Suomessa vuosina 1980–2009 oikeuspsykiatriseen hoitoon määrättyjen potilaiden kuolleisuus oli kolminkertainen yleisväestöön nähden, osoittaa lääketieteen lisensiaatti Ilkka Ojansuun väitöstutkimus. Erityisen suurta oli itsemurhakuolleisuus, joka oli yleisväestöön verrattuna seitsenkertainen. Seurantatutkimuksessa selvitettiin ensimmäistä kertaa oikeuspsykiatristen potilaiden kuolleisuutta Suomessa.
Oikeuspsykiatriset potilaat ovat henkilöitä, jotka ovat syyllistyneet rikokseen, mutta jotka on mielisairauden vuoksi määrätty vankeuden sijaan tahdosta riippumattomaan oikeuspsykiatriseen hoitoon. Tutkimuksen mukaan suurin osa potilaiden kuolemista johtui luonnollisista kuolinsyistä, mutta merkittävin ero yleisväestöön nähden oli oikeuspsykiatristen potilaiden seitsenkertainen itsemurhakuolleisuus. Yli puolet itsemurhista oli tehty tahdosta riippumattoman oikeuspsykiatrisen hoidon aikana. Alle keski-ikäisinä hoitoon määrätyillä potilailla todettiin suurempi suhteellinen kuolleisuus kuin myöhemmällä iällä hoitoon määrätyillä.
Valtaosalla oikeuspsykiatrisista potilaista oli hoitoon määräämistä edeltäneessä mielentilatutkimuksessa ollut todettavissa mielisairauden rinnalla oireillut päihdehäiriö. – Noin kolmanneksella näistä potilaista oli kuitenkin jätetty päihdehäiriön diagnoosi asettamatta, mikä viittaa puutteisiin päihdehäiriöiden tunnistamisessa sekä diagnosoinnissa. Nämä puutteet ovat osaltaan voineet johtaa potilaiden päihdehäiriöiden riittämättömään hoitoon, Ojansuu sanoo.
Tutkimuksessa todettiin kuolleisuus selkeästi suuremmaksi päihdehäiriöiden omanneilla potilailla, ja päihdehäiriöisten miesten kuolleisuus oli selkeästi yhteydessä epäluonnollisiin kuolinsyihin.
Oikeuspsykiatristen potilaiden kuolleisuutta ei Suomessa ole aiemmin tutkittu ja tutkimustulosten vertailu muissa maissa oikeuspsykiatrisilla potilailla todettuun kuolleisuuteen on ongelmallista oikeusjärjestelmien ja siten myös potilasaineistojen eroista johtuen. – Suomalaisten oikeuspsykiatristen potilaiden kuolleisuuden voidaan tutkimustulosten perusteella todeta kuitenkin olevan samansuuntainen, joskin osittain huomattavasti alempi kuin muiden maiden potilasaineistoissa on todettu. Suurin ero oli todettavissa itsemurhakuolleisuudessa, joka oli muiden maiden aineistoissa moninkertainen Suomeen nähden.
Suomalaisten oikeuspsykiatristen potilaiden tahdosta riippumaton hoito kesti tutkimuksen mukaan keskimäärin lähes seitsemän vuotta. Oikeuspsykiatristen potilaiden hoitoajat olivat selkeästi pidempiä kuin muissa maissa. – Pitkät hoitoajat ovat Suomessa mahdollisesti olleet yksi kuolleisuudelta suojaava tekijä, Ojansuu toteaa.
Hoitoon käytetyistä panostuksista huolimatta suomalaisilla oikeuspsykiatrisilla potilailla on todettavissa selkeää ylikuolleisuutta sekä luonnollisten että ei-luonnollisten kuolemansyiden osalta. –Oikeuspsykiatristen potilaiden kuolleisuuden alentamiseksi on sekä tahdosta riippumattoman hoidon aikana että avohoitoon siirryttäessä tärkeätä tunnistaa kohonneessa itsemurhariskissä olevat potilaat, huomioida mahdollisen päihdehäiriön hoito sekä järjestää potilaiden fyysisten sairauksien asianmukainen hoito.
Suomalaiseen lainsäädäntöön on esitetty lisättävän mahdollisuus oikeuspsykiatristen potilaiden tahdosta riippumattomaan avohoitoon. Ojansuun mukaan tahdosta riippumaton avohoito sairaalahoidon päätyttyä saattaisi alentaa oikeuspsykiatrisilla potilailla todettua kuolleisuutta etenkin ei-luonnollisten kuolemien kuten tapaturmien osalta, sillä se voisi ylläpitää sairaalahoidon aikaisia suojaavia tekijöitä sekä ehkäistä päihteiden haitallista käyttöä ja muuta riskikäyttäytymistä.
Lääketieteen lisensiaatti Ilkka Ojansuun väitöskirja Mortality among forensic psychiatric patients in Finland (Oikeuspsykiatristen potilaiden kuolleisuus Suomessa) tarkastetaan Itä-Suomen yliopiston terveystieteiden tiedekunnassa. Vastaväittäjänä toimii professori Jyrki Korkeila Turun yliopistosta ja kustoksena professori Jari Tiihonen Itä-Suomen yliopistosta. Väitöstilaisuutta voi seurata verkossa 5.2.2021 klo 12 alkaen.
