Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Lapsi tarkastelee suurennuslasilla piirrostaan.

Juho Vainion Säätiön suurapuraha päiväkotien si­säil­ma­tut­ki­muk­sel­le

Juho Vainion Säätiö myönsi yli 1,7 miljoonaa euroa apurahoja kansanterveyttä ja terveitä elämäntapoja edistäviin tutkimuksiin ja muuhun terveyttä edistävään toimintaan. Suurapurahan 200 000 euroa sai professori, farmasian tohtori Marjut Roponen. Muita apurahoja myönnettiin 62 kappaletta.

Marjut Roposen Itä-Suomen yliopistossa johtamassa tutkimuksessa selvitetään sisäilman kemikaalien yhteyttä hormonitoiminnan häiriöihin sekä melun aiheuttamia stressivasteita päiväkotiympäristössä. Hormonihäiriköitä löytyy hyvin erilaisista arkipäivän tuotteista, kuten torjunta-aineista, kosmetiikasta, ruoka- ja juomapakkauksista, leluista, tekniikasta ja elektroniikasta.

– Huonepölyn ja sisäilman sisältämät hormonihäiriköt ja niiden pitoisuudet tunnetaan huonosti, Roponen sanoo. 

– Lapset ovat erityisen herkkiä sisäympäristön altisteille, sillä vierasaineet imeytyvät lapsen elimistöön ruoansulatuskanavan ja keuhkojen kautta aikuisten elimistöä tehokkaammin.

– Erilaiset esineet ja niiden sisältämät aineet ovat iso osa pienen lapsen altistumista, sillä lapsi tutkailee ympäristöään viemällä käden tai esineen suuhunsa. Pieni lapsi viettää myös pitkiä aikoja lattiatasossa ja altistuu aikuisia enemmän materiaalien haitallisille yhdisteille.

Pienten lasten kohdalla verinäytteiden otto on usein hankalaa. 

– Kokosylkinäytteitä hyödynnetään enenevästi altistumisen arvioinnissa, Roponen kertoo.

– Roposen johtamalla ryhmällä on näyttöä korkeatasoisista, tuloksellisista ympäristöterveyden tutkimushankkeista. Erityisen arvokasta on, että sisäilman altisteiden vaikutuksia tutkitaan suoraan lapsissa, sanoo säätiön apurahalautakunnan puheenjohtaja Matti Rautalahti.

– Hanketta varten on jo tehty merkittävä määrä pohjatyötä, ja myönnetyn apurahan ansiosta pääsemme toteuttamaan kattavat selvitykset valituissa tutkimuskohteissa. Hanke edustaa tutkimusryhmälleni uutta avausta, ja näen siinä ainutlaatuisia mahdollisuuksia parantaa ymmärrystä lasten altistumisesta sisäilman kemikaaleille ja erityisesti näiden altisteiden hormonitoimintaan kohdistuvista riskeistä, Roponen lisää.

Itä-Suomen yliopistossa apurahoja saivat myös

TtM Eija Kekkonen (os. Pietilä), PhD Project plan: The impact of psychosocial factors on physical activity across the continuum from normal aging to Alzheimer’s disease, 15 000 €

FT Pirkka Kirjavainen , Raskaudenaikaisen liikunnan ja ravitsemuksen yhteys lapsen astmariskiin, Kansanterveystieteen ja kliinisen ravitsemustieteen yksikkö, lääketieteen laitos, Elintavat ja ympäristö -osasto, Terveyden ja hyvinvoinnin laitos, 30 000 €

FM Anu Liimatainen, Hyvin pientaajuisten magneettikenttien yhteys Alzheimerin tautiin, ympäristö- ja biotieteiden laitos, säteilytutkimusryhmä, 25 000 €

Mphil in Global Health Laura Musta, Monikielisen kriisiviestinnän monimenetelmällinen vaikuttavuustutkimus – Koronaepidemian opit ja kokemukset, Welfare, Health and Management (WELMA) -tohtoriohjelma sekä Terveyden ja hyvinvoinnin laitos (Palvelujärjestelmät-yksikkö, kulttuurisen moninaisuuden tiimi), 25 000 €

Lisätietoja:

Professori Marjut Roponen, p. 040 356 2521, marjut.roponen@uef.fi

Tiedotteen lähde: Juho Vainion Säätiön tiedote