– Näyttöön perustuvaa toimintaa ei pidä nähdä ylimääräisenä vaivana muun työn päälle, vaan perustana, jolle hoitotyö rakentuu. Tähän on kuitenkin vielä yllättävän pitkä matka, totesi hoitotieteen 40-vuotisjuhlan keynote-puhuja, professori Bernadette Melnyk Ohion osavaltionyliopistosta.
Kuopiossa vietettiin suomalaisen hoitotieteen koulutuksen ja tutkimuksen 40-vuotisjuhlaa 20. syyskuuta. Silloinen Kuopion korkeakoulu käynnisti ensimmäisenä Suomessa terveydenhuollon kandidaattien koulutuksen syksyllä 1979. Terveydenhuollon koulutusohjelmasta eriytyivät myöhemmin hoitotieteen, terveystaloustieteen ja terveyshallintotieteen pääaineet. Hoitotieteen koulutus laajeni Suomessa viiteen yliopistoon, ja alalta valmistuu nykyisin terveystieteiden maistereita.
Rehtori Jukka Mönkkönen totesi avaussanoissaan hoitotieteen tutkimuksen nousseen kansainvälisestikin korkealle tasolle. – Itse asiassa hoitotiede on sijoittunut Itä-Suomen yliopiston aloista parhaiten kansainvälisissä tieteenalakohtaisissa yliopistovertailuissa.
Hoitotieteen laitoksen johtaja, professori Hannele Turunen kertoi, että tutkimuksessa tartutaan tarmokkaasti myös todettuihin kehittämiskohteisiin, kuten kansainvälisen rahoituksen lisäämiseen.
– Meneillään olevalla strategiakaudella hoitotieteen tutkimusalueena ovat hoitotyön tulokset terveyden edistämisessä ja pitkäaikaisten terveysongelmien hoidossa. Strategisina painopistealueina ovat monikulttuurisuus ja digitalisaatio.
Turusen mukaan laitoksen keskeinen ilonaihe ovat motivoituneet, opintoihinsa sitoutuneet opiskelijat, jotka myös sijoittuvat hyvin työelämään.
Terveisiä hoitotieteen alkutaipaleelta
Emeritaprofessori Sirkka Sinkkonen muisteli koulutuksen suunnittelu- ja käynnistysvaihetta juhlassa puhetta johtaneen professori Katri Vehviläinen-Julkusen avustuksella. Vuonna 1974 suunnitteluprofessoriksi Kuopioon kutsuttu Sinkkonen joutui myös kamppailemaan uuden koulutusohjelman puolesta, sillä edelläkävijän asemaa havittelivat muutkin yliopistot.
– Syksyllä 1979 aloittaneista opiskelijoista ensimmäiset valmistuivat jo keväällä 1981. Ensimmäinen, Pirjo Hynnisen pro gradu -tutkielma ennakoi jo nykyistä digiaikaa ja liittyi Varkauden seudulla käynnissä olleeseen atk-pohjaisen tietojärjestelmän kehittämiseen.
Edelleen ajankohtaisilta kuulostavat muutkin saman kevään lopputöiden aiheet. Maija Kohopää ja Alli Taival laativat yhteisessä tutkielmassaan vanhusten hoitotyön toimintamallin. Pirkko Meriläinen puolestaan vertaili erilaisia käytäntöjä sydänkohtauksen sairastaneiden itsehoitovalmiuksien kehittämisessä. Hynnisen ja Meriläisen tutkielmien pohjalta julkaistiin jo pian tieteelliset artikkelitkin.
Tutkimus palvelee käytännön hoitotyötä
40-vuotisjuhlassa kuultiin myös paneelikeskustelu suomalaisen hoitotieteen matkoista ja mutkista. Hoitotieteen opiskelija Janette Kiikerin juontamaan paneeliin osallistuivat emeritaprofessorit Pirkko Meriläinen ja Maija Hentinen, Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen, kansanedustaja Paula Risikko, toimialajohtaja, professori Merja Miettinen Pohjois-Savon sairaanhoitopiiristä, emeritusprofessori Matti Uusitupa sekä neuvotteleva virkamies, terveydenhuoltoneuvos Marjukka Vallimies-Patomäki sosiaali- ja terveysministeriöstä.
Meriläinen kertoi, että tieteenalan kehittämistä vauhditti aikanaan myös ajatus, että Kuopiolla oli tienraivaajan aseman saaneena näytön paikka. – Opiskeluaikana meiltä kysyttiin usein, mitä se hoitotiede oikein on. Takaraivoon jäi, miten siihen vastataan.
Saman kysymyksen äärelle joutui Hentinen, joka väitteli hoitotieteestä ensimmäisenä Suomessa vuonna 1984. Väitöskirjan aiheena oli sydäninfarktipotilaan hoitotyön kehittäminen. – Vankka tutkimusperinne puuttui, joten jouduin paljon pohtimaan, miten lähden aihetta tutkimaan.
Uusitupa muisteli, että hoitotiede puhutti 1980-luvun taitteessa paljon myös yliopistollisia sairaaloita, ja kriittisiäkin puheenvuoroja kuultiin. – Yksi kysymys oli, viekö hoitotiede hoitajan työn väärille urille, pois potilaan luota.
Miettinen saikin vastata kysymykseen hoitotieteen yhteydestä käytännön hoitotyöhön. Hänen mukaansa hoitotieteen tutkimusta tehdään tiiviissä yhteydessä käytännön työn tekijöihin ja asiakkaisiin. – Tutkimus mahdollistaa näyttöön perustuvan hoitotyön kehittämisen. Se vaatii kuitenkin jatkuvaa vuorovaikutusta ja yhteistä strategista näkökulmaa.
