Erityisen hyviä juttuja -podcastsarjan kolmannessa jaksossa keskustellaan erityispedagogista tuen tavoista musiikkiharrastusten ohjaamisessa. Satu Piispa-Hakalan haastateltavana ovat erityisopettajaksi opiskeleva, yhteiskanteleensoittokerhon ohjannut Lumi Ollila sekä sellonsoiton ja muskariopettaja, nepsy-valmentaja ja erityispedagogiikkaa opiskeleva Mea Halonen, jotka ovat kokeilleet erilaisia ja hyvin konkreettisiakin keinoja neuroepätyypillisten lasten ja -nuorten musiikkiharrastamisen tueksi.
Kuuntele jakso Spotifyista.
Petri Partanen:
Tervetuloa mukaan kuuntelemaan podcastjuttu-sarjaa Erityisen hyviä juttuja. Tässä podcast-sarjassa keskustellaan yhdenvertaisesta ja saavutettavasta harrastustoiminnasta. Tähän työryhmään kuuluu Julia Lyytinen, Petri Partanen, Satu Piispa-Hakala sekä Tiina Ynnilä.
Satu Piispa-Hakala:
No, niin olis taas Erityisen hyvien juttujen aika ja minä olen Piispa-Hakalan Satu ja oon ollut projektitutkijana tässä New Culture Horizons -hankkeessa. Mutta tänään olen siellä haastattelijapuolella eli minulla on täällä Lumi Ollila ja Meea Halonen haastateltavana. Ja ihan aluksi niin Lumi ja Meea kerrotteko lyhyesti, että keitä te olette ja miten te liitytte tähän hankkeeseen?
Lumi Ollila:
Joo, moi, elikkä mie oon Lumi ja minä liityin tähän sitä kautta, että mulla oli viimeinen erityisopettaja harjottelu tekemättä. Eli siis opiskelen tosissaan erityisopettajaks, nyt on gradu viimeistelyä vaille valmis. Ja tuota sitten tuli ilmi, että tähän hankkeeseen haetaan opiskelijoita toteuttamaan niitä inklusiivisia harrastuspilotteja ja sitä kautta sitten ite huomasin, että hei, nyt ois aika hyvä mahis yhistää tämä minun oma erityispedagoginen ja sitte musiikkikasvatuksellinen osaaminen, mulla on siis musiikkikasvatus ollu sivuaineena niin sitä kautta tämä musahomma kiinnosti. Ja sitten hain ja pääsinkin hankkeeseen ja niin sitten toteutin sen pilotin tässä hankkeessa. [naurahdus] Ja mitä sie kysyitkään nyt?
Satu Piispa-Hakala:
Mitä sä teit siinä pilotissa?
Lumi Ollila:
Se oli semmonen yhteissoittokantele kerho. Eli mulla oli siinä neljä erityisen tuen oppilasta osallistujina 12–13-vuotiaita pidennetyn oppivelvollisuuden oppilaita. Ja siellä tutustuttiin yhteissoittokanteleisiin ja harjoiteltiin niitten soittoa ja toteutettiin semmosia luovia tehtäviä ja leikillisiä harjoituksia. Ihan [naurahdus] lyhykäisyydessään näin.
Satu Piispa-Hakala:
Ja se oli ihanaa, entäs Meea?
Mea Halonen:
Meea Halonen olen sellonsoiton opettaja ja muskariopettaja koulutukseltani ja työltäni. Ja kävin, työpaikka tarjosi tämmösen Nepsy-lasten ja -nuorten ohjaaminen taide- ja kulttuurialalla -koulutuksen UEF:n, teidän järjestämä. Ja se sitte veti puoleensa niin paljon, et sitten lopulta kouluttauduin myös Nepsy- valmentajaksi. Ja nyt opiskelen erityispedagogiikan perusopintoja täällä UEF:lla ja tää vaan vetää edelleenkin puoleensa.
Satu Piispa-Hakala:
Tämä on kyllä ihan tosi, tosi, tosi ihana kuulla. Lumi kerroitkin jo, että ohjasit yhteissoittokantele kerhon. Mikä on yhteissoittokantele?
