Itä-Suomen yliopisto (UEF) edistää tutkimuksellaan ja koulutuksellaan biotalouden kasvua ja innovaatioita sekä
uusien metsä- ja puupohjaisten materiaalien hyödyntämistä. Tutkimme samalla biotalouden ekologisia ja yhteiskunnallisia vaikutuksia mukaan lukien luonnonvarojen riittävyys ja niiden käytön hyväksyttävyys.
Biotalous käsitetään Itä-Suomen yliopistossa laajana, yhteiskunnan perustaan ulottuvana ja kestävään kehitykseen pyrkivänä uutena tapana ajatella ja toimia. Biotalouteen panostaminen toteuttaa yliopiston antamaa kestävän kehityksen yhteiskuntasitoumusta.
Biotalouden tutkimus
Yliopistomme strateginen biotalousfokus on metsät, puu ja maankäyttö. Yliopistomme vahvuudet, erityisesti monialaisuus, hyödynnetään biotalouden tutkimuksen ja koulutuksen kehittämisessä. Monet tutkimusryhmämme eri tieteenaloilla ovat suuntautuneet biotalouteen. Itä-Suomen yliopistossa on suuri potentiaali poikkitieteellisiin, sekä tieteellisesti että käytännön kannalta merkittäviin tutkimuksellisiin läpimurtoihin metsäbiotaloudessa, mutta myös laajemmin biotalouden eri osa-alueilla. Päämäärämme on, että Itä-Suomen yliopiston yhdessä kumppaniensa kanssa Itä-Suomeen muodostama osaamiskeskittymä on Euroopan halutuin akateeminen kumppani metsään, puuhun ja maankäyttöön liittyvässä biotaloustutkimuksessa ja -opetuksessa sekä Itä-Suomen ja koko maan biotalousbrändin kärki.
Biotalouteen liittyviä tutkimusyhteisöjämme
Biotalouden koulutus
Monipuolinen biotalouden osaaminen on kilpailuetumme; erityisesti kansainvälisesti menestyvä metsäntutkimus ja akateeminen metsäkoulutus.
Biotalous on aiheena useissa koulutuksissa, joita Itä-Suomen yliopisto ja sen kumppanit tarjoavat kansallisesti ja kansainvälisesti. Alle on koottu keskeisiä biotalouteen liittyviä koulutussisältöjämme.
Biotalousala on kansainvälinen kasvuala, joka yhdistää perinteisiä aloja uudella tavalla. Biotalouden tavoitteena on vähentää riippuvuutta fossiilisista luonnonvaroista ja ehkäistä ekosysteemien köyhtymistä. Biotalouteen siirtyminen vaatii valmiuksia synnyttää uutta yhdistelemällä jo olemassa olevia prosesseja, raaka-aineita ja sivuvirtoja.
Biotalousala on kovassa kasvussa ja sen kehittymiseksi tarvitaan asiantuntijoita ja yrittäjiä, jotka hallitsevat biomassojen käyttö-, jalostus-, liiketoiminta- ja vientimahdollisuudet. Biotalouden erikoistumiskoulutus vastaa tähän haasteeseen kymmenen ammattikorkeakoulun ja kahden yliopiston suunnittelemalla koulutuksella.
Erikoistumiskoulutus on korkeakoulujen koulutusmuoto, jonka tavoitteena on syventää ammatissa toimivan henkilön aiempaa tutkintoa vastaamaan tämänhetkisen tehtävänkuvan vaatimuksia. Erikoistumiskoulutuksia järjestetään korkeakoulujen ja työelämän yhteistyönä aloilla, joissa ei ole tarjolla tutkintotavoitteista koulutusta. Opetus ja oppiminen rakentuu yrityskohtaisten kehittämistehtävien ympärille.
