Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Tuoreen tutkimuksen mukaan älykäs sopeutuminen tarjoaa kunnille työkaluja pitkäaikaiseen ja systemaattiseen muutosjoustavuustyöhön. Edellytyksenä kuitenkin on, että kuntien uudistumisen ja innovoinnin keskeisenä lähtökohtana on paikkaperustaisuu
Broman Group osallistuu vastinrahakampanjaan jo toisella lahjoituksella, ja yhtiön lahjoitussumma kokonaisuudessaan kampanjaan on jo 80000 euroa.
Suomen Akatemian Kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen toimikunta myönsi akatemiahankerahoitusta kahdelle Itä-Suomen yliopiston hankkeelle yhteensä yli 700 000 euroa.
IMPRO-hankkeen tutkimuksen mukaan tietyt sairausryhmät aiheuttavat Suomessa muita enemmän käyntejä ja kustannuksia terveydenhuollossa.
Itä-Suomen yliopiston koordinoiman WasteLess Karelias -hankkeen teltalla jokainen pääsee kertomaan ja kuulemaan tavaratarinoita sekä tutustumaan jätetaiteeseen.
Väitöstutkimus osoittaa, että tarkasteltujen palveluohjausmallien vaikuttavuus on osin toivotun kaltaista, mutta malleja tulisi myös kehittää edelleen.
Saastamoisen Säätiön tekemästä 100 000 euron lahjoituksesta myönnettiin apurahoja väitöskirjatutkijoiden ja post doc-tutkijoiden tutkimustyöjaksoihin ulkomailla
CORE-tutkimushankkeen tulosten mukaan yhteistoiminnallisista menetelmistä todella on hyötyä.
Ympäristökonfliktien hallinnan professori Lasse Peltonen kertoo Akateeminen vartti -podcastissa, mistä yhteistoiminnallisessa ongelmanratkaisussa on kyse.
Aktiiviset kylät ja pitäjät pyrkivät yhteisöllisen palvelutuotannon keinoin luomaan vastavoimaa palvelujen keskittymiselle.