Hyvinvointityön tehostaminen ylipäätään ja erityisesti leanin avulla on hyvin vaikeaa ja sisältää lukuisia sudenkuoppia, Itä-Suomen yliopiston ja Jyväskylän yliopistot tutkijat toteavat juuri ilmestyneessä tutkimuksessa. Osa sudenkuopista liittyy leanin perusideoihin ja osa leanin toteuttamisen tapoihin. Kirja kiteyttää LeanWorkGender-hankkeen tulokset, jotka osoittavat, että hyvinvointialan organisaatioiden tulisi vakavasti miettiä, millaiselle matkalle ovat lähdössä hyvinvointityötä liinatessaan sekä millaisiin työtä parantaviin investointeihin ne ovat valmiita sitoutumaan vuosiksi eteenpäin, ja millaisia seurauksia näillä sitoumuksilla on työyhteisöille ja työntekijöiden hyvinvoinnille sekä asiakkaille.
– Lean ei tarjoa oikotietä onneen resurssipulassa kärvisteleville organisaatioille. Eikä työntekijöiden kehittämisinto ole ehtymätön luonnonvara, professori Eeva Jokinen Itä-Suomen yliopistosta painottaa.
Jokisen mukaan on ajallemme tyypillistä palauttaa miltei mikä tahansa asia talouteen, kannattavuuteen ja rahaan, ja sitten säästämiseen, tehostamiseen ja paremmin tekemiseen. Vaikka näistä monesti puhutaan abstraktisti markkinoiden toimintana, erilaisina vajeina tai kuluina, kaikissa on viime kädessä kyse ihmisten tekemästä työstä, kuhunkin työhön tarvittavista resursseista ja työn organisoinnista. Routledgen kustantama Gender and Welfare Service Work in Biocapitalism: Lean in Action -kirja pureutuu juuri tähän arkipäiväseen ja konkreettiseen työn tekemiseen. Kirja on avoimesti luettavissa verkossa osoitteessa: https://www.taylorfrancis.com/books/oa-mono/10.4324/9781003309789/gender-welfare-service-work-biocapitalism-timo-aho-helena-hirvonen-iiris-lehto-laura-mankki-eeva-jokinen
Kirjassa kysytään, miten lean, populaari työn tehostamisen ja johtamisen malli, toimii käytännössä sosiaali- ja terveysalan työssä, minne sitä on viimeisen vuosikymmenen ajan tuotu lupauksenaan järkeistää työtä, helpottaa resurssipulaa, ottaa kaikki työntekijät tasaveroisesti mukaan oman työnsä kehittämiseen ja luoda työniloa. Kirjassa tutkitaan, mitä liinaaminen käytännössä on, miten se muuttaa työtä ja tekemistä hyvinvointityön ”lattiatasolla”: kodinhoidossa, sairaalassa, ensihoidossa, sosiaalipalveluissa. Miltä liinaaminen ja sen opiskelu tuntuu?
Hankkeen tutkijat Timo Aho, Helena Hirvonen, Iiris Lehto, Laura Mankki ja Eeva Jokinen jalkautuivat julkisen hyvinvointityön kentälle. Aineistoa koottiin pitkäkestoisen kenttätyön, havainnoinnin, affektiivisen etnografian ja haastattelun keinoin. Erilaisissa ammateissa toimivat leanin toteuttajat ja kouluttajat kertoivat, miten lean sujuu ja mitä se merkitsee. Tutkijat joutuivat itsekin erilaisiin lean-harjoituksiin osallistuessaan kokemaan, miltä lean tuntuu. Esimerkiksi Lego-palikoiden avulla toteutettu päivystysvastaanoton liinausharjoitus meni tutkijoillakin ihon alle.
Vastuu johtamisesta on valunut lattiatasolle vähillä resursseilla työskentelevien lisätyöksi
Lean on alun perin Toyotan autotehtailla kehitetty työn järkeistämisen malli, jossa ideana on sujuvat tuotantolinjat, mahdollisimman niukat varastointi- ja logistiikkakustannukset sekä asiakkaalle tuotettava arvo. Leania markkinoidaan myös uutena tapana johtaa organisaatiota, jossa perinteisen ylhäältä-alas-uudistamisen sijaan lean on kaikkien toimijoiden yhteinen ponnistus – tai lean-matka, kuten lean-kielellä sanotaan.
