Tutkimus seuraa syrjäseudun nuorten elämää 10 vuoden ajan

Miten nuorten elämä soljuu syrjäseuduilla? Mistä löytyvät harrastukset, koulutus, työpaikka ja puoliso? Miten elämä vie nuoria syrjäseuduilta kaupunkeihin ja kenties takaisin kotipaikkakunnalle?

Itä-Suomen yliopiston tutkijat seuraavat ainutlaatuisessa tutkimushankkeessa syrjäseutujen nuorten elämää 15-vuotiaasta aina 25-vuotiaaksi saakka.

Akateeminen vartti -podcastin haastattelussa ovat Nuoret ajassa -hankkeen tutkijat, yliopistonlehtori Mari Käyhkö ja nuorempi tutkija Ville Pöysä yhteiskuntatieteiden laitokselta.

Kuuntele Akateeminen vartti -podcastin jakso:

Podcastin tekstivastine

Risto Löf: Miten nuorten elämä soljuu syrjäseuduilla? Mistä löytyvät harrastukset? Entä koulutus, työpaikka ja puoliso? Miten elämä vie nuoria syrjäseudulta kaupunkeihin ja kenties takaisin kotipaikkakunnalle? Itä-Suomen yliopiston tutkijat seuraavat ainutlaatuisessa tutkimushankkeessa syrjäseutujen nuorten elämää 15-vuotiaasta aina 25-vuotiaaksi saakka. Akateeminen vartti -podcastin haastattelussa ovat tällä kertaa Nuoret ajassa -hankkeen tutkijat, yliopistonlehtori Mari Käyhkö ja nuorempi tutkija Ville Pöysä yhteiskuntatieteiden laitokselta. Minä olen Risto Löf, ja tervetuloa Akateemisen vartin pariin.

Risto Löf: Tervetuloa Akateemisen vartin haastatteluun yliopistonlehtori Mari Käyhkö ja nuorempi tutkija Ville Pöysä Itä-Suomen yliopiston yhteiskuntatieteiden laitokselta.

Mari Käyhkö: Kiitos.

Ville Pöysä: Kiitos.

Risto Löf: Te olette mukana hyvin mielenkiintoisessa Nuoret ajassa -nimisessä tutkimushankkeessa, jossa seurataan suomalaisten nuorten elämää vuodesta 2014 vuoteen 2025 saakka, eli sieltä 15-vuotiaasta aina 25-vuotiaaksi saakka. Ja Itä-Suomen yliopiston tutkijoiden erityisenä kiinnostuksen kohteena ovat tässä hankkeessa syrjäseutujen nuoret. Miksi juuri he kiinnostavat teitä? Aloitatko Mari?

Mari Käyhkö: Juu. No meitä pyydettiin tähän projektiin, tai alun perin minua, ja sitten Päiviä ja sitten lopulta Ville myös liittyi meidän joukkoon. Tämä tutkimus on lähtöisin Nuorisotutkimusseuralta Helsingistä, jossa he olivat tätä ideoineet, ja sitten meille tuli tämä kutsu, koska siinä on ideana tarkastella nuoria viidellä hyvin erityyppisellä paikkakunnalla. Että millaista se elämä on, ja miten aikuistuminen on erilaista ja nuorena eläminen on erilaista eri paikkakunnilla. Ja sitten me satutaan olemaan täällä Itä-Suomessa ja syrjäseutujen lähettyvillä, että ihan tämmöiset konkreettiset syyt, ja tietysti meillä oli aiemmat tutkimussuhteet Nuorisotutkimusverkostoon. Että sitä kautta.

Ville Pöysä: Joo, ja sitten syrjäseutunuorten arki ja elämä näkyvät aika vähän esimerkiksi nuorisopoliittisissa ja koulutuspoliittisissa päätöksissä, että he voisivat olla enemmän näkyvillä ja mukana, niin se on ollut tässä tärkeää.

Mari Käyhkö: Joo, että tutkimuksessa ja mediassa näkyy lähinnä kaupunkialueiden nuoret, että tämmöiset syrjäseutunuoret ja heidän elämän ja arjen erityisyys ja myös eriarvoisuus jää helposti syrjään keskusteluissa. Että sen näkyväksi tekeminen on se meidän keskeinen tehtävä.

Risto Löf: Kyllä, se on tärkeä tehtävä. No Suomessa on monenlaisia seutuja, ja meidän kaupungitkaan eivät aina ole niin isoja. Miten määrittelisitte sen syrjäseudun? Ville.

