Suomen Akatemia on julkaissut Itä-Suomen Genomikeskuksen vaikuttavuuskertomuksen, jossa tarkastellaan vuosina 2023–2025 toteutetun kehittämishankkeen tuloksia ja vaikutuksia. Hankkeessa vahvistettiin Genomikeskuksen tutkimus- ja palveluympäristöä sekä luotiin edellytyksiä entistä tehokkaammille genomi-, diagnostiikka- ja ympäristöanalyysipalveluille.
Itä-Suomen yliopiston Kuopion kampuksella toimiva Itä-Suomen Genomikeskus tarjoaa tutkimusinfrastruktuuria yliopiston tutkimusryhmille, geenidiagnostiikkapalveluja terveydenhuollolle sekä molekyylibiologisia analyysipalveluja yrityksille ja muille yhteistyökumppaneille.
Vuosina 2023–2025 keskuksessa toteutettiin Suomen Akatemian FIRI-rahoituksella hanke, jonka tavoitteena oli uudistaa toimintaa ja vastata aiempaa paremmin tutkimuksen, diagnostiikan ja muiden asiakkaiden tarpeisiin. Hankkeesta laadittu vaikuttavuuskertomus on julkaistu Suomen Akatemian verkkosivuilla esimerkkinä Euroopan unionin elpymisvälinerahoituksen vaikuttavuudesta. Vaikuttavuuskertomuksessa tarkastellaan hankkeen tuloksia erityisesti kestävän julkisen talouden näkökulmasta sekä kuvataan, miten kehittämistoimet ovat parantaneet genomi-, diagnostiikka- ja ympäristöanalyysipalvelujen tehokkuutta ja kustannusvaikuttavuutta.
Hankkeessa uudistettiin Genomikeskuksen sekvensointikapasiteettia, otettiin käyttöön automatisoituja työnkulkuja sekä laajennettiin tutkimusryhmien pääsyä korkeatasoisiin molekyylibiologisiin teknologioihin. Lisäksi palveluvalikoimaa laajennettiin kehittämällä uusia diagnostisia testejä terveydenhuollon käyttöön sekä ympäristö-DNA:han (eDNA) perustuvia analyysipalveluja, joiden avulla lajien esiintymistä voidaan tunnistaa vesinäytteistä herkällä ja kustannustehokkaalla tavalla.
Kehittämistyön tuloksena Genomikeskuksen toiminta on entistä tehokkaampaa, yhdenmukaisempaa ja paremmin skaalautuvaa. Vaikuttavuuskertomuksen mukaan hankkeen keskeisiä vaikutuksia ovat analyysipalveluiden kustannustehokkuuden parantuminen, tutkimus- ja diagnostiikkapalveluiden laajempi saavutettavuus sekä korkeatasoisten teknologioiden tehokkaampi hyödyntäminen yhteiskäyttöisen infrastruktuurin kautta. Tämä auttaa välttämään päällekkäisiä investointeja ja tukee julkisten resurssien vaikuttavaa käyttöä.
Hankkeessa rakennettua osaamista ja infrastruktuuria kehitetään edelleen vuoden 2026 alussa käynnistyneessä EAKR-rahoitteisessa UEF DNA-TUUMA-hankkeessa, jonka tavoitteena on tunnistaa, ottaa käyttöön ja kehittää elinkeinoelämän tarpeisiin perustuvia uusia molekyylibiologisia analyysisovelluksia.
Tutustu vaikuttavuuskertomukseen: Strengthening Sustainable Public Finances Through Scalable and Cost- Efficient Laboratory Services. Impact Story: Genome Center of Eastern Finland (pdf)
Lisätietoja:
Projektipäällikkö, FT Hanna Peltonen, [email protected]
Tutkimuspäällikkö, dosentti Jaana Hartikainen, [email protected]
Professori Mikko Hiltunen, [email protected]