Syksyllä 2026 Itä-Suomen yliopistossa aloittaa noin 3 000 uutta opiskelijaa suomenkielisissä tutkinto-ohjelmissa ja noin 700 opiskelijaa englanninkielisissä koulutusohjelmissa.
Itä-Suomen yliopistoon valittiin yhteensä 2 778 uutta tutkinto-opiskelijaa kevään toisessa yhteisvalinnassa. Hakijoita oli 28 117 eli hakeneista valituksi tuli noin 10 prosenttia.
Kaikkiaan toisessa yhteishaussa oli mukana 115 hakukohdetta Itä-Suomen yliopistosta. Haettavana oli yhteensä 3 072 aloituspaikkaa, mukaan lukien yliopiston kaikki suomenkieliset tutkintoon johtavat koulutukset ja kaksivuotiset maisterihaut.
Valintakokeet järjestettiin touko–kesäkuussa. Toisessa yhteishaussa kandidaatti- ja maisteriopintoihin valituista noin puolet valittiin valintakokeilla.
Avoimen yliopiston väylän kautta tutkinto-opiskelijaksi
Itä-Suomen yliopisto on määrätietoisesti kehittänyt myös avoimen yliopiston väylää. Tänä keväänä avoimen väylän hakukohteissa oli haettavissa yhteensä 476 aloituspaikkaa 36 hakukohteessa. Aiempien opintojen perusteella valittiin noin 250 uutta opiskelijaa.
Jos opiskelupaikka jäi kevään valinnoissa saamatta, opinnot voi useimmissa Itä-Suomen yliopiston oppiaineissa aloittaa avoimessa yliopistossa. Avoimen opiskelijat suorittavat samoja opintoja ja samoin vaatimuksin kuin tutkinto-opiskelijatkin.
Avoimen yliopiston väylä on Itä-Suomen yliopistossa maksuton ensikertalaisille. Yliopiston verkkosivuilta löytyy lisätietoa avoimen väylän maksuhyvityksistä. Maksuhyvityksen hakuaika kevään erillishaussa hakeneille päättyy 31.7.2026.
Opintosetelillä avoimen yliopiston opintoihin
Opintoseteli tarjoaa toisen asteen tutkinnon 1.12.2025 jälkeen suorittaneille ja yhteishaussa ilman opiskelupaikkaa jääneille nuorille mahdollisuuden opiskella maksutta enintään 30 opintopistettä avoimessa yliopistossa. Opintoseteli on tarkoitettu alle 29-vuotiaille nuorille, ensikertalaisille hakijoille. Ensimmäiset opintosetelit myönnetään nuorille, jotka ovat osallistuneet kevään 2026 yhteishakuun, mutta ovat jääneet ilman korkeakoulupaikkaa.
– Avoimen yliopiston väylä ja opintosetelikokeilu tarjoavat erinomaisen mahdollisuuden nuorille ja korkeakoulupaikkaansa vielä etsiville saada vahvistusta siihen, mikä se oma ala voisi olla, Itä-Suomen yliopiston koulutuksesta vastaava vararehtori Laura Hirsto kannustaa.
Lukuvuoden 2026–2027 opintoihin Ilmoittautuminen alkaa porrastetusti 3.–6.8.2026.
Täydennyshaku elokuussa
Itä-Suomen yliopistossa järjestetään täydennyshaku niihin hakukohteisiin, joiden kaikki opiskelupaikat eivät täyty. Täydennyshaku alkaa 5. ja päättyy 10. elokuuta.
– Täydennyshaussa haettavat hakukohteet ja opiskelupaikkojen määrä tarkentuvat vielä varasijoilta hyväksymisen päätyttyä, mutta jo nyt tiedämme, että esimerkiksi diplomi-insinöörikoulutuksen ja tietojenkäsittelytieteen hakukohteisiin tulee avautumaan paikkoja, Hirsto muistuttaa.
Täydennyshaun hakukohteet päivitetään uef.fi/hakeminen-sivulle sen jälkeen, kun toisen yhteishaun varasijatäyttö on päättynyt 4.8.2026.
Lue lisää:
Hakija- ja opiskelijavalintatilastot
Lisätietoja opiskelijavalinnasta