Uutiset
29.4.2026
28.4.2026
Tapahtumat
27
Huhti
2026
5
Touko
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopisto sekä Joensuun ja Kuopion kaupungit ovat solmineet strategisen kumppanuussopimuksen, jonka tavoitteena on syventää ja laajentaa jo olemassa olevaa yhteistyötä.
Itä-Suomen yliopistossa tehty tutkimus osoittaa, että pitkäaikaistyöttömät kokevat toimintamahdollisuutensa heikommiksi kuin suomalaiset yleensä.
Kansainvälisen tutkijatiimin kehittämä tekoälytyökalu havaitsee 64 prosenttia sellaisista epilepsiaan liittyvistä aivopoikkeavuuksista, jotka jäävät radiologeilta huomaamatta.
15
2025
työnantajien ja osaajen kohtaamispaikka
Uudistetulle sivustolle on koottu palvelut, jotka pohjautuvat yliopiston monitieteiseen osaamiseen.
Honkalampi-konsernin Satu Seppäläinen huolehtii osaamisestaan, sillä tietosuojaan liittyvä sääntely ja ohjeet päivittyvät.
10-11
A showcase of current research, advances, and studies in the field of X-ray tomography
Aiemmin vastaavaa kartoitusta ei ole ortodoksisen kirkon piirissä tehty, joten tutkimus auttaa ymmärtämään niitä tekijöitä, joiden vuoksi ihmiset ovat uskonnollisia tai uskonnollisten yhteisöjen jäseniä.
12-13
Joensuun kampuksella järjestettiin tammikuussa koulutus- ja alumnitapahtuma, joka kokosi yhteen yliopistosta valmistuneita fysiikan, matematiikan ja kemian opettajia.