun yliopistollisten sairaaloiden lymfoomatutkimus
- Syövän hoidon vaikuttavuus
- Sädehoidon tehostaminen magneettikenttien avulla (TARZAN)
- Sädehoidon kohdealueiden automatisointi ja kansallinen yhtenäistäminen (FAST)
Ajankohtaista
Uutiset
Tapahtumat
-
18
Loka
2024
-
31
Loka
2024
-
7
Mar
2024
Yhteystiedot
Postiosoite
Itä-Suomen yliopisto
Kliinisen lääketieteen yksikkö
Ritva Jauhiainen-Bruun
PL 100
70029 KYS
Käyntiosoite
KYS Puijon sairaala, Rakennus 6, 5. krs