Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Hakuaika Itä-Suomen yliopiston englanninkielisiin kandidaatti- ja maisteriohjelmiin alkaa keskiviikkona 4.1.2023.
Neljätoista uutta väitöskirjatutkijaa aloittaa Itä-Suomen yliopiston työelämätohtorijärjestelmässä vuonna 2023.
Riikka Iso-Aholan tutkimus laajentaa käännöstieteen tutkimusta uudelle alueelle ja valottaa erityisesti karjalan kielelle kääntämisen erityispiirteitä. Lisäksi se tuottaa uutta tietoa kääntämisen merkityksestä uhanalaisten kielten elvytykselle.
Rahoitusta myönnettiin opetuksen ja ohjauksen kehittämiseksi hankkeille yhteensä 299 800 euroa.
Digitaitojen oppiminen on monimuotoinen prosessi, johon vaikuttavat niin ikäihmisten omat tarpeet ja motiivit kuin yhteiskunnalliset, institutionaaliset ja oppimistilanteiden käytänteisiin liittyvät tekijät.
Osallistavat tutkimusmenetelmät ovat saaneet enemmän huomiota viime aikoina. Kuitenkin niiden hyödyntäminen ikäihmisten oppimisen tutkimuksessa on vielä vähäistä.
Menestystä saatiin kuluneena vuonna muun muassa yhdistetyssä, soudussa, suunnistuksessa, ampumahiihdossa ja yleisurheilussa.
Uskonnonpedagogiikan professori Martin Ubani on yksi Opetushallituksen asettamaan katsomusaineiden uudistamista koskevaan kehittämisryhmään nimetyistä henkilöistä.
Opetus- ja kulttuuriministeriö on myöntänyt Itä-Suomen yliopistolle valtionavustuksen, jolla jatketaan karjalan kielen elvytystyötä vuosina 2023–2024. Avustuksen määrä kahdelle vuodelle on 300 000 euroa.
Ansioituneen viestijän tunnustuksen saivat tutkija Andrew Agbaje, professori Larisa Leisiö, tutkijatohtori Piritta Torssonen ja Karjalan tutkimuslaitos.