Uutiset
5.2.2026
4.2.2026
Tapahtumat
5
Helmi
2026
6
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Martin Luther vahvisti omalla esimerkillään pappisperheiden liittymistä osaksi ajan perhekulttuuria ja oikeutti papeillekin mahdollisuuden kokea ja ilmaista tunteita perheitään kohtaan.
Uskonnottomuuden kasvun rinnalla myös niin sanottu etsijyys on ollut pitkään nousussa; ihmiset etsivät omaa tapaansa uskoa niin ajattelun kuin rituaalien tasolla.
Lapsen tarpeiden mukaista tuen yhteistä suunnittelua ja toteutumista määrittävät kunnan koko, varhaiskasvatuksen koulutetun henkilöstön määrä sekä opettajien ja moniammatillisten yhteistyökumppaneiden työkuorman määrä.
Kolin luontokeskus Ukossa on tänä syksynä ainutlaatuinen mahdollisuus päästä kokemaan ja testaamaan pyhien paikkojen akustiikkaa interaktiivisessa ympäristössä.
Itä-Suomen yliopiston tiedekuntien laitosten ja osastojen johtajat ja varajohtajat on nimitetty toimikaudelle 2026–2029.
Vuoden 2025 Taitava opettaja -palkinnot myönnettiin Itä-Suomen yliopiston oppimisympäristöseminaarissa 19. elokuuta.
HUMUS-hankkeessa osoitettiin, että humanistiset koulutusalat antavat moninaisen ja ammattitaitoisen pohjan moneen eri ammattiin.
Itä-Suomen yliopiston sosiokulttuurisen muistamisen professori Simo Mikkonen aloittaa viisivuotisen päätoimittajakautensa tammikuussa 2026.
Haettavana on yli 140 koulutuspaikkaa neljällä eri koulutusalalla.