Lumi Ollila:
Yhteissoittokantele on semmonen kantele, jossa on monta kannelta yhdessä rungossa. Elikkä meillä siellä kerhossa oli käytössä kaksi semmosta prototyyppiversiota näistä yhteissoittokanteleista, ja toinen oli neljän soitettava eli siinä samassa rungossa oli neljä kannelta, ja sitten toisessa oli kaksi. Semmoset erityiset soittimet saatiin käyttöön Hannu Koistiselta tätä kerhoa varten.
Satu Piispa-Hakala:
Se oli kyllä ihan huima. Mäkin pääsin useamman kerran seuraamaan sitä miten innoissaan lapset oli niistä erityisistä soittimista, että totta kai piti olla varovainen, kun on tälläset ainutlaatuiset soittimet käytössä. Mutta että myös se ilo ja riemu, että nyt soitetaan ja nyt kokeillaan ja sit sai näppäillä ja kuunnella ja sitten soittaa yhdessä. Ne oli kyllä huikean hienot laitteet. Mitäs yhteissoittokanteleelle kuuluu nyt?
Lumi Ollila:
Nyt on lähtenyt ihan kivasti tulemaan semmosia muitakin mahollisuuksia tän yhteissoittokanteleen soiton ohjaamiseen, että oon käynyt tuota muutamissa eri kouluissa nyt sitte ohjaamassa oppilasryhmille tämän soittoa. Ja oon menossa nyt tästä sitte äänitysten jälkeen suoraan tonne Metropoliaan pop-jazz-konsalle tuota heidän varhaisen musiikkikasvatuksen opiskelijoille ohjaamaan sitä yhteissoittokanteleen käyttöä. Ja hyvää kuuluu, että on semmoset hyvät odotukset, että mitä tästä vielä tulee. Potentiaalia on soittimella tosi paljon niin kun pedagogisesta näkökulmasta.
Satu Piispa-Hakala:
Kerro vähän millaisia huomioita sä siitä ohjaamisesta teit, kun oli ne yhteissoittokanteleet käytössä hyvin erityisen ryhmän kanssa?
Lumi Ollila:
Mie ite tykkäsin tosi paljon siitä, et se toiminta tapahtu siinä yhteisen soittimen äärellä. Ja siinä sai silleen jotenki ihan eri tavalla kontaktin kaikkiin soittajiin tai osallistujiin, kun näky tai niin kun nähtiin, oltiin siinä kasvokkain lasten kanssa. Ja pysty jotenkin eri tavalla ohjaamaan, ettei tartte mennä yksittäin kaikkien luokse vaan siinä oltiin yhessä tekemässä sitä, et se näky kyllä ja korostu siinä toiminnassa paljon. Ja mitä huomioita. No, semmonen ainaki, et se kanteleen soittaminen on ja ylipäätänsäkin taitopedagogiikan ohjaaminen mun mielestä siinä on tärkeetä, että opettaja pystyy omalla esimerkillä ja mallilla koko ajan tukemaan sitä tekemistä. Elikkä hyvinkin semmosta konkreettista ohjaamista. Et sie meet siihen viereen ja näytät ite mallia suurin piirtein kädestä pitämällä, että näin, näin tää menee. Ja sit siitä saa kyllä helposti kiinni, kun katsoo mallia ja kuvionuoteista varmaan kohta (--) [06:35].
[naurua]
Satu Piispa-Hakala:
Kyllä vain. Voit kertoo kohta noista kuvionuoteistakin lisää. Se oli huimaa, että kun kuitenkin on kysymys taidosta ja musiikista niin heti alkaa sillee, että ensin pitää harjotella, että voi soittaa. Niin näillä kanteleilla lapset pääsi musisoimaan heti ensimmäisestä kerrasta, niin se oli kans siinä ihan tosi hieno juttu. Entäs Meea sä oot kans, sä olit meijän Nepsy-kurssilla ja sit sä teit siinä myöskin sen kokeilutehtävän sit omassa työssä eiks vaan?
Mea Halonen:
Joo, muskariryhmässä varmaankin oon ollut [naurua] tämän kurssin kanssa se kyllä, ja siitä sitten raportointi.