Ville Pöysä: Sehän on aina semmoinen suhteellinen käsite, että usein kuvataan kaupunki-maaseutuluokituksessa tämmöistä harvaan asuttua maaseutua. Mutta syrjäseutu on semmoinen vähän sisällöllisempi, poliittisempi käsite, että se ymmärtää myös tämän syrjäseudun semmoisena, mikä ei synny itsestään eikä ole itsestään syrjässä, vaan siihen vaikuttaa myös nämä poliittiset päätökset ja myös ihmisten toiminta, muun muassa koulujen lakkauttamispäätökset tai toisen asteen koulutuksen keskittymiset.

Mari Käyhkö: Nimenomaan palvelujen vieminen. Että se on tietoinen valinta meiltä, että me käytetään sitä syrjäseutua, vaikka ei liitetä sitten siihen tämmöistä symboliikkaa, että se on vaan kurjuutta ja puutetta. Mutta sekin puoli on olemassa, jos miettii nuorten elämää, että siellä ei ole mitään toisen asteen oppilaitoksia ja nämä nuoret joutuvat 15-vuotiaina miettimään sitä, että lähteäkö jonnekin kauas, tai päästääkö vanhemmat lähtemään koulutusvalintoja ajatellen, tai mitä harrastusmahdollisuuksia on tai hengauspaikkoja. Ja se on kanssa kiinnostavaa, että kun me olemme nuorilta kysyneet, että mitä mieltä te olette tästä syrjäseutu-termistä, niin ne on silleen hyvin, että no sitähän se on. Että ihmiset helposti lataa siihen semmoisia negatiivisia määrityksiä ja representaatioita.

Risto Löf: Nuoret ajassa -seurantatutkimusta on toteuttamassa teidän lisäksi siis Itä-Suomen yliopistosta yliopistonlehtori Päivi Armila. Päivi ei tähän haastatteluun päässyt mukaan. Hankkeessa on mukana tutkijoita myös Helsingin ja Oulun yliopistoista. Te seuraatte siis nuorten elämää viidellä paikkakunnalla Suomessa. Eli missä kaikkialla tutkimusta tehdään? Mari.

Mari Käyhkö: Joo. No, tässä on kaksi isompaa paikkaa. Helsingissä, ja sielläkin on pari koulua ja pari erilaista aluetta ja sitten on Oulun seutu. Että nämä on tämmöiset isommat, ja ne myös ihan julkisesti nimetään ne paikat, koska se ei tuota ongelmia nuorten anonymiteetin kanssa. Mutta sitten on kolme pienempää paikkaa, joita ei nimetä sitten tarkemmin, että nämä nuoret eivät paljastu. Että on Länsi-Suomessa semmoinen pienehkö kaupunkiseutu, ja sitten on Keski-Suomessa semmoinen pieni syrjäinen maaseutumainen paikka, ja sitten on tämä Itä-Suomen syrjäseutu, jota me kutsutaan käpykyläksi. Ja tämä käpykylä-termi on myös nuorten itsensä nimeämä käsite. Siellä oli kaikenlaisia vaihtoehtoja, että tämä oli suht neutraali. Oli kaikenlaista Auschwitzistä alkaen, mitkä kuvaa sitä paikkaa sitten heidän näkökulmastaan.

Risto Löf: Teillä on varmaan jo tutkimustuloksiakin olemassa tästä. Miten radikaalisti se käpykylän nuorten elämä poikkeaa sitten vaikkapa Oulun nuorten elämästä? Onko siinä suuri ero? Tai jos puhutaan vielä alueellisesti, myös tämmöinen Länsi-Suomi ja Itä-Suomi, onko siinä eroa?