Lisätietoa biotalouden erikoistumiskoulutuksesta: https://www.biotalouskoulutusitasuomi.fi/
Monitieteiset ympäristöopinnot on opintokokonaisuus, joka muodostaa laaja-alaisen ja yleissivistävän johdatuksen ympäristötieteisiin. Opinnot soveltuvat sivuaineeksi kaikkien pääaineiden opiskelijoille ja ovat avoimia jokaiselle Itä-Suomen yliopistossa opiskelevalle. Tarjolla on kaksi opintokokonaisuutta: monitieteisten ympäristöopintojen perusopinnot (25 op) ja aineopinnot (25 op + 35 op).
Opintokokonaisuuden tavoitteena on tarkastella ympäristöongelmia ja ympäristönsuojelua monitieteisestä näkökulmasta ihmisen ja luonnon vuorovaikutusprosessina. Opinnot kehittävät valmiuksia ymmärtää ja käsitellä maailmanlaajuisia ja paikallisia ympäristöongelmia, niiden syitä ja seurauksia. Eri tieteenalojen tarjoamat näkökulmat muodostavat kokonaisuuden, jossa etsitään ratkaisuvaihtoehtoja ja toimintatapoja hyvän ympäristön saavuttamiseksi.
Lisätietoja monitieteisistä ympäristöopinnoista: https://www3.uef.fi/fi/web/monitieteiset
Ajankohtaisen täydennyskoulutuksen tarjonnan tavoitat kehittämis- ja koulutuspalvelu Aducaten verkkosivuilta: https://www3.uef.fi/fi/web/aducate
Vuorovaikutus ja yhteistyö
Itä-Suomen yliopisto on verkostoitunut tiiviisti strategisesti tärkeisiin kumppaneihin ja muodostaa niiden kanssa Itä-Suomeen vahvan biotalousosaamiskeskittymän, jonka toimintamuotoja suunnitellaan yhdessä. Yliopisto on biotalouden kouluttaja, tutkija ja yhteistyökumppani. Julkisia hankintoja, energiaratkaisuja ja matkustamista suunnitellaan ja toteutetaan kestävän kehityksen periaatteiden mukaan. Biotalous on keskeinen osa yliopiston yhteiskuntasitoumusta. Alle on koottu Itä-Suomen yliopiston keskeisiä biotalouden verkostoja ja kumppaneita.
Valtion sektoritutkimuslaitos Luken tutkijoiden ja asiantuntijoiden tehtävänä on tuottaa uusia ratkaisuja suomalaisen biotalouden kestävään kehittämiseen ja uusien elinkeinojen edistämiseen, jotta biotaloudelle rakentuva yhteiskunta olisi mahdollinen. Itä-Suomen yliopiston ja Luken biotalousyhteistyö on varsin laajaa ja monipuolista. Luken Joensuun toimipaikassa on erityisen vahvaa metsäntutkimusta, mutta myös esimerkiksi riista- ja luontomatkailuosaamista. Tutkimusyhteistyön lisäksi monet Luken tutkijat osallistuvat opinnäytetöiden ohjaukseen ja toimivat tuntiopettajina yliopistolla. Itä-Suomen yliopistolla ja Lukella on strateginen kumppanuussopimus ja yhdessä EFIn kanssa kolmikantainen metsäbiotalouden yhteistyösopimus.
Euroopan Metsäinstituutti (European Forest Institute, EFI) on eurooppalaisten valtioiden perustama kansainvälinen järjestö, jonka päämaja on Joensuussa, samalla kampuksella Itä-Suomen yliopiston kanssa. Kaikkiaan 29 valtiota on ratifioinut yleissopimuksen EFI:stä. Sillä on Joensuun lisäksi toimipaikat Barcelonassa, Bonnissa ja Brysselissä sekä projektitoimistot Malesiassa ja Kiinassa.
EFI:llä on noin 120 jäsenorganisaatiota 38 maasta, mukaan lukien Itä-Suomen yliopisto. EFI edistää metsäalan verkostoitumista sekä tuottaa, kokoaa ja julkaisee politiikan kannalta keskeistä tietoa metsistä ja metsäbiotaloudesta. Sen tavoitteena on myös edistää metsäalan tutkimustiedon käyttöä Euroopassa. EFI:llä on vankka kokemus kansainvälisten hankkeiden koordinoinnissa ja erityisesti tutkimustietoa käytäntöön vievien tapahtumien järjestämisestä eri puolilla Eurooppaa.
