Sinnikäs työ opiskelupaikan eteen palkitsi Jenna Hokkasen. Nyt hän opiskelee unelma-alallaan, ravitsemustieteen koulutuksessa. Lue Jennan opiskelijatarina ja kolme vinkkiä hänen tapaansa alasta haaveileville.
– Hei, olen Jenna Hokkanen, 28-vuotias ja kotoisin Jyväskylän läheisyydestä. Opiskelen tällä hetkellä maisterivaiheen opintoja ravitsemustieteen ja liikuntalääketieteen koulutusohjelmassa. Lukiossa minulla heräsi mielenkiinto ravitsemusta kohtaan, mutta ensimmäisellä yrittämällä en päässyt yliopistoon sisään. Menin lukion jälkeen ammattikouluun ja valmistuin kosmetologiksi, ja sen jälkeen olen työskennellyt useamman vuoden kosmetiikkamyyjänä. Unelmani ravitsemustieteiden parissa oli vahvasti läsnä elämässäni, mutta halusin tarkastella myös muita opintovaihtoehtoja ja -väyliä päästä lähelle kohti unelmieni koulupaikkaa. Kolme vuotta sitten pääsin opiskelemaan terveyden edistämistä, jossa suuntautumisvaihtoehtoni on liikuntalääketiede. Jatkoin sinnikkäästi ravitsemustieteelle hakemista ja yhdeksännen hakukerran jälkeen se toi minut tähän hetkeen elämässäni missä olen nyt: opiskelemassa unelmieni alaa.
Kuinka valitsit koulutusalaksesi ravitsemustieteen?
– Lukiossa ajattelin, että en koskaan hakisi yliopistoon, koska se ei olisi oma juttuni enkä varmaan sinne pääsisikään. Abivuonna kuulin ensimmäisen kerran kuulla ravitsemustieteistä, ja innostuin ajatuksesta heti, koska terveelliset elämäntavat, liikunta ja ravitsemus ovat todella suuria arvoja itselleni, ja haluan niiden avulla tuoda terveyden merkitystä ihmisten elämään. Itä-Suomen yliopisto on ainut paikka Suomessa, jossa voi valmistua laillistetuksi ravitsemusterapeutiksi, joten vaihtoehtoja oli vain yksi: minä tulisin hakemaan yliopistoon! Nuoruusaikaisista epävarmuuden tuntemuksista huolimatta, nyt opiskelen kahta yliopistotutkintoa samanaikaisesti.
Oliko jotain erityisiä tekijöitä tai tapahtumia, jotka vaikuttivat päätökseesi?
– Lukion abivuonna, kun pohdin omia alavalintojani, meidän lukiossamme vieraili UEF-lähettiläs, joka kertoi ravitsemustieteen koulutusohjelmasta, ja hän inspiroi minua rohkeasti hakemaan opiskelemaan kyseistä alaa. Tämä kohtaaminen vahvisti jo entisestään sitä uteliasta mielenkiintoa, mikä minulla oli aikaisemmin herännyt ravitsemustieteen koulutusohjelmaa kohtaan. Siinä hetkessä tiesin, että olen löytänyt oman juttuni.
Mitä muita vaihtoehtoja harkitsit?
– Lukion jälkeen hain opiskelemaan psykologiaa, koska ihmisten kokonaisvaltainen hyvinvointi oli suurimpia mielenkiinnon kohteitani ja olen aina ollut hyvin kiinnostunut ihmisistä ja heidän käyttäytymisestään. Koin kuitenkin, että ravitsemusterapeutti tulisi myös huomioimaan tulevassa ohjaustyössään ihmisen psykologiaa, minkä vuoksi en nähnyt muita vaihtoehtoja itselleni sopivana. Liikuntalääketieteen opinnot löysin vahingossa ja koen, että vaikka se ei ollut ensisijainen vaihtoehtoni, olen näiden opintojen aikana päässyt laajemmin oppimaan terveyden ja liikunnan käsitteistä, mikä tukee varmasti työllisyysmahdollisuuksia tulevaisuudessa.
Miltä tuntui, kun sait tavoittelemasi opiskelupaikan?
– Kun sain tiedon opiskelupaikastani, oli täysin tavallinen maanantaiaamu ja olin menossa sisäpyöräilytunnille, mutta en malttanut olla katsomatta opintopolkua, koska minulla oli tunne, että tulokset ovat tulleet. En uskaltanut katsoa tuloksia, mutta näin, että vihreä palkki siellä oli: ”Sinulle tarjotaan tätä opiskelupaikkaa”. Se tunne oli sanoinkuvaamaton, olin täynnä iloa ja ylpeyttä itsestäni, että uskalsin olla sinnikäs. Olin vuosia joutunut pettymään tulokseen ja vihdoin saavutin unelmani.
Mitä tavoitteita ja toiveita sinulla on opintojesi suhteen?
