Uutiset
20.3.2026
19.3.2026
Tapahtumat
23
Maa
2026
27
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Väitöstutkimus on tärkeä avaus sotilasverkostojen käytön ulottuvuuksista osana kansallisia armeijoita.
Ennakoivaa hallintaa toteuttavat vastuullisuusjärjestelmät voisivat parhaimmillaan vahvistaa luottamusta alan vesivastuullisuuteen.
Itä-Suomen yliopistossa toteutetaan koulutuksellinen osahanke, jossa lisätään opiskelijoiden ja tulevien johtajien tietämystä aiheesta.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin suomalaisten arvolatautuneita tilallisia käsityksiä turvapaikanhakijoiden ja pakolaisten olinpaikasta sekä suomalaisten vastuun rajoista.
Tutkimuksessa havaittiin, että museokävijöiden osallisuuden ja yhteisöllisyyden kokemukseen vaikuttivat eniten museon ilmapiiri, museohenkilökunnan positiivinen asenne ja empatiakyky sekä heiltä saatu tuki.
Katajala on toiminut pitkäjänteisesti ja aktiivisesti Suomen historiallisen seuran ja sen tavoitteiden hyväksi tiedemaailmassa.
Itä-Suomen yliopiston alumni Tero Matkaniemi toimii Lahden lyseon rehtorina.
Tuotantotapojen ja elinkeinorakenteen muutoksissa tulee varmistaa riittävä tuki niille, joita muutokset kipeimmin koskettavat, todetaan juuri julkaistussa raportissa.
Suomalaisten ja norjalaisten suhteet kriisivuosina olivat ristiriitaiset, sillä suomalaiset tekivät yhteistyötä Saksan kanssa, mutta pyrkivät samaan aikaan olemaan ärsyttämättä Norjan pakolaishallitusta.
Kestävyysmurroksen marginaalit -hankkeen järjestämässä tapahtumassa pohditaan, mitä opittavaa meillä on syrjään jäävistä äänistä globaaleissa muutoksissa.