Satu Piispa-Hakala:
Mitä sä huomasit, kun mietit sitten Nepsy-lasten näkökulmasta sitä muskaria ja muskariohjaamista?
Mea Halonen:
Meillä on kohtuu isot ryhmät ja sitten vielä erityishaasteena ehkä tossa omalla työpaikalla on se, että meillä on myöskin ihan valtavan laaja ikäjakauma, et ne oli 3–7-vuotiaat samassa ryhmässä, että sitte kun jo heidän ikänsä puolesta tarpeet oli vähän erilaisia. Ja sit lisäksi se, että sit sillä kun oli pari vaikka ryhmässä, vaikkapa kahdeksan lapsen ryhmässä niin sellaista, jotka sitten esim. törmäilivät toisiin tai vaeltelivat luokassa ja näpeltelevät kaikkea niin sekä opettajan että lasten näkökulmasta piti kaikenlaista yrittää huomioida. Mut varmaan semmonen mikä tossakin kurssilla autto kaikkein konkreettisimmin oli se tuntirakenteen selkeyttäminen ja asioiden näkyväksi tekeminen. Että kuvakortit on [naurahdus] käytössä ja että käydään niin kun, et kaikki lapset näkee ja tietää missä mennään, milloin mennään. Ja jos pitää istua omalle paikalle niin siitäkin on kuva, että tätä mä pyydän sulta ja sekä sanallisesti että kuvallisesti. Että ottaa huomioon se, et kaikille ei mee vaan pelkkä puhe niin kun et se viesti ei vaan mene perille vaan, et sie tarviit siihen vähän jotain tukea ja sitä rutiinia toki kans, et se rutiini kyllä auttaa hirmu paljon siinä.
Satu Piispa-Hakala:
Tää on kyllä tosi ihana kuulla. Et mä nyt oletan, että tää kuvaohjaus ja rakenteen miettiminen sit myös autto siihen, että muskareista tuli kivempia kaikille.
Mea Halonen:
Kyllä. Ja nypellettäviä juttuja oli meillä kans käytössä ja istumapaikat merkitty, [naurahdus] ja kaikenlaista tuli sitten apuvälineitä käyttöön.
Satu Piispa-Hakala:
Mitä tarkalleen teillä oli nypellettävänä?
Mea Halonen:
Siellä mulla semmosia villalankakeriä saattoi olla tai sinitarrakin oli aika toimiva juttu riippuen vähän lapsesta.
Satu Piispa-Hakala:
Eli kyse ei ole mistään kalliista erikoisvälineistä, [naurahdus] et millä saahaan sitte sitä keskittymistä ohjattua kaikkien kannalta hedelmällisempään suuntaan.
Mea Halonen:
Joo, ei tarvitse kalliita välineitä ollenkaan.
[naurahdus]
Satu Piispa-Hakala:
Lumi, sä käytit kans kuvaohjausta eiks vaan?
Lumi Ollila:
Joo, käytin.
Satu Piispa-Hakala:
Mitä sä siitä ajattelet siitä kuvaohjauksesta tässä ryhmässä?
Lumi Ollila:
Hyvin pitkälti samoja ajatuksia mitä tossa Meeakin sanoit, että se semmonen toiminnan jäsentäminen auttaa varmasti siihen, että lapset tietää, osaa ennakoida, et mitä täällä tapahtuu, miten tää rakenne suurin piirtein menee. Et ei tuu just semmosta epämäärästä vaeltelua tai levottomuutta, et kun se menee aina samalla kaavalla niin siihen sitte oppii, ja se näkyy kyl siinä, et se tuo semmosta turvallisuudentunnetta myös siihen tekemiseen.
Satu Piispa-Hakala:
Ja aina kun on tutut palat. Tää huomattiin myös esimerkiks sirkuspilotissa, että kun on vaan se tuttu rakenne niin kaikki toimii, et se vaan on.