Mari Käyhkö: No, siinä ei ole tällä hetkellä tämmöistä vertailuasetelmaa tehty. Että me Itä-Suomessa ollaan oltu tässä projektissa muita aktiivisempia, ja me ollaan paljon kirjoitettu lähinnä meidän omista nuorista, keskitytty lähinnä tämän käpykylän nuorten elämän ja elämänkulkujen ja valintojen näkyväksi tekemiseen. Että oikeastaan tuo kirja, mikä meillä on tässä pöydällä, Sata nuorta sata polkua aikuisuuteen, on semmoinen ensimmäinen, jossa on jotain artikkeleja, jossa on sitten yhdistelty eri paikkakuntien aineistoa, mutta se on vielä aika vähäistä sellainen vertailuidea.  Että me ollaan tosiaan kirjotettu enemmän näistä meidän nuorista. Mutta esimerkkinä nyt voisi vaikka nostaa sitten koulutuksellisen eriarvoisuuden, ja että kuinka täällä tosiaan ei ole niitä toisen asteen oppilaitoksia, ja sitten joudutaan 15-vuotiaana miettimään sitä lähtemistä ja jäämistä. Tai sitten tulee tosi pitkät koulupäivät, ja sitten taas se vaikuttaa siihen arkeen ja ajankäyttöön. Ja tuossa kirjassa me ollaan tavallaan vertailtu, vaikka se vertailu-termi on ehkä nyt... että se vertailu ei ole se lähtökohta, mutta että helsinkiläisnuorten ajankäyttöä ja myös niitä harrastusmahdollisuuksia. Syrjäseudun nuorilla se aika menee bussissa istumiseen ja bussin odotteluun ja pitkiin koulupäiviin, että viideltä-kuudelta pitää lähteä bussiin tai herätä ja lähteä kohti bussia, ja sitten ehkä kuudelta ollaan illalla kotona. Että siihen ei kauheasti jää vapaa-aikaa. Ja mahdollisuuksia harrastaa ei juurikaan taas ole verrattuna helsinkiläisnuoriin. Että tämä nyt tämmöisenä yhtenä esimerkkinä.

Risto Löf: Joo, palataan siihen käpykylän nuorten elämän arjen iloihin ja haasteisiin tuossa vähän myöhemmin. Nuorten elämässä se kehitys sieltä 15-vuotiaasta 25-vuotiaaksi on tietysti hyvin mielenkiintoinen ja tosi vaiherikas aika. Tämä kymmenvuotinen tutkimus, se mahdollistaa paljon erilaisia tutkimusasetelmia tai -kysymyksiä. Millaisia asioita te selvitätte nuorten elämästä? Vastaatko Ville ensin?

Ville Pöysä: No, itsellä tietysti ajankohtaisimpana on paikan merkitys poikien mieheksi kasvamisessa, ja millä tavoilla he voivat toimia poikina siellä paikassa, ja millä tavalla olla, ja heidän tavallaan suhdettaan siihen paikkaan. Sitten tietysti meillä on paljon koulutukseen liittyviä kysymyksiä ja tähän aikuistumiseen ja itsenäistymiseen, muun muassa tätä muuttamista ja kaupunkiin asettumisen tietynlaista vaadetta ja tämmöisiä.

Mari Käyhkö: Että ollaan seurattu sitä nuorten elämän kulkua ja niitä kyseisiä siirtymiä aina sitten tietysti tietyllä viiveellä. Että mitä nuorten elämässä tapahtuu, ja sitten ei olla kauhean valmiiksi etukäteen mietitty niitä, että mitkä olisivat niitä kiinnostavia, vaan aika paljon nostettu niistä nuorten puheista ja nuorten kokemuksista niitä kysymyksiä, joita ollaan tarkasteltu - vaikka nyt ne tyttöjen romanttiset suhteet, ja se ongelma siitä, että siellä on aika vähän niitä vaihtoehtoja tai tapaamispaikkoja, tai sitten ne on sukulaisia ne pojat ja niin edespäin.

Risto Löf: Joo. Pääsette siis tosi lähellä nuorten arkea. Mites nuoret ottavat teidät vastaan, kun te tutkijoina menette kyselemään heidän elämästään?

Mari Käyhkö: No se on ihan erityistä, ja me ei varmaan ajateltukaan siinä, kun me aloitettiin tätä projektia silloin, että miten rikasta ja hienoa jotenkin tämmöinen laadullinen pitkittäisseuranta tuottaa nimenomaan sieltä luottamuksen kautta. Että me ei tehdä sellaisia poikkileikkauksia, ettei kohdata nuorta vaan yhtä kertaa, vaan kaksi kertaa vuodessa nykyäänkin tavataan nämä nuoret. Siinä on, vaikka ei näin ehkä saisi sanoa, niin jonkinmoisia jopa pienimuotoisia ystävyyssuhteitakin syntynyt, vaikka taas se rajanveto näitten tiettyjen tutkimukseen liittyvien roolien… että ne nuoret avaa meille elämiään hyvin paljon ja usein tietysti, jos on hankalia tilanteita, niin pikkuisen jälkikäteen. Ja sitten tässä on hienoa se, että me voidaan aina palata edellisen kerran juttuihin. Että se tuottaa hyvin rikasta kehkeytyvää tietoa. Ja toki siinä kasiluokan keväällä, kun me ensimmäistä kertaa heidät tavattiin, niin se aika meni siihen tutustumiseen ja luottamuksen rakentamiseen. Ja sitten on kiinnostavaa, että kun meitä on kolme tutkijaa, niin me sitten aina eri kokoonpanoilla tavataan näitä. Että kaikki nuoret on kaikille tutkijoille jollain lailla tuttuja, vaikka sitten toiset keskittyvät toisiin enemmänkin.

