Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Metsäenergia. Kuva Kalle Kärhä.

Suomen parhainta energialaitoksen metsäenergiapolttoaineen vastaanottoa etsitään

Itä-Suomen yliopisto, SKAL Metsä ry ja Metsäteho Oy järjestävät kilpailun, jossa etsitään Suomen parhainta metsäenergiapolttoaineiden vastaanottoa.

Kilpailulla pyritään nostamaan esille hyviä, esimerkillisiä metsäenergiaa käyttävien voima- ja lämpölaitosten vastaanottoja. Hyvä metsäenergiapolttoaineiden vastaanotto on metsäenergialogistiikan kulmakivi. 

– Kilpailussa kysymme näkemystä vastaanottotoiminnoista autokuljetusyrittäjiltä ja autonkuljettajilta, siis niiltä metsäenergialogistiikan rautaisilta ammattilaisilta, jotka käyttävät päivittäin metsäenergiavastaanottojen palveluja. Toivomme, että kilpailun esille nostamat hyvät, esimerkilliset voima- ja lämpölaitosvastaanotot toimivat kirittäjinä entistä parempiin vastaanottopalveluihin ja nykyistä kustannus- ja energiatehokkaampaan metsäenergian logistiseen hankintaketjuun Suomessa, sanoo Kalle Kärhä Itä-Suomen yliopistosta.

– Suomen parhainta metsäenergiaa käyttävien voima- ja lämpölaitosten vastaanottoa voi äänestää lokakuun puoliväliin asti. Äänestää voi niin metsähakkeen kuin energiapuunkin, eli hakkuutähteiden, pienpuun, lahon, järeän runkopuun ja kantojen, vastaanottoa, alleviivaa Kari Palojärvi SKAL Metsä ry:stä ja jatkaa, että terminaalit sekä sahojen ja sellutehtaiden raakapuun tehdasvastaanotot on rajattu kilpailun ulkopuolelle. Kilpailu järjestetään osana EU-rahoitteista ACE – Ilmastoratkaisujen vauhdittaja -hanketta.

Arviointiraati käy auditoimassa loka-marraskuussa eniten ääniä saaneet vastaanotot, minkä jälkeen Suomen parhain metsäenergiapolttoaineiden vastaanotto palkitaan. 

– Tehdyistä auditointikäynneistä Itä-Suomen yliopiston metsätieteiden osaston opiskelija Tea Heikkinen laatii kandidaatin tutkielmansa ja tekee myös Metsätehon tuloskalvosarjan Mistä on hyvä metsäenergiaa käyttävien energialaitosten vastaanotto tehty?, paljastaa Jukka Malinen Metsäteho Oy:stä.  

Autokuljetusyrittäjä ja autonkuljettaja, osallistu ja äänestä nyt Suomen parhainta metsäenergiaa käyttävien voima- ja lämpölaitosten vastaanottoa! Linkki kilpailuun: https://link.webropolsurveys.com/S/53D29E727D2EC7A1

Lisätietoja:

Professori Kalle Kärhä, Itä-Suomen yliopisto, [email protected], puh. 050 475 4772

Toiminnanjohtaja Kari Palojärvi, SKAL Metsä ry, [email protected], puh. 0500 376 618

Tutkimusjohtaja Jukka Malinen, Metsäteho Oy, [email protected], puh. 044 563 6013

Avainsanat