Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Antti-Pekka Elomaa. Kuva Sakari Partanen, Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Antti-Pekka Elomaa. Kuva Sakari Partanen, Pohjois-Savon hyvinvointialue.

Antti-Pekka Elomaalle Martti Hämäläinen -palkinto

Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys on myöntänyt vuoden 2023 Martti Hämäläinen -palkinnon kokeellisen neurokirurgian dosentti, lääketieteen tohtori Antti-Pekka Elomaalle. Palkinto jaettiin Itä-Suomen Lääketiedetapahtumassa 20. syyskuuta.

Pohjois-Savon Lääkäriyhdistys ry jakaa vuosittain Martti Hämäläisen nimeä kantavan tunnustuspalkinnon nuorelle tutkijalle kannustukseksi tutkijan uralle. Palkinto myönnetään klinikan tai laitoksen esityksestä nuorelle ansioituneelle tutkijalle, joka on yhdistyksen jäsen ja toimii tällä alueella. Palkinnonsaajan valitsee yhdistyksen hallitus. Palkinnon suuruus on 5000 euroa.

Antti-Pekka Elomaa on 35-vuotias neurokirurgian erikoislääkäri, dosentti, aivojen syöpäkirurgian tutkija, oman tutkimusryhmänsä johtaja ja kahden lapsen isä.

Elomaa väitteli lääketieteen tohtoriksi Itä-Suomen yliopistossa vuonna 2016. Hän selvitti väitöstutkimuksessaan ihmisen immuunipuolustusjärjestelmän muutoksia mielentilan häiriöissä. Elomaalle myönnettiin Itä-Suomen yliopiston kokeellisen neurokirurgian dosentuuri vuonna 2021, ja hän valmistui neurokirurgian erikoislääkäriksi vuonna 2022.

Elomaa tekee tutkimusryhmänsä kanssa uraauurtavaa tutkimusta mikrokirurgisesta teknologiasta Itä-Suomen yliopistossa ja Kuopion yliopistollisessa sairaalassa. Neurokirurgiassa optinen kudostunnistus auttaa varmistamaan, ettei kriittisiä aivoalueita vahingoiteta ja pahanlaatuinen kudos poistetaan täsmällisesti. Leikkaustilanteessa kudosten spektrianalyysi erottaa nykyisiä menetelmiä tarkemmin esimerkiksi kasvaimen rajat ja lähes reaaliaikaisesti.

Elomaa on julkaissut 46 korkeatasoista vertaisarvioitua tieteellistä artikkelia neurotieteistä ja mikrokirurgisista tekniikoista. Hän on myös ohjannut kaksi väitöskirjaa ja ohjaa parhaillaan neljää. Lisäksi hänellä on yksi post doc -ohjattava ja hän on ohjannut lukuisia syventäviä opintoja.

Lontoon yliopistosairaala National Hospital for Neurology and Neurosurgery on valinnut Elomaan vuoden kestävälle kliiniselle stipendiaattikaudelle lokakuusta 2023 alkaen. Kausi sisältää kliinistä koulutusta ja tutkimusta, ja tavoitteena on kerryttää korkealaatuista erityisosaamista etenkin keskushermoston verisuonisairauksien operatiivisesta hoidosta ja tutkimuksesta.

Martti Hämäläinen -palkinnon perusteluissa todetaan, että Antti-Pekka Elomaa on harvinainen kyky sekä Suomessa että maailmalla – hän on erittäin monipuolisesti lahjakas kliinikko, joka on tunnustettu mikrokirurgian visionäärisenä kouluttajana ja kehittäjänä. Lisäksi hänellä on erityisosaamista lääketieteellisen fotoniikan ja mikroteknologian alueilla tutkijana, soveltajana ja keksijänä. Hän on myös tunnettu startup-yritysten perustamisesta ja mentoroinnista. Hänellä on myös aivan oleellinen rooli vuodesta 2017 toimineen Itä-Suomen Mikrokirurgiakeskuksen perustamisessa ja toiminnan vakiinnuttamisessa.

Itä-Suomen Lääketiedetapahtuma 19.–21.9.2023 järjestetään Kuopiossa läsnäolokoulutuksena. Luennot myös nauhoitetaan jälkikäteen kuunneltaviksi. Tarjolla on perinteiseen tapaan kattava valikoima kliinisiä koulutusaiheita höystettynä lääkäriyttä laajemminkin käsittelevillä teemoilla.  Ohjelma tarkemmin: https://itasuomenlaaketiedepaivat.fi 

Lisätietoja:

Antti-Pekka Elomaa, antti-pekka.elomaa(a)pshyvinvointialue.fi , p. 040 833 9510

Jussi Paterno, Pohjois-Savon Lääkäriyhdistyksen puheenjohtaja, psly.puheenjohtaja(a)gmail.com tai jussi(a)paterno.fi, p. 050 5768 665