Suomalaisessa uskonnollisuudessa on tapahtunut viimeisten vuosikymmenten aikana merkittäviä muutoksia. Yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena tai kuuluu johonkin uskonnolliseen yhteisöön. Taustalla vaikuttaa merkittävästi se, mitä perheissä tapahtuu. Itä-Suomen yliopiston teologian osastossa käynnissä olevassa kansainvälisessä tutkimushankkeessa tarkastellaan, miten arvot ja katsomukset siirtyvät – tai eivät siirry – perheissä sukupolvelta toiselle.
Tutkimusryhmä on löytänyt vastauksia siihen, miksi osa vanhemmista siirtää esimerkiksi oman uskonnollisuutensa lapsilleen, kun taas toisissa perheissä sukupolvien välillä on selkeitä eroja.
Suomalaisissa perheissä puhutaan katsomusasioista vähän
Tutkimuksen mukaan katsomusten siirtymiseen vaikuttaa erityisesti neljä erilaista teemaa. Ensimmäisenä tutkijat mainitsevat perheessä vallitsevan puhumisen kulttuurin, jolla on vaikutusta siihen, kuinka avoimesti perheenjäsenet keskustelevat uskontoon liittyvistä asioista keskenään.
– Suomalaisissa perheissä puhutaan katsomusasioista verrattain vähän. Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset puhuvat yleensäkin vähän itselleen tärkeistä asioista perheenjäsentensä kanssa. Kuitenkin niissä perheissä, joissa esimerkiksi uskonnosta puhutaan avoimesti, katsomus todennäköisemmin siirtyy seuraaville sukupolville, kertoo tutkijatohtori Jenni Spännäri.
Puhumiseen – tai puhumattomuuteen – liittyy myös toinen tutkimuksessa esiin nouseva teema, joka on läheisyys. Perheessä, uskonnollisissa yhteisöissä sekä yksilön henkilökohtaisessa uskonnollisuudessa vallitseva läheisyys ja turvallisuus luovat edellytyksiä katsomusten siirtymiselle. Tutkimuksessa havaittiin, että tunnekylmyys sekä kaikenlainen pelottelu ja pakottaminen karkottavat ihmisiä erityisesti uskonnollisuuden piiristä.
Kansainvälisessä vertailussa suomalaiset puhuvat yleensäkin vähän itselleen tärkeistä asioista perheenjäsentensä kanssa.
Jenni Spännäri
Tutkijatohtori
Toistuvat perinteet ja henkilökohtaiset kokemukset tukevat siirtymistä
Kolmantena merkittävänä teemana tutkijat nostavat esille uskonnollisten rakenteiden ja henkilökohtaisten merkitysten olemassaolon.
– Uskonnon jatkuvuus vaatii sitä, että perheen uskonnollisuuteen sisältyy sekä rakenteellisia tekijöitä, kuten toistuvia perinteitä että yksilölle tärkeitä henkilökohtaisia kokemuksia ja tunteita, projektitutkija Heidi Toivanen kuvailee.
Esimerkiksi rippikouluun osallistuminen voi olla eri sukupolvia yhdistävä rakenteellinen tekijä, kun taas henkilökohtainen usko luo sisältöjä. Uskonnon tulee olla merkityksellistä sekä johonkin yhteisöön liittyen että henkilökohtaisella tasolla.
Tutkijatohtori Laura Kallatsan mukaan näiden kolmen teeman lisäksi sukupolvien välillä oleva joustava ja dynaaminen uskonnollisuus on omiaan edesauttamaan sitä, että uskonnollisuus siirtyy seuraaville sukupolville.
– Tämä tarkoittaa esimerkiksi muutosavoimuutta sekä erilaisuuden ymmärtämistä ja hyväksymistä.
”Maallistumisharha” haastaa perinteen siirtämistä
Monimenetelmäinen kansainvälinen tutkimus tuo merkittävää uutta tietoa uskonnollisesta jatkuvuudesta ja katkoksista. Tutkimus valaisee myös sitä, että uskonnottomuus siirtyy suomalaisissa perheissä helpommin sukupolvelta toiselle kuin uskonnollisuus.
– Keskittymällä tässä tutkimuksessa nimenomaan perheisiin olemme halunneet korostaa uskonnon sosiaalista luonnetta. Yksilön ajatukset ja valinnat ovat vahvasti sidoksissa siihen yhteisöön, jossa hän elää, kertoo käytännöllisen teologian professori Kati Tervo-Niemelä.
Kansainvälinen vertailu osoittaa suomalaisten kuitenkin muita maita useammin pitävän uskontoa yksityisenä asiana. Tervo-Niemelän mukaan perheen roolia uskonnollisuudessa ei korosteta, mikä tutkimuksen tulosten perusteella liittyy sekä perheissä valitsevaan puhumattomuuden kulttuuriin että perheen ihmissuhteisiin, jotka ovat etäisempiä kuin muissa tutkimukseen osallistuneissa maissa.
– Tämän seurauksena nuorempi sukupolvi ei välttämättä tunnista vanhempiensa uskonnollisuutta ja pitää heitä maallistuneempana kuin he ovat. Nimitämme tätä perheen sisäiseksi maallistumisharhaksi. Tämä haastaa uskonnollista perinteensiirtoa suomalaisissa perheissä.
Tutkimushankkeessa tehtyyn kyselytutkimukseen vastasi 1 500 suomalaista. Lisäksi hankkeessa tehtiin perhehaastatteluja, joihin haastateltiin yhteensä 61 suomalaista 17 eri perheestä. Tutkimus on toteutettu Suomen lisäksi myös Saksassa, Italiassa, Unkarissa ja Kanadassa. Hanketta rahoittaa John Templeton Foundation.
Artikkelit:
Spännäri, Jenni & Kallatsa, Laura & Tervo-Niemelä, Kati (2022). ”Ei oo puhuttu.” Uskonnosta puhuminen ja puhumattomuus suomalaisissa perheissä. Uskonto, katsomus ja kasvatus. Vol 2, nro 1. https://journal.fi/ukk/article/view/115213
Tervo-Niemelä, Kati & Kallatsa, Laura & Spännäri, Jenni (2022). Uskonnollinen jatkuvuus ja katkokset perheissä: Neljä metateemaa. Teologinen aikakauskirja 3/2022.