Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Kotitalousopettajaopiskelijat ovat noin vuoden ajan osallistuneet uudenlaiseen opetusharjoitteluun, jossa opiskelijat suunnittelevat ja toteuttavat toiminnallisia työpajoja kulttuurisesti moninaisille aikuisoppijoille.
Syksyllä otetaan käyttöön päivitetty lukiolaki, jonka seurauksena lukiolaisten oikeus oppimisen tukeen vahvistuu ja oikeus erityisopetukseen täsmentyy.
Motivaation ja hyvinvoinnin tutkimuksista voi ammentaa keinoja muovata oppimisympäristöä vähemmän suorituskeskeiseksi.
Apurahoja myönnettiin väitöskirjatutkijoiden ja post doc-tutkijoiden tutkimustyöjaksoihin ulkomailla.
Yliopisto myös kehittää merkittävästi johtamisen tukipalveluja, jotta johtajatehtävien ammattimainen hoitaminen olisi mahdollista.
Strategisen tutkimuksen neuvoston (STN) rahoittama Generation AI -hanke palkittiin Avoimen tieteen kesäpäivillä Helsingissä.
Lukio-opinnoissa on monia erilaisia vaiheita ja tuen tarve eri vaiheessa opintoja voi olla erilainen.
Yliopisto asetti kunnianhimoisen tavoitteen olla hiilineutraali vuoden 2025 loppuun. Päästöt vähenevät, mutta tavoite jää saavuttamatta.
Vuoden 2026 alussa aloittavaan hallitukseen on valittu professori Kirsi Helkala, johtaja Marko Korhonen, toimitusjohtaja Siamäk Naghian ja vastaava päätoimittaja Erja Yläjärvi.
Vihapuhetta ei voi ymmärtää pelkästään nykyilmiönä, vaan sen juuret ulottuvat syvälle kulttuurihistoriaan ja uskonnollisiin teksteihin. Aamoksen kirja on yksi varhaisimmista ja vaikuttavimmista esimerkeistä uskonnollisesta retoriikasta, jonka kielelliset keinot vastaavat monelta osin nykyajan vihapuheen tunnusmerkkejä.