Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Itä-Suomen yliopisto sai biotieteiden, terveyden ja ympäristön tutkimuksen sekä kulttuurin ja yhteiskunnan tutkimuksen akatemiahankkeisiin yhteensä 7,3 miljoonan euron rahoituksen.
MMM Tuomas Yrttimaan väitöstutkimuksessa kehitettiin pistepilvimenetelmiä metsän rakenteen tarkasteluun. Yksityiskohtaisen kolmiulotteisen mallinnuksen avulla pystytään kartoittamaan kaatuneita kuolleita puita, tarkastelemaan puiden ja puujoukkojen ominaisuuksia, sekä niiden rakenteissa tapahtuneita muutoksia.
Biohiilen ympärille on luotavissa uutta, monipuolista ja pitkälle jalostettua liiketoimintaa.
Vuonna 2021 rahoitetuissa Proof of Concept-hankkeissa kehitettiin toiminnallista Alzheimerin taudin biomarkkeria, aortan repeamistä ennustavaa algoritmia ja biomassan kuituja pilkkovia entsyymejä.
Itä-Suomen yliopisto, Luonnonvarakeskus ja Karelia-ammattikorkeakoulu muodostavat yhdessä Biopartnerit. Toiminta keskittyy puu- ja kuitupohjaisiin materiaaleihin ja tuotteisiin liittyvään tutkimukseen ja tuotekehitykseen.
Itä-Suomen yliopisto ja Teollisuusneuvos Heikki Väänäsen rahasto järjestävät 6. Karelia Symposiumin verkossa teemalla “Terveyttä puusta” - puumateriaalien terveysvaikutukset ja puusta tehtävien terveystuotteiden kehittyvät näkymät alan johtavien asiantuntijoiden esittäminä.
ForestBioFacts on innovatiivisesti toteutettu digitaalinen opiskeluympäristö, joka kattaa laajasti metsäbiotalouteen liittyviä teemoja metsätaloudesta metsäteollisuuden tuotantoteknologiaan.
BIOSCOPEssa selvitetään miten Pohjois-Karjalan aluetalous voi hyödyntää alueelle keskittynyttä metsäalan huippututkimusta ja osaamista entistä tehokkaammin, ja kuinka tutkimus ja alan osaajat pääsevät paremmin kiinni yrityksiä puhuttaviin ongelmiin.