Leanin ehkä keskeisin sudenkuoppa liittyy siihen että se lupaa ratkaisun sote-alan nykykriisiin johtamista parantamalla. Leanissa johtamisen parantaminen tapahtuu arjen työssä, ja vastuu itsensä ja viime kädessä koko organisaation johtamisesta valuu lattiatasolle, jo ennestään vähin resurssein ja kiireisinä työskentelevien lisätyöksi. Onnistunut lean-matka vaatii varsinkin aluksi lisää resursseja oppimiseen ja uudenlleenorganisoimiseen sekä investointeja paitsi koulutukseen myös uuteen teknologiaan sekä arkisiin, liinattuun työhön liittyviin tavaroihin. Aineistossa on esimerkkejä vaikkapa siitä, kuinka pieni kehittäminen jäi tekemättä, koska organisaatioista ei löytynyt rahaa ostaa valkotaulua.
Lean kuormittaa erityisesti hoitajia
Kirjassa leania tutkitaan esimerkkinä biokapitalistisesta arvonluonnista, joka viittaa siihen miten jälkiteollisessa taloudessa arvoa luodaan yhtä korostuneemmin erilaisista elämäntaidoista ja jopa elämähalusta. Lean korostaakin kaikkien työntekijöiden kaikkien kykyjen ja potentiaalisuuksien käyttöönottoa. Tällaisia ovat esimerkiksi jatkuva valmius kommunikoida, ennakoida ja suhtautua myönteisesti yhdessä toimimiseen. Vaikka tämä teoriassa lisää työpaikkademokratiaa ja madaltaa ammatillisia aitoja sekä johtaa innostuneeseen tekemiseen, käytännössä ihmiset saattavat väsyä entisestään koettaessaan paikallistaa hukkaa omassa työssään.
– Lean kyllä toimii yhteisenä kielenä ja rajaobjektina, jonka avulla eri ammattilaiset voivat parantaa työtään, mutta käytännössä vahvan profession lääkäreillä on mahdollisuus vetäytyä taka-alalle, kun taas heikomman profession hoitajilta edellytetään muuntumista ja heille myös osoitetaan vastuu muutokseen kriittisesti suhtautuvien kollegojen innostamisesta.
Yksi Leanin ongelmista on sen pohjimmiltaan lineaarinen aikakäsitys. Kun lean siirretään vaikkapa terveydenhuoltoon, lineaarinen aika tehokkuuden mittarina muuttuu puutteelliseksi. Potilaan paras paraneminen voi vielä paljonkin aikaa, ja tarvita sellaista tekemistä, kuten hiljaista läsnäoloa, joka näyttää hukalta, mutta on elintärkeää.
Kirjan keskeinen teema on sukupuolen ja leanin yhteys. Suomessa joka viides työllinen nainen on töissä sotealalla. Naisenemmistöisellä hyvinvointialalla lean koskettaa erityisesti naisia. Lean tuo yhteen miestapaisia, ”insinööriajatteluun” liittyviä työn mittaamiseen ja yhteismitallistamiseen liittyviä parantamisen tapoja ja naistapaisia ryhmädynamiikkaan ja yksilöpsykologiaan liittyviä ideoita. Tämä luo kentän ilmiölle, jota tutkijat kutsuvat ”hybridiseksi maskuliinisuudeksi”, jossa miehet hyötyvät naistapaisen omaksumisesta. On myös nähtävissä, että juuri naisammattilaiset jäävät puolustamaan hoivatyön etiikkaa ja ammatillisia rutiineja konsulteilta, jotka haluavat romuttaa rutiinit ja tottumukset.
Eeva Jokinen, Helena Hirvonen, Laura Mankki, Timo Aho, Iiris Lehto. Gender and Welfare Service Work in Biocapitalism. Lean in Action. Routledge (2023). https://www.taylorfrancis.com/books/oa-mono/10.4324/9781003309789/gender-welfare-service-work-biocapitalism-timo-aho-helena-hirvonen-iiris-lehto-laura-mankki-eeva-jokinen
Lisätietoja:
Professori Eeva Jokinen, puh. 050 361 8665, eeva.jokinen(at)uef.fi
LeanWorkGender-hankkeen verkkosivut https://www.lewoge.fi/