Ville Pöysä: Ja sitten myös eettisenä kysymyksenä, niin se tavallaan, että kuljetaan nuorten kanssa pitkä aika, ja sitten se, että tämmöisiä ei-koulutuksen tai muun tämmöisen virallisen instituution ulkopuolisia aikuisia, jotka ovat kiinnostuneita heidän elämästään muuten kuin valvonta tai tämmöisenä kontrolli-seurantamenetelmänä, niin se on tosi arvokasta, ja nuoret ovat kokeneet sen itse arvokkaaksi. Että ei ole vaan yhden kerran haastattelu, johon tutkija saapuu ja kyselee ja sanoo heipat, ja sitten se jää siihen. Vaan että ne nuoretkin ovat kokeneet, että se on heille merkityksellistä.

Mari Käyhkö: Joo, ja viimeksi esimerkiksi semmoinen kolmen tytön ryhmä kertoi meille, että he ovat etukäteen miettineet, mitä kaikkea he meille haluavat kertoa, ja mikä on tärkeätä. Että he toimivat semmoisina nuorten väylänä meidän kautta sitten.

Risto Löf: Kymmenen vuotta, se on pitkä aika, jos miettii omaa elämää. Niin siinä mielessä tämä on todellakin kiinnostava ja ainutlaatuinen hanke. Se osoittaa monella tapaa sitten nuorten elämän suuntaa jatkossakin. Tuossa puhuttiin siitä, että miten syrjäseudun nuoren tai Oulun tai Helsingin nuoren elämän mahdollisuudet poikkeavat toisistaan. No te varmaan kohtaatte myös niitä asioita, mistä syrjäseutujen nuoret nauttivat ja iloitsevat siellä omalla paikkakunnallaan. Niin millaisia asioita siellä tulee vastaan?

Ville Pöysä: No jos miettii niitä, sanotaanko 14–19-vuotiaita poikia, niin heillä nämä mopot ja autot ja tietokoneet on tosi keskeisiä ja semmoinen tietynlainen poikakulttuuri, minkä ympärille se mieheksi kasvaminen monella tapaa rakentuu, ja semmoinen tietynlainen aineellinen ympäristö, missä ne kasvaa. Mutta se on se tietty semmoinen aika perinteinenkin sukupuolijärjestys, mutta sitten pojat myös asettuu siihen omalla tavallaan. Tässä myös esimerkiksi tietokoneet on sitten tukena, että ne pojat löytää semmoisia itselleen arvokkaita yhteisöjä tai vaihtoehtoisia mieheksi kasvamisen konteksteja.

Mari Käyhkö: No, jos tähän sukupuoleen tarttuu nyt, niin tyttöjen osalta voi taas sanoa, että se kotipaikka on ollut ehkä enemmän lapsuudessa semmoinen tosi merkityksellinen paikka. Että tällä hetkellä, tai esimerkiksi silloin ysiluokalla, se on tosi ambivalentti se ajatus siitä omasta kotipaikasta. Että ne tytöt on selvästi enemmän se ryhmä, tai suurin osa heistä, jotka haluavat lähteä ja kaipaavat sitä muunlaista elämää jossain toisaalla. Että vaikka siellä on myös tyttöjä, jotka arvostavat esimerkiksi sitä luontoympäristöä ja harrastavat vaikka metsästystä. Ja jotenkin se rauhallisuus, siitä ne tytöt vieläkin puhuvat, vaikka useimmat heistä asuvat kaupungissa. Mutta että tytöillä on aika suuri palo silloin ysiluokalla jo lähteä pois, että he puhuvat paljon siitä, että tämä paikka on nähty. Ja että tytöille, Ville viittasi tuohon sen paikan sukupuolikulttuuriin, että se on pikkusen enemmän tyttöjä jotenkin puristava, että siellä ei ole tytöille kauheasti mahdollisuuksia tai tilaa olla vapaasti. Ja sitten toisaalta on semmoinen kaupungin kutsu, että mitä kaikkea potentiaalista siellä kaupungissa on. Että paikkaan tytöt ei ehkä sillä lailla halua palata tai kuvittele palaavansa kuin osa pojista, mutta jotenkin he kokevat, että se on jättänyt heihin vahvan jäljen, että he on eläneet siellä syrjässä.

