Itä-Suomen yliopisto vastaa pelastusalan johtamiskoulutuksen tarpeeseen käynnistämällä uuden maisteritasoisen suuntautumisvaihtoehdon syksyllä 2026 Kuopion kampuksella. Koulutus on suunnattu pelastusalan kokemusta omaaville henkilöille, joilla on jo alempi korkeakoulututkinto.
Tarjolle tulee ensimmäistä kertaa yliopistotasoinen, tutkimusperustainen koulutus, joka keskittyy pelastusalan johtamiseen. Pelastusalan uuden suuntautumisvaihtoehdon sisällöllistä suunnittelua on toteutettu alusta lähtien yhteistyössä Pelastuslaitosten kumppanuusverkoston kanssa. Tiivistä vuoropuhelua jatketaan syksyn aikana.
– On upeaa, miten nopeasti ja ketterästi tämän uuden pelastusalan johtamiskoulutuksen käynnistäminen on saatu liikkeelle, kehuu pelastuskomentaja Jani Pitkänen. Tarve tällaiselle pelastusalalle räätälöidylle ylemmälle korkeakoulututkinnolle on ilmeinen, hän toteaa.
Hyvinvointialueuudistus on osaltaan lisännyt tarvetta aiempaa tiiviimmälle sosiaali-, terveys- ja pelastustoimen yhteistyölle sekä palveluiden integraatiolle. Tämä edellyttää uutta, strategista johtamisosaamista. Myös kansainvälisen toimintaympäristön kehitys tuo mukanaan uusia osaamisvaateita kokonaisturvallisuuden ja eri toimijoiden yhteistyön johtamiseen, jossa pelastusalalla on keskeinen rooli.
– Suunnittelemme parhaillaan koulutuksen sisältöjä yhteistyössä alan sidosryhmien kanssa. Koulutuksen tavoitteena on vahvistaa valmiuksia toimia asiantuntija- ja esihenkilötehtävissä sekä tarjota mahdollisuus jatkaa opintoja kohti väitöskirjaa, kertoo koulutuksen varajohtaja Nina Lunkka sosiaali- ja terveysjohtamisen laitokselta.
Koulutuksen sijoittumista Itä-Suomen yliopistoon puoltavat yliopiston monitieteinen tutkimusympäristö, vahva osaaminen hyvinvointialueiden johtamisen koulutuksessa sekä Itä-Suomen keskeinen rooli kokonaisturvallisuuden edistämisessä.
Lisätietoja:
Nina Lunkka, STJ-laitoksen koulutuksesta vastaava varajohtaja, Itä-Suomen yliopisto, p. 050 534 4557, nina.lunkka(at)uef.fi
Jani Pitkänen, pelastuskomentaja, Helsingin kaupungin pelastuslaitos, p. 050 4336905, jani.pitkanen(at)hel.fi