Päiväkodin ruokailu on paljon muutakin kuin syömistä: se on päivittäinen pedagoginen ja sosiaalinen tilanne, jossa harjoitellaan muun muassa osallisuutta, omatoimisuutta, vuorovaikutusta ja ruokaan liittyviä taitoja.
Ruokailukäytännöt ja erityisesti niitä koskevat käsitykset vaihtelevat päiväkodeissa huomattavasti. Ruokailussa näyttää olevan tietynlainen koreografia, joka perustuu sääntöihin, tapoihin ja käytänteisiin siitä, miten ja missä järjestyksessä toimitaan. Tätä koreografiaa ohjaavat tavoitteet, kuten rauhallinen ruokailu tai ruokien maistaminen, mutta tulkinta vaihtelee varhaiskasvatuksessa toimivan henkilöstön kesken.
Tulkintaeroja on esimerkiksi siinä, pitääkö lapsen maistaa ruokaa, mitä maistamisella tarkoitetaan, saako lapsi itse päättää annoksestaan ja millaista keskustelua ruokailun aikana sallitaan.
Nämä tulokset selvisivät tuoreesta tutkimuksesta, jossa selvitettiin suomalaisten varhaiskasvatuksen ammattilaisten käsityksiä päiväkotien ruokailutilanteiden säännöistä ja käytännöistä. Aineisto koostui 150 ammattilaisen vastauksista. Tutkimuksen tarkoituksena ei ollut jakaa käytäntöjä ”hyviin” ja ”huonoihin”, vaan tehdä näkyväksi sitä, miten ruokailutilanteet ja niissä tapahtuva pedagoginen toiminta ymmärretään osana päiväkodin toimintaa.
Ruokakasvatus opettajien koulutuksen aikana vähäistä
Lapset ruokailevat varhaiskasvatuksessa tavallisesti kolme kertaa päivässä, yhteensä noin reilun tunnin ajan. Näin ollen heille kertyy vuosittain satoja ruokailutilanteita ja satoja tunteja ruokapöydän äärellä.
– Ruokailussa on kyse varhaiskasvatuksen keskeisestä osasta, jonka tulee olla pedagogisesti tietoista ja tavoitteellista. Silti varhaiskasvatuksenopettajankoulutuksessa ruokakasvatukselle on hyvin vähän tilaa, jos lainkaan. Näin ollen kasvatus- ja opetushenkilöstön henkilökohtaiset tulkinnat vaikuttavat konkreettisesti siihen, millaisia odotuksia lapsille ruokailussa asetetaan, kuinka ja missä määrin yksilölliset tarpeet huomioidaan ja millaiseksi lasten suhde ruokaan ja yhteisiin ruokailuihin rakentuu, taustoittaa varhaiskasvatuksen yliopistonlehtori Titta Kettukangas.
Juuri julkaistu tutkimus auttaakin tunnistamaan myös sellaisia itsestään selvinä pidettyjä sääntöjä, joita ei välttämättä ole yhdessä pedagogisesti tarkasteltu ja perusteltu.
Tiukkojen sääntöjen sijaan yhteistä pohdintaa
Koska ammattilaisten käsitykset säännöistä ja hyvistä käytänteistä vaihtelevat, joudutaan ruokailutilanteissa tasapainoilemaan lasten yksilöllisten tarpeiden, yhteisten sääntöjen, ravitsemuksen ja sujuvasti etenevän ruokailun välillä. Myös odotukset lapsia kohtaan voivat olla ristiriidassa keskenään.
Kettukankaan mukaan tutkimus herätti pohtimaan myös ruokarauhaa: miten sitä voidaan ylläpitää, jos se tarkoittaa kaikille vähän eri asiaa.
– Tiukkojen sääntöjen sijaan tarvitaankin enemmän yhteistä pedagogista pohdintaa: miksi toimimme ruokailussa juuri näin ja palveleeko toimintatapamme lasten tarpeita?
Käytännössä tämä tarkoittaa ruokailukäytäntöjen säännöllistä arviointia yhdessä henkilöstön kanssa sekä joustavuutta tilanteissa, joissa yksi toimintatapa ei sovi kaikille. Esimerkiksi pienille lapsille tärkeä ruuan tutkiminen kaikilla aisteilla on hankalaa, jos sääntönä on, ettei ruokaan saa koskea kuin lusikalla tai haarukalla.
Ruokailua ohjaavat monet pyrkimykset ja tavoitteet
Päiväkodin ruokailu on todella moniulotteinen tilanne, sillä siinä on yhtä aikaa läsnä useita pyrkimyksiä, jotka voivat muodostaa myös keskenään ristiriitaisia ja jännitteisiä tilanteita.
Ruokailun ravitsemuksellisesta näkökulmasta lapsen on saatava riittävästi ja monipuolisesti ruokaa, mutta samalla tulee kunnioittaa nälän ja kylläisyyden kokemuksia.
Pedagogisesta näkökulmasta lapsi saa ruokailussa tilaisuuden tutustua ruokaan katsomalla, haistamalla, koskettamalla ja maistamalla sekä oppia ruoasta, terveydestä, ympäristöstä ja ruokakulttuurista.
Sosiaalisesta näkökulmasta katsottuna lasten ruokailutilanteissa keskustellaan, rakennetaan yhteisöllisyyttä ja harjoitellaan toisten huomioon ottamista.
Lapsi voi osallistua ruoan annosteluun, tehdä valintoja, tunnistaa oman kylläisyytensä ja huolehtia ruokailuun liittyvistä tehtävistä. Näin myös osallisuuden ja toimijuuden näkökulma tulee täytetyksi.
Institutionaalisena tilanteena ruokailuun taas vaikuttavat aikataulut, tilat, henkilöstön työnjako, siirtymät ja muut rakenteelliset kysymykset.
– Ruokailua suunniteltaessa on tasapainotettava näitä pyrkimyksiä. Myöskään tehokkuuden tavoittelu ei saisi tehdä ruokailusta kiireistä tai johtaa siihen, ettei lapsi saa riittävästi ruokaa tai mahdollisuutta vuorovaikutukseen.
Kettukankaan mukaan keskeistä ei ole yhden kaikille sopivan ruokailumallin löytäminen, vaan tiimin yhteinen ja säännöllinen keskustelu konkreettisista käytännöistä.
– Ruokailun sääntöjä tulisi tarkastella lapsilähtöisesti, pedagogisesti ja eettisesti: kenen tarpeita eri säännöt palvelevat, mitä niillä tavoitellaan ja miten lapsi kokee ne.
Artikkelin tiedot:
Kettukangas, T., Ranta, S., & Talvia, S. (2026). “Beyond ‘good’ and ‘bad’: exploring varied conceptions of mealtime rules and practices in Finnish early childhood education context.” Food, Culture & Society, 1–19. https://doi.org/10.1080/15528014.2026.2702159