Ville Pöysä: Tuohon vielä lisäksi, että se on hyvin kapea myös se mieheksi kasvamisen malli. Että myös tietynlaisilla pojilla on vaikeuksia löytää paikkaansa siitä järjestyksestä. Että heille tavallaan se, että eivät ole lähteneet tavallaan korkeakoulutuksen perässä sieltä, vaan myös siitä syystä, että eivät voi elää sen tyyppistä elämää. Esimerkiksi nähdä samalla tavalla kavereita kuin sitten muut.

Risto Löf: Puhutaan siitä sukupuolesta vielä. Miten selkeästi se on sukupuolittunutta, lähteekö tytöt tai pojat tietylle koulutusuralle tai työuralle sitten sieltä syrjäseudulta?

Mari Käyhkö: No tietysti meillä ei hirveän suuri se nuorten joukko ole. Että alun perin vähän alle kaksikymmentä nuorta, josta on pikkusen jo tippunut nuoria pois, mutta kyllä siinä silloin ysiluokan jälkeen huomasi, että tytöt ovat ne, jotka lähtevät lukioon ja pojat sitten vahvemmin ammattikouluun. Ja että tytöillä on se suunta muutenkin sieltä paikasta pois, ja se varmasti liittyy sen paikan työllistymismahdollisuuksiin. Että se on sellainen pieni teollisuuspaikkakunta, jossa poikien kohdalla taas sitten isät, ja ehkä ukitkin, siinä tehtaassa olleet töissä. Sitten tytöt puhuvat myös siitä, että sieltä on myös lähdettävä ihan sen takia, että palveluja ei ole. Mutta tämä on semmoinen kansainvälinen suuntaus, että esimerkiksi sellainen kanadalainen tutkija (---) on puhunut siitä, että tytöt kasvavat siihen lähtemisen ajatukseen liittyen, että usein syrjäseutu edustaa sellaista aika patriarkaalista paikkaa. Mutta että tässäkin voi sanoa, että ne pari tyttöä, jotka sinne ovat jääneet, ovat ehkä enemmän sellaisia, jotka eivät sitten tulevaisuuttaan rakenna sille kouluttautumiselle tai urasuuntautuneelle elämälle. Että kysymys ei ole vain sukupuolesta vaan esimerkiksi myös luokkakysymyksistä.

Risto Löf: Aivan. No Ville, sinulta valmistuu pian väitöskirjatutkimus, joka on keskittynyt syrjäseutujen poikiin erityisesti. Kerrotko tuon tutkimuksen aihepiiristä? Millaisia tutkimuskysymyksiä siellä on?

Ville Pöysä: Joo. Tosiaan mie tarkastelen tavallaan sitä, että miten se paikka ja aineellinen ympäristö ja tavallaan ne maskuliinisuudet ovat kietoutuneet siihen aikuistuvien poikien elämään, ja tarkastelen tavallaan sitä yläkouluaikaa, kun pojat vielä ovat siellä paikassa, ja sitten sitä toisen asteen aikaa, kun alkaa jakaantumaan ne poikien orientaatiot ja elämät aika lailla. Ja mikä tavallaan siellä kotipaikalla kotipaikan merkitys on tässä prosessissa. Semmoisia tarkastelen.

Risto Löf: Kun mietitään niitä seikkoja, mitkä sitten ehkä kaupunkiin muuttaneita syrjäseutujen nuoria houkuttelee palaamaan takaisin kotiseudulleen, millaisia seikkoja siellä löytyy? Onko tämmöisiä käynyt ilmi?

Mari Käyhkö: No ne tytöt, jotka meillä on vielä jäljellä tutkimuksessa, niin kukaan niistä ei ole palaamassa. Että he kyllä puhuvat siitä, että heistä ei koskaan ehkä tule ihan täysin kaupunkilaisia, että he varmaan sitten kun on perhettä ja näin, niin haluavat olla jossain välimaastossa sen kaupungin ja syrjäseudun välissä. Että se rauhallisuus ja luonto jollain lailla vetävät puoleensa ja se ajatus siitä, että omat lapset saisivat elää jollain lailla samankaltaisissa ympäristöissä kuin he itse, mutta sellaisessa, jossa on palveluja kuitenkin. Että pojat taitavat olla enemmän niitä, jotka sinne ovat sitten palanneet.