Lumi Ollila:
Ja tosta nypeltelystä tuli mieleen, pakko nyt sanoo itekki. Että sen kyl huomasin tuolla kantelekerhossa, että kun on ne soittimet ja ne on niin hirmu kiinnostavat ja niitä haluis koko ajan vähän soittaa ja kokeilla, niin siihen piti kehitellä semmosia keinoja sitte, et okei no nyt laitappa kädet selän taakse tai voit mennä vielä istumaan noille omille paikoille, et maltetaan kuunnella ne ohjeet. Varsinkin kun sitä ymmärtämisen haastetta on, niin sitten jos se keskittyminen onkin vielä jossain ihan muussa kuin niitten ohjeitten kuuntelemisessa niin voi olla aika vaikea ruveta sitä toimintaa, jos on menny se ohje ihan ohi.
Satu Piispa-Hakala:
Todella tietäähän sen itekki, [naurahdus] että jos keskittyy johonkin niin saattaa mennä ohjeita ohi. Nää on tosi tärkeitä sellasia pieniä keinoja millä sen toiminnan keskeyttää ja sit aloittaa uudestaan sen, että se omalle paikalle palaaminen toimii hyvin. Mites te ootte molemmat musiikin ammattilaisia, niin mitäs onks musiikissa jotain erityispiirteitä, jotka vaikuttaa tähän ohjaamiseen? Sano vaikka Meea ensin.
Mea Halonen:
No, ainakin positiivisia piirteitä on valtavasti, mitkä vaikuttaa koska musiikilla me päästään niin kokonaisvaltaisesti vaikuttamaan tai se vaikuttaa meihin sekä rauhoittavasti, että kiihdyttävästi, et jo tämmöset keinot voidaan ottaa käyttöön. Et kun miettii, että mitä erityispiirteitä musiikilla on niin varmaan se kokonaisvaltaisuus on yks semmonen. Et meillä myös musiikin kautta me päästään tekemään ihan valtavan hienoja juttuja sekä ihan neurotyypillisten että neuroepätyypillisten kanssa.
Lumi Ollila:
Joo. Se monikanavaisuus, monipuoliset työskentelytavat on mun mielestä lähtökohtasesti tosi inklusiivisia. Sit ehkä mikä pitää ottaa huomioon niin semmonen saavutettavuuden näkökulma. Ja nyt pääsen niihin kuvionuotteihin. Koska se on yks semmonen itse asiassa aika eriarvoistava asia, jos ajatellaan tätä länsimaista perinteistä nuottikuvaa, kun kaikilla ei välttämättä oo mahollisuuksia sitä koskaan oppia ymmärtämään. Ja ihan jos ajattelee koulun musiikkikasvatuksessakin niin eihän meillä musiikin opettajilla tai siinä koulun musiikin opetuksen kontekstissa ei oo mitään resursseja yrittää lähteä opettamaan sitä nuotinlukua oikeasti kaikille. Et kyllähän niitä joo, joo alkeita opetellaan mut se, et kuinka moni niin kun pääsee siihen pisteeseen, et pystyis oikeasti soittamaan nuoteista, jos ei oo aiempaa musiikkiharrastustaustaa tai kokemusta niin aika harva. Ja niin sitten sen takia kuvionuotit, ihan superkätevä ja toimiva juttu, koska niihin pääsee tai niitä pystyy ymmärtämään niin kun saman tien. Kun sulla on se konkreettinen visuaalinen kuva, siinä on väri ja muoto, ja sama väri ja muoto löytyy sun soittimesta, niin sä pääset saman tien siihen soittoon kiinni. Et se on mun mielestä semmonen tosi tärkeä saavutettavuuden näkökulma.
Satu Piispa-Hakala:
Kyllä. Se on äärimmäisen äärimmäisen tärkeätä siinä. Kanteleeseen oli siis liimattu tarrat vastaamaan sitten niitä nuotteja, ja sitten siinä varsinkin siinä isommassa yhteissoittokanteleessa, kun se mahtu sitten se kappale nuotti siihen eteen. Eli siin oli tosi helppoo, et näki yhdellä katseella pienikin lapsi, että tossa nyt mun pitää soittaa tota ja tuol on tää väri. Ja mikä oli ihana niin sä Lumi otit siihen myöskin sitten, et nyt soitetaan sitten teijän lempivärejä, että tuli sillä tavallakin ne nuotit ja niitä vastaavat sävelet tutuiksi. Oli hurjan hieno.