– Opinnoissa tavoitteenani on kehittää itseäni kokonaisvaltaisesti ja mennä epämukavuusalueelle. Toivon, että pystyn opintojeni myötä suuntaamaan osaamistani ja löytämään itseäni kiinnostavia aihealueita ja työtehtäviä. Toivon, että vuosien pääsykokeisiin valmistautuminen on antanut minulle laaja-alaista ja monipuolista pohjaa menestyä opinnoissani ja pääsen syventämään jo opittuja asioita käytäntöön. Odotan innolla oikeiden potilaiden kohtaamista ja heidän ravitsemusohjaamistaan.
Onko jokin kurssi, opettaja tai projekti jäänyt erityisesti mieleen?
– Kaikki opintojaksot ja tehtävät, joissa on päässyt konkreettisesti tekemään ohjaustyötä ovat olleet mieleenpainuvia ja opettavaisia. Urheiluravitsemuksen aineopintojen lopputyössä pääsin suunnittelemaan ja toteuttamaan ravitsemusohjauksen urheilijoille, ja se oli todella antoisa ja opettavainen kokemus, joka antoi ohjattaville ja minulle itselleni todella paljon uutta käytännön oppia.
Mikä on ollut tähän mennessä parasta opinnoissasi?
– Opinnot ovat olleet hyvin monipuolisia ja käsitelleet laaja-alaisesti erilaisia näkökulmia liittyen ravitsemukseen ja liikuntaan. Opintojaksoilla on päässyt myös verkostoitumaan ja tutustumaan poikkitieteellisesti eri koulutusohjelmien opiskelijoihin. Olen päässyt myös mukaan ainejärjestötoimintaan ja se on tuonut mukanaan uusien taitojen oppimista, erilaisiin tapahtumiin osallistumista ja uusiin ihmisiin tutustumista.
Voitko jakaa jonkin erityisen hetken tai oivalluksen opinnoistasi?
– Erilaisten ohjausprojektien myötä olen oppinut ohjaamisesta ja ihmisten kohtaamisesta hyvin paljon. Vaikka terveelliset elämäntavat ovat itselleni ja monelle alalla opiskelevalle tärkeitä arvoja, niiden tarjoaminen potilaalle tai asiakkaalle ei ole aina niin yksinkertaista. Käyttäytymisen muutos vaatii motivaatiota ja omaehtoisuutta, joita on vaikea ulkoapäin ohjailla. Mutta yksikin onnistunut ohjausprosessi antaa todella suuren merkityksen tunteen tehdystä työstä, ja se voi muuttaa myös ohjattavan elämänsuunnan.
Kuopio on aivan ihana paikka! Ihmiset ovat täällä todella leppoisia ja mukavia – jos on juttukaveria vailla, sellainen löytyy taatusti bussipysäkiltä. Pidän siitä, että luonto on lähellä kotiani ja vuodenajat ovat täällä todella kauniit.
Jenna Hokkanen
UEF-lähettiläs
Millaisessa unelmatyössä näet itsesi valmistumisen jälkeen?
– Vuosien ajan olen ollut kiinnostunut urheilijoiden parissa työskentelemisestä, ja siksi olen opinnoissani myös pyrkinyt valitsemaan opintoja, jotka tukisivat tätä visiota. Urheiluravitsemuksen sivuaineopinnot ovat lisänneet osaamistani urheilijoiden ravitsemuksesta ja jossain vaiheessa haluaisin opiskella urheilupsykologiaa, jotta ymmärtäisin laaja-alaisemmin tavoitteiden saavuttamista ja urheilijoiden mentaalista puolta. Koen, että koulutuksellani minulla olisi laaja-alaista osaamista kyseisiin työtehtäviin. Haluan työskennellä ihmisläheisessä työssä ja motivoida ihmisiä saavuttamaan omia tavoitteitaan.
Mitä toiveita tai odotuksia sinulla on tulevaisuuden työelämästä?
– Toivon, että tulevaisuudessa pääsen työskentelemään monialaisesti erilaisten ihmisten parissa ja pääsen kohtaamaan eri ikäisiä ja erilaisia potilasryhmiä työssäni. Ravitsemusterapeuttina pääsee työllistymään monenlaisiin työtehtäviin ja haluan kokea tulevassa työssäni paljon erilaisia työtehtäviä, jotta osaan suunnata osaamistani ja kiinnostustani oikeaan suuntaan.
Miten olet kotiutunut Kuopioon?
– Kuopio on aivan ihana paikka! Ihmiset ovat täällä todella leppoisia ja mukavia – jos on juttukaveria vailla, sellainen löytyy taatusti bussipysäkiltä. Pidän siitä, että luonto on lähellä kotiani ja vuodenajat ovat täällä todella kauniit. Kuopiossa on myös panostettu liikuntamahdollisuuksiin, julkiseen liikenteeseen ja palveluiden saatavuuteen.
Mikä tekee kaupungista erityisen opiskelupaikkana?