Ville Pöysä: Joo, ja sitten meillä ehkä sitä palaamista ole vielä, ne eivät ole vielä niin vanhoja, että se olisi ehkä tietyllä tapaa ajankohtainen, mutta mikä poikia vaikka siellä pitää, niin heille mielekkäät semmoiset työmahdollisuudet.

Mari Käyhkö: Että se on aika kapea jotenkin se työllistymismahdollisuus, että siellä on se tehdas tai sitten naiset ovat ehkä kaupan kassalla tai perhepäivähoitajina tai jos jotain yrittäjyyttä on, mutta ei kauheasti muuta mahdollisuutta. Sellainen australialainen tutkija puhuu lähtemisen imperatiivista, eli että jotenkin nuoret oppivat sen, että sieltä joutuu jotenkin lähtemään.

Ville Pöysä: Ja sitten sekin, että vähän nähdään ehkä se lähteminen ja jääminen myös liian tämmöisenä yhtenä hetkenä, että se semmoinen aika pitkään kestävä prosessi, joka voi myös liikkua moneen suuntaan, että on niitä, jotka lähtevät, että tämä oli tässä ja en tule takaisin, mutta pojillakin näkee sitä, että on myös sitä ristiriitaista, että ne ihan viihtyvät siellä, mutta on myös sitä, että pitäisi lähteä täältä pois. Että se ei ole pelkästään vain se asuinpaikan muutos, vaan se on tosi monisyinen prosessi.

Mari Käyhkö: Joo. Ja tämä tulee siitä, että kun me seuraamme, niin asiat aaltoilevat. Me ei tiedetä, että mitä seuraavalla kerralla nämä nuoret ajattelevat tai mitä heille on tapahtunut. Että se on tosi kiinnostava juttu.

Risto Löf: Kun tänään lähden, niin taakse en aio vilkaistakaan, sanotaan laulussa, mutta kuitenkin sitten saatetaan vilkasta vielä ehkä myöhemmin. Kun päästään vuoteen 2025, maailma on varmasti hyvin toisenlaisessa asennossa kuin vuonna 2014, jolloin tämä Nuoret ajassa -seurantutkimus alkoi. Onko syrjäseutujen nuorten elämissä nähtävissä jotain sellaisia suuria muutossuuntia, kenties voitaisiin puhua kansainvälisistä trendeistä?

Mari Käyhkö: No, lähinnä itselläni tuli mieleen, se ei ehkä ihan tuohon kysymykseen liity, mutta tuli mieleen se, että kuinka nämä ovat kansainvälisiä juttuja nämä meidän tämänhetkiset havainnot. Että ne eivät ole mitään tällaista Suomi-erityistä, vaan että luettiinpa me australialaisista syrjäseutunuorista tai kanadalaisista syrjäseutunuorista tai tsekkiläisistä tai norjalaisista, niin ne ovat ne ihan samat kysymykset, mikä on tosi kiinnostavaa. Ja sitten tuntuu, että ne muuttuvat, tai se syrjäseutuelämä jotenkin muuttuu tosi hitaasti, ja en tiedä sitten koronan myötä, että muuttaako se tätä liikettä kaupunkien ja syrjäseutujen välillä, mutta kyllä se tietty sitaateissa ”kurjistumiskehitys” siellä on myöskin havaittavissa. Että tuntuu, että ne vähäisetkin palvelut, kauppapalvelut ja näin, niin ne koko ajan vähenee sieltä. Että ainakaan sillä pienellä paikkakunnalla se suunta ei ole se, että se olisi jotenkin vilkastunut se elämä tai että niitä palveluja ja elämisen mahdollisuuksia olisi nuorille tai nuorille aikuisille, perheille lisääntynyt, niin sitä ei ole havaittavissa.

Ville Pöysä: Ja sitten näihin poikiin vielä voisin lisätä, että näitä tuoreempia haastatteluja kun olen lukenut, niin että se ei pelkästään riitä myöskään se poikien oma halu jäädä. Välillä on myös sitä, että saako tyttöystävä vaikka töitä tai jos tyttöystävä asuu jossain muualla. Että se ei ole vain pelkästään oma valinta, monet asiat vaikuttavat.

Risto Löf: Kiitos haastattelusta yliopistonlehtori Mari Käyhkö ja nuorempi tutkija Ville Pöysä, ja menestystä tutkimukseen.

Mari Käyhkö: Juu, kiitos.

Ville Pöysä: Kiitos.