Miettinen tähdensi, että yliopistosairaaloiden lisäksi hoitotieteen tutkimusta tarvitaan myös muissa sairaaloissa ja perusterveydenhuollossa.
Keski-Suomen sairaanhoitopiirin johtaja Juha Kinnunen pohti kommentissaan hoitotieteen ja terveyshallintotieteen eriytymistä toisistaan oppialoina: samoilta juurilta ne suuntautuivat eri ilmiöihin ja menetelmiin.
Näkymään ja vaikuttamaan
Maisteriksi Kuopiosta valmistunut ja sittemmin Tampereella väitellyt Risikko kertoi saaneensa koulutuksestaan valtavan vahvuuden yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen. – Teemat, joita Suomen pärjääminen vaatii, ovat työ, talous, turvallisuus ja terveys. Terveys jää usein mainitsematta, vaikka se kietoutuu kaikkiin.
Risikkokin nosti esiin hoitotieteen tuottaman tiedon näyttöön perustuvan toiminnan pohjaksi. – Paljon on tehty, mutta vielä rohkeammin pitää näkyä, kuulua ja vaikuttaa päättäjiin ja johtajiin.
Vallimies-Patomäen mukaan hoitotieteen asiantuntijoiden näkemyksiä on kuultu hyvin tuloksin lainsäädännön valmistelussa, kehittämishankkeissa ja työryhmissä. Hänen mukaansa yhteistyö on tärkeää tulevaisuudessakin, ja varsinkin hoitotyön käytäntöjen kustannus- ja terveysvaikutusten arviointiin keskittyvälle tutkimukselle on tarvetta.
Miten hoidamme tulevaisuutta?
Professori Markku Wilenius Turun yliopiston Tulevaisuuden tutkimuskeskuksesta pohti esityksessään, miten hoidamme tulevaisuutta. – Tiedon karttuessa voimme yhä paremmin ennakoida hyvinvoinnin kehitystä ja panostaa ennakoivaan, oikea-aikaiseen toimintaan.
Wileniuksen mukaan huomiota kannattaa kiinnittää siihen, että hyvinvoinnin esteet ovat yhä useammin henkisiä tekijöitä. – Meidän pitää myös valmistautua uudenlaiseen yhteiskuntaan. Miten sellainen yhteiskunta toimii, jossa kolmasosa ihmisistä on yli 65 vuotta? Miten voimme koko ajan panostaa enemmän erityisesti elintasosairauksien ehkäisemiseen?
Hoitotieteen historia kansien väliin
40-vuotisjuhlassa julkistettiin FT, tietokirjailija Kaija Vuorion kirjoittama historiateos suomalaisen ja erityisesti kuopiolaisen hoitotieteen alkutaipaleelta nykypäivään. Vuorion mukaan huomattavan vähäisillä resursseilla käynnistyneestä koulutusohjelmasta tuli yksi suomalaisen korkeakoulupolitiikan menestystarinoista.
Näyttöön perustuva toiminta normiksi
– Näyttöön perustuva toiminta parantaa terveydenhuollon laatua ja turvallisuutta ja vähentää kustannuksia. Sitä kuitenkin toteutetaan käytännössä yllättävän vähän, kertoi professori Bernadette Melnyk haastattelussa ennen juhlaa.
Melnyk ja professori Dianne Morrison-Beedy Ohion osavaltionyliopistosta luennoivat juhlaviikolla hoitotieteen laitoksella, Morrison-Beedy hoitotieteen johtajuudesta ja Melnyk kehittämistään COPE-interventio-ohjelmista lasten ja nuorten mielenterveyden ja terveellisten elämäntapojen edistämiseksi. Melnyk piti lisäksi 40-vuotisjuhlassa keynote-puheen näyttöön perustuvan toiminnan edistämisestä, jonka parissa hän on tehnyt työtä jo yli 20 vuoden ajan.
Näyttöön perustuva toiminta on parhaan saatavilla olevan ajantasaisen tiedon käyttöä potilaan hoidossa. – Se yhdistää korkeatasoisista tutkimuksista saadun näytön, terveydenhuollon ammattilaisen oman asiantuntijuuden ja potilaan näkökulman, Melnyk tiivisti.
Näyttöön perustuva toiminta ei kuitenkaan monessa terveydenhuollon organisaatiossa ole vielä arkea. Melnyk esitteli esimerkkinä tuloksia, joiden mukaan amerikkalaiset sairaanhoitajat kokevat valmiutensa näyttöön perustuvaan toimintaan pääosin huonoiksi – myös laatuun panostavissa magneettisairaaloissa.
– Sairaaloissa takerrutaan vanhoihin toimintatapoihin ja näyttöön perustuva toiminta nähdään ylimääräisenä tehtävänä muun työn päälle, vaikka sen pitäisi olla toiminnan perusta. Tarvitaan systemaattisesti johdettua kulttuurin muutosta.
– Terveydenhuollon ammattilaisten pitää jo opiskeluaikana ymmärtää näyttöön perustuva toiminta normiksi, jonka mukaan työelämässä toimitaan, Morrison-Beedy lisäsi.
Hänen mukaansa terveydenhuollon asiakkaat voivat osaltaan viedä muutosta eteenpäin. – Ei kannata kysymättä luottaa, että ammattilaisilta saa uusimpaan tietoon perustuvaa hoitoa, vaan sitä pitää vaatia.
Melnyk muistutti, että toimintatapojen pitää myös muuttua, kun aiempi tutkimusnäyttö vanhenee uuden tiedon valossa. – Näyttöön perustuva toiminta ei myöskään sulje pois innovaatioita, jotka voivat puolestaan vakiintua, kun niiden vaikuttavuudesta saadaan näyttöä.
Sivun pääkuvassa Katri Vehviläinen-Julkunen ja Bernadette Melnyk.
