Hyppää pääsisältöön

Tarkenna hakuasi

Toimitusjohtaja Samu Lehtonen esittelee HIVEN-laitetta KYSissä Mikrokirurgiakeskuksessa, jossa yksi Marginumin kehitystiloista sijaitsee. Kuva: Marginum Oy.

Toimitusjohtaja Samu Lehtonen esittelee HIVEN-laitetta KYSissä Mikrokirurgiakeskuksessa, jossa yksi Marginumin kehitystiloista sijaitsee. Kuva: Marginum Oy.

Syöpäkirurgista teknologiaa kehittävä suomalaisyhtiö keräsi 2,5 miljoonaa euroa kansainväliseen lanseeraukseen

Kuopiolainen terveysalan startup Marginum on kehittänyt optiseen kudosmonitorointiteknologiaan perustuvan HIVEN®-laitteen, joka mahdollistaa aivokasvainten turvallisen ja tehokkaan havaitsemisen leikkauksen aikana. Yhtiö on kerännyt 2,5 miljoonan euron Pre-Series A -rahoituksen saadakseen laitteelle Yhdysvaltain elintarvike- ja lääkeviraston (FDA) hyväksynnän ja vauhdittaakseen sen kansainvälistä lanseerausta.

Laitetta on jo testattu kliinisessä käytössä Oslon, Tampereen ja Kuopion yliopistollisissa sairaaloissa, ja se on osoittanut lupaavia tuloksia. Menetelmä perustuu Itä-Suomen yliopiston kokeellisen neurokirurgian dosentti Antti-Pekka Elomaan johtaman poikkitieteellisen tutkimusryhmän tuloksiin. Yhtiö arvioi laitteen saavan EU-myyntiluvan syksyllä 2025.

Laite auttaa kirurgeja poistamaan syöpäkasvaimia tarkemmin ja turvallisemmin. Laitteen ansiosta kirurgi voi leikkauksen aikana tarkistaa, sisältääkö poistettu osa syöpäsoluja vai tervettä kudosta. Tämä voi vähentää uusintaleikkausten tarvetta ja parantaa hoitotuloksia.

Marginumin teknologia perustuu fluoresenssin hyödyntämiseen: potilaalle annetaan ennen leikkausta lääkeainetta, joka saa syöpäsolut hohtamaan punaisena. Ongelmana perinteisissä menetelmissä on, että hohto voi jäädä huomaamatta esimerkiksi veren tai muiden näköesteiden vuoksi. HIVEN-laite tunnistaa hohtavat syöpäsolut tarkasti myös silloin, kun kirurgin silmä ei niitä näe, ja muista menetelmistä poiketen tavallisessa leikkaussalin valaistuksessa. Laite kiinnitetään kirurgiseen imuputkeen ja se antaa kirurgille äänimerkin, kun poistetussa kudoksessa havaitaan syöpäsoluja.

Marginumin toimitusjohtaja, Itä-Suomen yliopistosta valmistunut lääkäri Samu Lehtonen kertoo, että rahoitus on tärkeä askel kohti HIVEN-laitteen tuomista kirurgien ja potilaiden saataville Euroopassa ja Yhdysvalloissa. 

Yhtiö arvioi, että, menetelmää voitaisiin hyödyntää tulevaisuudessa aivokasvainten lisäksi myös munasarja-, virtsarakko- ja maksasyövissä.

Nostetta Ventures johti 2,5 miljoonan euron Pre-Series A -rahoituskierroksen, johon osallistuivat myös yhtiön nykyiset sijoittajat Redstone ja Almaral. Uusina sijoittajina mukaan liittyivät terveydenhuoltoalaan keskittyvä rahasto, Lynx Financial, sekä joukko lääkäritaustaisia yksityissijoittajia. Rahoitusta täydensi Business Finlandin tärkeä tuki.

Marginumin tiedote