Mites sitten nyt tulevaisuus? Tää oli tää New Culture Horizons oli tämmönen, tää on nyt päättymässä tää hanke, ja kaikki meijän toiminnot on jo päättyny ja tää on tämmönen yhteenvetovaihe menossa. Niin pitää sit kysellä jatkosta, et mitäs Meea esimerkiks mitä sä teet nyt tällä hetkellä ja liittyykö se erityismusiikin ohjaukseen tai?
Mea Halonen:
Nyt on nää yliopiston erkkapedan perusopinnot ihan kohta paketissa. Ja tekis kyllä mieli oppia lisää, tää on vähän tällanen ehkä aihealue, mistä vaan aina haluaisi tietää lisää ja ymmärtää enemmän. Ja oon kyllä nauttinut tästä opiskelusta, että haluan opiskella lisää ja oon hakenutkin opiskelemaan vähän lisää ja tekemään niin kun nimenomaan ton soiton- ja muskariopetuksen kannalta. Että mites tää nyt tää erkkapeda sitten voitas jotenkin kytkeä sinne. Ja sitten kun meidänkin alalla tämä inklusiivisuus on päivän sana, niin kyllä meidän on myöskin pakko ruveta silleen uudistumaan ja muokkautumaan. Ja mä haluaisin olla siellä sitten niin kun sellaisena musiikin alan henkilönä, joka voi sitten välittää tätä tietoa tuleville soiton opettajille ja muskariopettajille.
Satu Piispa-Hakala:
Mä sain oikein kylmät väreet tästä, kun mä kuulen ton, et kun kuitenkin nää erityispedagogiset keinot tai tuen keinot niin ei oo mitään rakettitiedettä. Et sit vaan tarvitaan niitä välittäviä henkilöitä, jotka välittää sitä tietoa ja sitten innostaa kokeilemaan.
Mea Halonen:
Kyllä. Samaa mieltä.
Satu Piispa-Hakala:
Nyökkäilen tässä tosi kovasti sillee.
[naurahdus]
Lumi Ollila:
Kun toi on tosi tärkeä pointti miun mielestä, että ne justiin nämä tuen keinot mistä tässä nyt puhutaan, niin ei nää oo mitään semmosia pelkästään erityisen tuen tarpeessa oleville oppilaille tai jotakin ihme hokkuspokkus-keinoja. Vaan nää on semmosia mitkä miun mielestä pitäs olla ihan kaikkien opettajien työkalupakissa, että sillä voidaan sitten monipuolistaa sitä opetusta ylipäänsä.
Satu Piispa-Hakala:
Samaa mieltä, nimenomaan ja vanhempien [naurua]. Näinpä, tää kyllä kuulostaa. Lumi, miten sun tulevaisuus tässä nyt?
Lumi Ollila:
Nyt tällä hetkellä lähitulevaisuudessa yritän saada graduni valmiiksi. Eli se liittyy juurikin tähän, tai aiheena on opettajan pedagoginen toiminta erityistä tukea tarvitseville oppilaille suunnatussa musiikkikerhossa. Eli aineisto on justiin tästä harrastus-pilotista kerätty. Ja se on ollu semmonen aikamoinen opettajuuden syvä analyysi, kun oon tutkinu siinä näitä omia keinoja miten oon toiminut täällä tossa musiikinohjaustilanteessa. Niin kunhan sen saan valmiiksi niin sitten työelämä [naurahdus]. Ja toivottavasti ton yhteissoittokanteleen kanssa jotenkin pääsis tekemään uraa, että se kyllä kiinnostaa ihan hirveästi tällä hetkellä.
Satu Piispa-Hakala:
En yhtään ihmettele. Tosi isoja ja tärkeitä asioita. Mä kiitän teitä, ihanaa kun ootte ollu tässä hankkeessa mukana omalta osaltanne ja ihan mahtavaa, että tää työ ei jää tähän vaan tää jatkuu eteenpäin.
Lumi Ollila:
Kiitos teille.
Mea Halonen:
Kiitos.