Itä-Suomen yloopistolla ja EFI:llä on runsaasti niin tieteellistä kuin tutkimuksen vaikuttavuutta lisäävää yhteistyötä metsäbiotaloudessa. EFI tarjoaa kumppaneilleen erityisesti laajat kansainväliset verkostot. Itä-Suomen yliopistolla, EFI:llä ja Lukella on kolmikantainen metsäbiotalouden yhteistyösopimus.
Itä-Suomen yliopisto on osakkaana alueellisessa kehitysyhtiössä Business Joensuu Oy:ssä, joka pääomistaja on Joensuun kaupunki. Business Joensuu auttaa asiakkaitaan investoinneissa ja sijoittumisessa Joensuun seudulle sekä yritysten käynnistämisessä, kasvussa ja kansainvälistymisessä. Lisäksi se tarjoaa Tiedepuiston tila- ja tapahtumapalveluita, joita hyödyntää päivittäin 130 organisaatiota ja 1500 ihmistä. Itä-Suomen yliopiston koulutustarjonta ja tutkimusosaaminen ovat menestystekijöitä Business Joensuun metsäbiotalouden liiketoiminnan kehittämistyössä. Business Joensuu tarjoaa yliopiston biotaloustutkijoille oivan mahdollisuuden lisätä tutkimuksen vaikuttavuutta ja hyödyllisyyttä.
Metsäbiotalouden avoin innovaatioekosysteemi GreenHUB on esimerkki onnistuneista Business Joensuun koordinoimista alueellisen yhteistyön ponnistuksista. Se on monialaisten asiantuntijoiden ja kokeneiden konkareiden verkosto, joka on yritysten käytettävissä liiketoiminnan luomisessa ja kehittämisessä. Itä-Suomen yliopisto tarjoaa siihen monitieteellistä korkeaa metsäbiotalouden osaamistaan sekä yhteistyömahdollisuuksia tutkimus-, kehittämis- ja innovaatiotoiminnassa ja esimerkiksi opinnäytetöiden tiimoilla. GreenHUBissa on mukana niin tutkimus-, koulutus- ja neuvontaorganisaatioita kuin metsäbiotalouden arvoverkon eri osien liiketoimintaa aina paikallisista mikroyrityksistä globaaleihin johtaviin metsäsektorin yhtiöihin.
Euroopan biotalousyliopistojen allianssi (European Bioeconomy University, EBU) on ainutlaatuisen vahva ja monipuolinen Euroopan huippuyliopistojen biotalousosaamiskeskittymä, jonka tarkoituksena on nostaa monitieteisen ja kansainvälisen yhteistyön avulla eurooppalainen biotalouden tutkimus, koulutus ja vuorovaikutus uudelle entistä korkeammalle tasolle. Siihen kuuluvat Itä-Suomen yliopiston lisäksi Hohenheimin yliopisto Saksasta, Wageningen University and Research Hollannista, AgroParisTech Ranskasta, University of Natural Resources and Life Sciences Wienistä Itävallasta ja Bolognan yliopisto Italiasta.
Allianssin perustamissopimus allekirjoitettiin vuonna 2019 Brysselissä. EBU-allianssin yliopistot kehittävät yhdessä biotalouden koulutusta, vuorovaikutusta, tutkimusta ja innovaatioita. EBU myös ottaa kantaa esimerkiksi tutkimuksen ja kansainvälisen tutkimusrahoituksen suuntaamiseen sekä tarjoaa osaamistaan EU-tason ja globaaliin päätöksentekoon. Allianssi antaa sen yliopistojen tutkijoille erinomaisen alustan kumppanien hakuun ja yhteisiin konsortioihin esimerkiksi EU-rahoituksen haussa.
Uutisia ympäristöstä ja luonnonvaroista
-
Kestävyyskriisi haastaa myös psykologian
9.12.2024