Terveydenhuoltolain edellyttämä, potilasta osallistava hoitosuunnitelma ei tuoreen Itä-Suomen yliopiston väitöstutkimuksen mukaan välttämättä tuo parannusta kansantautien hoitotuloksiin. Diabetesta, verenpainetautia tai sepelvaltimotautia sairastavien terveyskeskuksen potilaiden hoitotulokset olivat yhtä hyvät tavanomaista hoitoa saaneilla kuin niillä, joille tehtiin osallistava hoitosuunnitelma.
– Ennen uusien terveydenhuollon työvälineiden käyttöönottoa perusterveydenhuollossa tulisi niitä tutkia todellisessa toimintaympäristössä ja arvioida kenelle niistä on hyötyä. Tällaista tutkimusta on vielä todella vähän, huomauttaa lääketieteen lisensiaatti Nina Tusa, joka tutki hoitosuunnitelman vaikuttavuutta Siilinjärven terveyskeskuksessa.
Osallistavaa hoitosuunnitelmaa suositellaan etenkin pitkäaikaissairaille. Hoitosuunnitelman laativat potilas ja terveydenhuollon ammattilaiset yhdessä, ja siinä määritellään hoidon tavoitteet sekä toimenpiteet niiden saavuttamiseksi. Ajatuksena on muun muassa lisätä potilaan tiedonsaantia ja vastuunottoa hoidostaan.
Tusa sai tutkimusideansa käytännön arjesta, kun vuonna 2016 Siilinjärven terveyskeskuksessa päätettiin aloittaa hoitosuunnitelmien tekeminen potilaille. – Ehdotin useampaan kertaan silloiselle johtavalle lääkärille, että mittaisimme hoitosuunnitelmien vaikuttavuutta, ja siitä prosessi lähti etenemään.
Tutkimukseen osallistui noin 600 terveyskeskuksen potilasta, joilla oli tyypin 2 diabetes, verenpainetauti tai sepelvaltimotauti. Heidät satunnaistettiin kahteen ryhmään, joista toinen sai tavanomaista hoitoa ja toiselle tehtiin osallistava hoitosuunnitelma. Seurannassa vuotta myöhemmin ryhmien välillä ei havaittu merkittäviä eroja hoitotuloksissa tai terveyteen liittyvässä elämänlaadussa.
– Yksi tutkimuksen vahvuuksista oli, että potilaat olivat tavallisia perusterveydenhuollon potilaita jokapäiväisestä potilasvirrasta. Potilaat pysyivät mukana tutkimuksessa erittäin hyvin koko tutkimuksen seurannan ajan. Osallistujien hoitotasapaino oli alun alkaenkin varsin hyvä, joten olisi tärkeää toistaa tutkimus terveyskeskuksissa, joissa lähtötilanne on erilainen. Ylipäätään tarvitaan kansallisesti koordinoitua tutkimusta perusterveydenhuoltoon tuotavien menetelmien vaikuttavuudesta ja kohdentamisesta.
Tusan mukaan esimerkiksi masennusoireet voivat viitata siihen, että potilas voi tarvita enemmän tukea hoitoon sitoutumiseen. Väitöstutkimuksessa lähtötilanteessa todetut lievätkin masennusoireet heikensivät sepelvaltimotautia tai diabetesta sairastavien elämänlaatua vuoden seurannassa.
Omahoidon aktiivisuutta mittaavan kyselyn perusteella yli puolet tutkimukseen osallistuneista oli hyvin aktiivisia ja kolmasosa kohtalaisen aktiivisia omassa hoidossaan. Noin joka kahdeksannella potilaalla aktiivisuus oli vähäistä. Mitä aktiivisempi potilas oli omassa hoidossaan, sitä todennäköisemmin hän arvioi terveytensä hyväksi.
Lääketieteen lisensiaatti Nina Tusan väitöskirja Patients with chronic cardiovascular diseases and diabetes in primary health care: Self-care activity, health-related quality of life and effect of participatory care plan. A randomized controlled trial (Perusterveydenhuollon verenpaine-, sepelvaltimotauti ja diabetespotilaiden omahoidon aktiivisuus, elämänlaatu ja osallistavan hoitosuunnitelman vaikuttavuus. Satunnaistettu tutkimus) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa 29.9.2023. Vastaväittäjänä toimii professori Kaisu Pitkälä Helsingin yliopistosta ja kustoksena professori Pekka Mäntyselkä Itä-Suomen yliopistosta.
Väitöstilaisuus
Lisätietoja: LL Nina Tusa, nina.tusa(a)uef.fi, https://uefconnect.uef.fi/henkilo/nina.tusa/
