Jotta lapsiin kohdistuva väkivalta ei jäisi piiloon, täytyy siihen puuttua ajoissa. Jos lapsi ei kerro kokemastaan väkivallasta aikuiselle, voi väkivalta jatkua vuosikausia ja aiheuttaa vakavia seurauksia lapsen kehitykselle ja terveydelle. PsM Hanna Lahtinen selvitti väitöskirjassaan lapsiin kohdistuvan väkivallan paljastumista. Tutkimuksen kohteena olivat etenkin lasten näkökulma sekä lapsia haastattelevien viranomaisten asenteisiin ja uskomuksiin vaikuttaminen.
– Erityisesti lapsiin kohdistuvissa seksuaalirikoksissa keskeinen näyttö on usein lapsen kertomuksen varassa, ja lasta haastattelevan aikuisen asenne voi merkittävästi vaikuttaa siihen. Siksi oli tärkeää tutkia myös, voidaanko koulutuksella vaikuttaa aikuisten asenteisiin.
Tutkimus tuottikin tärkeää tietoa siitä mihin lapsia haastattelevien koulutuksessa kannattaa kiinnittää huomiota.
Kavereille kerrotaan yleensä ensimmäisenä
Lahtisen väitöstutkimus osoitti, että suurin osa lapsista kertoo niin seksuaalisen kuin fyysisen väkivallan kokemuksista jollekin. Kuitenkin vain pieni osa heistä oli kertonut kokemuksistaan viranomaisille. Hieman enemmän lapset paljastavat kokemuksistaan läheisille aikuisille, kuten vanhemmilleen.
– Seksuaaliväkivallasta kerrottiin useimmiten kaverille, ja se jäi fyysistä väkivaltaa enemmän aikuisilta piiloon. Koska kaverit usein saavat tiedon ensimmäisinä erityisesti nuorten kohdalla, heillä pitäisi olla tietoa siitä, miksi asia tulisi saattaa aikuisten tietoon.
Tutkimuksessa selvisi myös, että seksuaaliväkiväkivalta tuli todennäköisemmin aikuisten tietoon, jos lapsi ei ollut kokenut äidin taholta henkistä väkivaltaa.
Lahtisen mukaan tutkimuksesta saadut tulokset kertovat tärkeää viestiä kaikille lasten vanhemmille: ne lapset, joiden vanhemmat tiesivät kenen kanssa lapsi viettää vapaa-aikaansa, kertoivat todennäköisemmin kokemastaan fyysisestä väkivallasta aikuiselle.
– Näiden tulosten pohjalta voidaan siis sanoa, että on hyvin tärkeää olla kiinnostunut lapsen ja nuoren arjesta sekä kuunnella ja pyrkiä ymmärtämään heitä.
Kertomatta jättämisen taustalla myös tiedon puute
Koska tieto väkivallasta saavuttaa usein ensimmäisenä lapsen kaverit, tarkoittaa se rikostutkinnan kannalta sitä, että viranomaisen on aina syytä kysyä, ketkä kaikki epäillystä rikoksesta tietävät ja kuulla ensikädessä tiedon saaneita todistajina. Tämä on erityisen merkityksellistä silloin, kun näyttö on pitkälti kertomusten varassa.
– Väkivallan muodosta riippumatta tavallisin yksittäinen syy kertomatta jättämiseen oli se, että kokemusta ei pidetty niin vakavana, että siitä pitäisi ilmoittaa muille. Osa lapsista myös ajatteli, ettei kukaan olisi kiinnostunut tai ettei kertomisesta ole apua.
Lahtisen mukaan lasten vastaukset kertovat siitä, etteivät lapset ja nuoret usein tunnista väkivaltaa tai tiedä minkä vuoksi siitä olisi tärkeä kertoa aikuiselle.
– Tähän me aikuiset voimme vaikuttaa. Kouluissa tavoitetaan kattavasti koko lapsiväestö ja siellä voitaisiin hyvissä ajoin aloittaa turvataitokasvatus. Kouluille ja myös lasten vanhemmille nykyisin tarjolla laadukasta materiaalia, koulutusta ja tukea tähän tärkeään työhön.
Lapsia haastattelevien on myös tärkeä tiedostaa, ettei väkivallasta kertomatta jättämisen taustalla aina olekaan pelko tai häpeä, vaan myös tiedon puute tai epäluottamus aikuisia kohtaan.
– Viranomaisten koulutuksen vaikutusta asenteisiin ja uskomuksiin lapsiin kohdistuvasta seksuaaliväkivallasta tarkastelevan osatutkimuksen tulokset olivat hyvin rohkaisevia: koulutuksen päättyessä virheelliset asenteet ja uskomukset olivat merkitsevästi vähentyneet ja vaikutus oli näkyvissä vielä vuosi koulutuksen jälkeen.
Ainutlaatuinen aineisto käytössä
Lahtisen mukaan tutkimuksessa käytetty Lapsiuhritutkimuksen vuoden 2013 aineisto kansallisesti edustavana väestöotoksena 6. ja 9. luokkalaisista tarjosi hienon mahdollisuuden tarkastella lasten kokemaa väkivaltaa ja siitä kertomista.
– Aineisto on kansainvälisestikin katsottuna ainutlaatuista, sillä pääsääntöisesti lapsi on itse päättänyt osallistumisestaan tutkimukseen. Monissa länsimaissa vastaavan tutkimuksen toteuttaminen ei ole mahdollista lainsäädännön rajoitusten vuoksi, ja sen vuoksi vastaavanlaisia tutkimuksia lapsiväestöstä on hyvin vähän.
