Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Mikromuovinäyte

Mikromuovien hallintaan etsitään ratkaisuja

Lokakuussa järjestettävässä Mikromuovit hallintaan -seminaarissa kuullaan, missä tällä hetkellä mennään lainsäädännön valmistelussa, mikromuovitutkimuksessa ja -analytiikassa erityisesti elintarviketeollisuuden toimijoiden näkökulmasta.

Mikromuoveja löydetään lähes kaikkialta ympäristöstä. Tutkimustietoa mikromuovien terveysvaikutuksista saadaan pikkuhiljaa ja onkin todennäköistä, että niihin liittyvä sääntely tulee lähivuosina lisääntymään. Tähän mennessä mikromuoveja on määritetty pääasiassa luonnon vesistä, hulevesistä ja jätevesistä, mutta on niitä löydetty myös elintarvikkeista. Siksi muun muassa talousvedentuottajat ja elintarvikeyritykset haluavat tietoa mahdollisista mikromuoveista tuotteissaan ja niiden lähteistä. Näin niiden poistamiseen ja valvontaan voidaan varautua elintarviketurvallisuuden ja kuluttajien vaatimalla tavalla.

Elintarvikkeista mikromuoveja on tähän mennessä tutkittu pääasiassa juomista, sillä nesteiden analysoiminen on helpompaa kuin kiinteän aineksen. Jotta mikromuoveja voidaan analysoida, on ne ensin eroteltava näytematriisista hajottamatta mikromuovipartikkeleita, mikä voi olla haastavaa. Sen vuoksi tarvitaan menetelmäkehitystä. Jotta mikromuovien esiintymistä elintarvikkeissa voitaisiin ehkäistä, on saatava puolestaan tietoa mahdollisista mikromuovien lähteistä ja niiden poistomenetelmistä. 

Menetelmiä on jo aiemmin kehitetty laboratoriokäyttöön, ja nyt Mikromuovien analyysin ja poistomenetelmien kehittäminen teollisuuden laadunvalvontaan (MAP) -hankkeessa niitä kehitetään erityisesti teollisuuden tarpeisiin. Pohjois-Savossa on vahvaa elintarvikeosaamista, sekä hyvät edellytykset olla edelläkävijä mikromuovien hallinnassa Itä-Suomen yliopiston (UEF) osaamisen ansiosta.

Itä-Suomen yliopiston SIB Labs -yksikössä on nykyaikaiset mikromuovien analysointilaitteistot, ja jatkuvasti karttuvaa kokemusta mikromuovin määrien ja laadun tutkimisesta eri näytetyypeistä. Farmasian laitoksella on puolestaan kemian ja toksikologian erityisosaamista, ja kattava laitekanta muun muassa orgaanisten yhdisteiden analysointiin, mitä voidaan hyödyntää mikromuovien sisältämien lisäaineiden ja kertymien tutkimiseksi. Yksiköillä on myös vahvaa poikkitieteellistä osaamista ja kokemusta suodatusmenetelmistä, joita voidaan hyödyntää edelleen mikromuovien poistomenetelmien kehittämiseen. Hankkeessa mikromuovien hallintaa kehitetään yhdessä teollisuuden toimijoiden kanssa.

Hanketta rahoittaa Pohjois-Savon liitto Euroopan aluekehitysrahastosta. Korkealaatuiset elintarvikkeet ja vesiosaaminen ovat tunnistettuja Pohjois-Savon alueen vahvuuksia. Hankkeen tuloksena lisätään alueen yritysten osaamista mikromuoveista, niiden ehkäisemisestä, analytiikasta ja poistosta. Tämä antaa yrityksille mahdollisuuden kehittää laadunvalvontaprosesseja ja vahvistaa alueen brändiä vastuullisena puhtaan veden ja korkealaatuisten elintarvikkeiden tuottajana.

Mikromuovit hallintaan -seminaari järjestetään 6.10.2022 klo 12 alkaen Kuopion kampuksella, ja sitä voi seurata myös verkossa. Tapahtuma on kaikille avoin ja suomenkielinen. Ilmoittaudu seminaariin 3.10.2022 mennessä tästä linkistä: https://link.webropol.com/s/MAP-seminaari

Lisätietoja:

MAP-hanke: SIB Labs -infrastruktuuriyksikön johtaja Laura Tomppo, laura.tomppo@uef.fi https://uefconnect.uef.fi/henkilo/laura.tomppo/

Mikromuovit hallintaan -seminaari: Kaisa Raninen, kaisa.raninen@uef.fi  https://uefconnect.uef.fi/henkilo/kaisa.raninen/

Mikromuovit hallintaan -seminaarin ohjelma

Avainsanat