Toksikologian alaan kuuluva väitöskirja tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa Kuopion kampuksella.
Mikä on väitöstutkimuksesi aihe? Miksi aihepiiriä on tärkeää tutkia?
Aiheena ovat mikromuovien vaikutukset ihmisen suolistosolulinjoissa. Tutkimuksessa selvitettiin mikrokokoisen polyeteenin toksisuutta ja sen mekanismeja. Lisäksi tutkimuksessa analysoitiin neitseellisistä ja mekaanisesti kierrätetyistä mikromuoveista irtoavia kemikaaleja sekä niiden haitallisuutta.
Ihmiset altistuvat jatkuvasti mikromuoveille, mutta niiden terveysvaikutuksista tiedetään vielä vähän. Valtaosa tähänastisesta tutkimustiedosta on tuotettu tasalaatuisilla polystyreenipartikkeleilla. Luotettavaa riskinarviointia varten tietoa tarvitaan kuitenkin myös muista polymeereistä, sillä ympäristön kautta altistumme moninaiselle joukolle eri kokoisia, muotoisia ja koostumukseltaan erilaisia mikromuoveja. Tämä tutkimus keskittyi vähemmän tutkittuihin mutta laajalti käytettyihin polymeereihin. Ihminen altistuu ruoansulatuskanavan kautta jatkuvasti ravinnon mukana kehoon kulkeutuville mikromuoveille, ja siksi niiden mahdollisia suolistoon kohdistuvia vaikutuksia on tärkeää tutkia.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tulokset tai havainnot?
Tutkimuksessa havaittiin mikrokokoisen polyeteenin aiheuttavan solukuolemaa ja hapetusstressiä ihmisen suolistosolulinjoissa. Näiden haittavaikutusten taustalla havaittiin muutoksia solujen mitokondrioiden toiminnassa. Nämä tulokset tukevat ja täydentävät aiempia havaintoja mikromuovien soluvaikutuksista ja niiden takana olevista mekanismeista.
Lisäksi kierrätetyistä mikromuoveista huomattiin irtoavan suurempia määriä sekä orgaanisia että epäorgaanisia yhdisteitä kuin neitseellisistä mikromuoveista. Kierrätettyjen mikromuovien ja niistä irtoavien aineiden havaittiin myös olevan haitallisempia suolistosoluille verrattuna neitseellisiin mikromuoveihin ja niistä irtoaviin aineisiin. Nämä tulokset viittaavat siihen, että kierrätettyihin muoveihin kertyy kemikaaleja mekaanisen kierrätysprosessin aikana, mikä voi vaikuttaa niiden käyttökelpoisuuteen ja turvallisuuteen. Tutkimuksessa laadittu testausprotokolla mahdollistaa mikromuoveista irtoavien kemikaalien perusteellisen analysoinnin ja alustavan toksisuuden arvioinnin.
Miten väitöstutkimuksesi tuloksia voidaan hyödyntää käytännössä?
Tutkimustuloksia voidaan hyödyntää tulevaisuudessa mikromuovien terveysriskien arvioinnissa sekä viranomaisten päätöksenteon tukena ympäristöterveyden edistämisessä. Lisäksi tutkimuksessa koottiin tunnetuista menetelmistä valmis analyysikokonaisuus mikromuoveista irtoavien kemikaalien ja niiden haitallisuuden tutkimiseen.
Mitkä ovat väitöstutkimuksesi keskeiset tutkimusmenetelmät ja -aineistot?
Tutkimuksessa käytettiin ihmisen suolistosolulinjoja. Haitallisia vaikutuksia tutkittiin solutoksisuutta ja hapetusstressiä mittaavilla testeillä. Toksisuuden mekanismeja selvitettiin geenien ilmentymisanalyysillä ja signaalireittianalyysillä. Mikromuoveista irtoavia yhdisteitä tutkittiin kahdella eri kemiallisella analyysimenetelmällä.
Tutkimusta suoritettiin Toksikologian tutkimusryhmässä sekä osana Mikromuovien analyysin ja poistomenetelmien kehittäminen teollisuuden laadunvalvontaan (MAP) -hanketta.
Filosofian maisteri Essi Järvelän väitöskirja In vitro toxicity of microplastics in human intestinal cells (Mikromuovien toksisuus ihmisen suolistosolulinjoissa) tarkastetaan terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii dosentti Merja Korkalainen Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta ja kustoksena professori Jaana Rysä Itä-Suomen yliopistosta.
Väitöskirja (linkki tulossa)
Lisätietoja:
FM Essi Järvelä, [email protected]