Uutiset
11.6.2026
Tapahtumat
10
Kesä
2026
12
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
21
Huhti
17
Yliopiston tutkimuspainotus ja ammattikorkeakoulujen vahva rooli aluekehittäjinä nousevat esiin itäsuomalaisten korkeakoulujen rakennerahastotoiminnan selvityksessä.
Varhaisen vaiheen lääkekehityshankkeessa pyritään tunnistamaan estäjiä uudelle lupaavalle kohdeproteiinille.
22
Touko
Aivovaltimopullistumien hoito on viime vuosikymmeninä muuttunut paljon. Pullistumien puhkeamisen ehkäisyssä testataan nyt aspiriinia yhdistettynä tehostettuun verenpaineen hoitoon.
Itä-Suomen yliopiston ja kanadalaisen Lakeheadin yliopiston tuoreessa tutkimuksessa kartoitetaan ensimmäistä kertaa via ferrata -reittejä käsittelevää matkailu- ja virkistyskäytön tutkimusta.
Niceheartsin arvot sopivat hyvin Minna Canthin arvoperintöön. Palkinnon kumppaneita ovat Kuopion kaupunki, Savon Sanomat ja Itä-Suomen yliopisto.
Itä-Suomen yliopisto käynnistää neuvottelut Kajaanin ammattikorkeakoulun sekä Karelia- ja Savonia-ammattikorkeakoulujen sekä niiden omistajakaupunkien kanssa yhteistyön syventämisestä ja mahdollisista omistusjärjestelyistä.