Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Kuvassa etualalla väitöskirjatutkija Katri Vainionpää, taustalla akatemiatutkija Henri Leinonen.

Kuvassa etualalla väitöskirjatutkija Katri Vainionpää, taustalla akatemiatutkija Henri Leinonen.

Henri Leinoselle ensimmäisenä Suomessa arvostettu FEBS Excellence Award -palkinto

Akatemiatutkija Henri Leinonen Itä-Suomen yliopiston farmasian laitokselta on saanut Euroopan biokemian yhdistysten liiton (FEBS) myöntämän FEBS Excellence Award -palkinnon ensimmäisenä tutkijana Suomessa. Palkinto on suuruudeltaan 100 000 euroa ja se voidaan myöntää uran varhaisessa vaiheessa olevalle tutkimusjohtajalle, joilla on jo tunnistettua huippuosaamista ja kansainvälistä kokemusta. 

Palkinto myönnettiin Leinosen johtamalle tutkimukselle, jossa selvitetään lääkkeiden uusiokäyttöön perustuvan yhdistelmälääkityksen verkkokalvorappeumalta suojaavia mekanismeja. Tutkimuksessa käytetyt, katekolaminergista aktiivisuutta muokkaavat lääkeaineet ovat hyväksyttyjä muun muassa sydän- ja verenpainelääkkeeksi, hyvänlaatuisen eturauhasen liikakasvun hoitoon ja prolaktiinin ylituotannon hoitoon.  

Päämenetelmänä tutkimuksessa käytetään silmän verkkokalvokudosviljelmää, jossa geneettisten ja ympäristön stressitekijöiden, kuten myös lääkehoitojen, vaikutusta voidaan tutkia suoraan kohdekudoksessa. Materiaalia verkkokalvokudosviljelmiin voidaan hankkia eläintautimalleista, mutta myös teuraseläimistä, mikä vähentää koe-eläinten käyttötarvetta ja edistää tulosten sovellettavuutta.

FEBS Excellence Award myönnetään hakukilpailun perusteella ja sitä voivat hakea FEBS:n jäsenjärjestöihin, Suomessa biotieteiden Biobio-seuraan kuuluvat tutkijat. 

Lisätietoja:

Akatemiatutkija Henri Leinonen, henri.leinonen@uef.fi, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/henri.leinonen/

FEBS Excellence Awards https://www.febs.org/funding/excellence-awards/