– Kuopiossa asuu paljon opiskelijoita, jonka vuoksi olen saanut paljon ystäviä minulle ennestään vieraassa kaupungissa. Opiskelijoille on täällä hyviä etuja, kuten julkiseen liikenteeseen ja liikuntapaikkoihin. Tapahtumissa on yhteisöllinen tunnelma ja monet vanhemmat ihmiset usein tulevat juttelemaan ja kyselemään opinnoista, mikä mielestäni kertoo ihmisten ystävällisyydestä ja uteliaisuudesta yliopistomaailmaa kohtaan.
Miten vietät vapaa-aikaasi?
– Vapaa-ajallani tykkään harrastaa erilaisia liikuntalajeja, kuten sisäpyöräilyä, sauvakävelyä ja käydä kuntosalilla. Puijon alueella on todella monipuolisia liikuntamahdollisuuksia ja upeat maisemat, minkä vuoksi viihdyn siellä usein. Liikunnan lisäksi olen sosiaalisen median sisällöntuottaja ja mukana ainejärjestötoiminnassa. Tykkään myös tehdä paljon luovia asioita kuten meikkailla, tuunailla vaatteita ja kirjoittaa runoja.
Mikä tekee kampuksesta sinulle erityisen paikan?
– Tykkään käydä erilaisissa tapahtumissa, erityisesti ainejärjestömme Retikan järjestämät, ruoka-aiheiset tapahtumat ovat omaan mieleeni. Yliopistolla on hyvä yhteishenki ja opettajat ovat todella mukavia, ja heiltä voi kysyä kaikesta matalalla kynnyksellä.
Miten olet löytänyt oman porukkasi yliopistossa?
– Ravitsemustieteen ainejärjestö Retikka on minulle hyvin tärkeä yhteisöllinen paikka. Hallitustoiminnan kautta olen päässyt tutustumaan uusiin ihmisiin ja kokenut paljon uusia asioita. Retikka on minulle kuin toinen perhe, jossa jokainen vastaanotetaan lämmöllä ja kaikki tietävät toisensa. Yliopistossa on muutenkin mielestäni ollut helppoa verkostoitua myös muiden alan opiskelijoihin ja olen tapahtumien sekä opintojaksojen myötä saanut poikkitieteellisiä ystäviä.
Onko jokin ikimuistoinen hetki jäänyt mieleen opiskelijaelämästä?
– Minulle yksi mieleenpainuvimmista hetkistä yliopistossa oli ensimmäinen opiskelupäivä ravitsemustieteellä, kun oman esittelyni yhteydessä kerroin hakeneeni yhdeksän kertaa ravitsemustieteelle ja kaikki alkoivat taputtaa. En odottanut sellaista reaktiota, mutta se jollakin tavalla sai minut oivaltamaan sen, miten suuren työn todella olen tehnyt koulupaikan saavuttamiseksi.
Jennan vinkit ravitsemustieteestä kiinnostuneelle
- Kannattaa laatia hyvissä ajoin selkeä lukusuunnitelma, jonka mukaan etenee ja kokeilla erilaisia lukutekniikoita oppimisen tukena, esimerkiksi muistiinpanoja, muistilappuja tai vaikeiden asioiden sanoittamista ääneen. Valintakokeisiin valmistautuessa on paljon asiaa opittavana, mutta selkeä suunnitelma auttaa ajanhallinnassa.
- Jos haluaa tutustua alan opintoihin, avoimessa yliopistossa voi opiskella ravitsemustieteen perus- ja aineopinnot sekä muita kandivaiheen opintoja. Tänä vuonna ravitsemustieteelle tuli avoimen väylähaku, jonka kautta koulupaikka voi myös aueta.
- Tärkein neuvoni on kuitenkin, että älä luovuta ja ole sinnikäs. Vaikka lähtisit aivan nollasta, kuten minä vuosia sitten, voit silti oppia ne vaadittavat ja tärkeimmät asiat, jotka tarvitaan sisäänpääsyyn. Usko unelmiisi, sillä ne tulevat vielä toteutumaan!
Mitä sanoisit itsellesi, jos voisit palata ajassa taaksepäin ennen opintojen alkua?
– Kaikkea ei tarvitsee tietää valmiiksi ja oma kiinnostus sekä osaaminen tulee muovautumaan opintojen aikana. On täysin luonnollista vaihtaa omia mielipiteitä ja kiinnostuksen kohteita opintojen edetessä ja työelämässä. On tärkeää muistaa olla itselleen armollinen ja ei pidä verrata itseään muihin – meistä jokainen kulkee oman polkunsa kohti tulevaa työelämää.
– Ole utelias ja tartu kaikkiin itseäsi kiinnostaviin mahdollisuuksiin elämäsi aikana. Uskalla verkostoitua, sillä uusiin ihmisiin tutustumalla voit laajentaa omaa ajatusmaailmaasi ja löytää vaikka tulevaisuuden opinto- ja työmahdollisuuksia. Älä lannistu, vaikka koulupaikka ei aukeaisi heti ensimmäisellä tai useammalla yrittämällä. UEF on odottamisen arvoinen yliopisto – ota siis kouluun hakemiseen valmistautumisesta kaikki ilo irti!