Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Kirjailija Sirpa Kähkönen saa yhteiskuntatieteiden kunniatohtorin arvon promootiojuhlassa 6. kesäkuuta.
Yhteiskunnan ja työelämän muuttuviin osaamistarpeisiin vastaavassa uudessa maisteriohjelmassa korostuvat tiede- ja tutkimusperusteisuus, työelämälähtöisyys ja jatkuva oppiminen.
Itä-Suomen yliopiston sijoitus nousi lääketieteen alalla tieteenalakohtaisessa QS-yliopistovertailussa.
Brittiläisaineistosta tehdyssä tutkimuksessa havaittiin, että painoindeksi luokitteli lapsia ylipainoisiksi lähes kolme kertaa todennäköisemmin kuin vyötärön ja pituuden suhteeseen perustuva mittari.
Family FINGER –tutkimuksessa kehitetään toimintamallia omaishoitajien terveyden tueksi yhdessä heidän kanssaan. Omaishoitajien näkökulmia kerätään parhaillaan verkkokyselyllä.
Uutuutena yhteishaussa on mukana taloustieteen kandidaattiohjelma.
Joensuun ja Kuopion kampuksilla järjestettävässä tapahtumassa lisätään tietoisuutta ja keskustelua kestävyydestä yli tiedekuntarajojen.
Matilaisen väitöskirja valotti uudella tavalla rasvakudoksen toimintaa ja sitä, miksi tietyt rasvatyypit ovat terveydelle haitallisempia kuin toiset.
Ikääntyville naisille suunnattu liikuntainterventio vähensi kaatumisia erityisesti niiden joukossa, joilla oli monilääkitys, osoitti Kuopiossa tehty tutkimus.
Kaikille kiinnostuneille on tarjolla monipuolinen katsaus Itä-Suomen yliopistossa tehtävään liikunta- ja urheilulääketieteen tutkimukseen ja urapolkuihin 13. maaliskuuta järjestettävässä seminaarissa.