Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
9
Helmi
2026
10
11
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Rahoitusmalli perustuu alun perin yliopistojen lastenklinikoiden professoreiden ehdotukseen. Se antaa mahdollisuuden yhdistää potilastyön ja tutkimustyön sekä vahvistaa sairaalan ja yliopiston yhteistyötä.
Eri virusvarianteilla on toisistaan poikkeavat taktiikat, joiden avulla ne pystyvät leviämään elimistössä ja välttämään immuunipuolustuksen.
Huoli leikkauksen jälkeiseen kivunhoitoon käytetyn opioidilääkityksen aiheuttamasta riippuvuudesta osoittautui turhaksi tuoreessa tutkimuksessa.
Aivosäätiö on myöntänyt Itä-Suomen yliopiston tutkijoille uusia apurahoja aivoihin ja hermostoon liittyvään tieteelliseen tutkimukseen.
Vaikka suomalaista kunnista löytyy osin myös konservatiivisia asenteita, on moni kunta rakentamassa osaltaan parempaa kansanterveyttä lasten ja nuorten kautta.
Tunnustuksen ansiokkaasta viestintätyöstä saivat MoLeWe-tutkimuskollektiivi, tekniikan koulutuksen viestijät, professori Tomi Voutilainen ja monitieteinen syöpätutkimusyhteisö.
Suurin osa esiteini- tai teini-iässä tupakoinnin aloittaneista tupakoi edelleen nuorena aikuisena. Jatkuva tupakointi lapsuudesta asti lisäsi merkittävästi sydänvaurioiden riskiä.
Säätiö myönsi Itä-Suomen yliopistoon kaikkiaan 144 000 euroa apurahoja vuodelle 2025.
Maahanmuuttajataustaiset hoitajat voivat tuoda kaivattua lievitystä hoitajapulaan. Samalla terveydenhuollon työyhteisöissä tarvitaan uudenlaista ymmärrystä esimerkiksi kulttuurisensitiivisyydestä.
Hampaiden eroosio on hyvin yleistä aikuisilla. Eroosiota tutkittiin ensimmäistä kertaa Suomessa laajasti Terve Suomi -väestötutkimuksessa.