Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Vuosittaisen tiedetapahtuman teemana on veden kiertokulku ympäristössä ja yhteiskunnassa.
Puutuotetekniikan professori Henrik Heräjärven mukaan uuden rakentaminen on ympäristön kannalta lähes aina huonoin ratkaisu.
Tunturihaukan silmin -valokuvanäyttely kuvaa haukan näkökulmasta, miten ilmastonmuutos vaikuttaa pohjoisen alueen luontoon, elinkeinoihin ja paikallisten ihmisten elämään.
Itä-Suomen yliopiston osaamisesta versoneet yritykset jakoivat tarinansa UEF Startup Day -yrittäjyystapahtumassa Joensuussa.
Kuusivaltaisia metsiä tappavien tuhohyönteisten määrät kasvavat ja tuhoalueet leviävät. Tutkijat käyttivät Kolilla ensimmäistä kertaa miehittämätöntä ilmalaivaa tutkimuksessa metsätuhojen ehkäisemiseksi ja rajaamiseksi.
Itä-Suomen yliopiston tekniikan koulutus rakentaa vahvaa työelämäyhteistyötä yliopiston, yritysten ja alueen toimijoiden kesken.
Itä-Suomen yliopisto on mukana viidessä konsortiossa, rahoituksen ollessa yhteensä 3,5 miljoonaa euroa.
KTM Anu Laakkonen selvitti väitöstutkimuksessaan miten metsäsektorin arvonluontilogiikka ja verkostot ovat muuttumassa siirryttäessä kestävään metsäpohjaiseen biokiertotalouteen.
Itä-Suomen yliopiston ja 34 muun yliopiston, tutkimuslaitoksen ja yrityksen tutkimuksessa kerättiin kattava yleiskuva teollisen raakapuun autokuljetuksesta maailmalla.
MMT Samuli Junttila on saanut arvostetun Euroopan tutkimusneuvoston (ERC) 1,81 miljoonan euron suuruisen aloitusapurahan.