Uutiset
4.12.2025
Tapahtumat
8
Joulu
2025
9
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
In English
Minne työikäisten keskittymiskyky katosi, miten rahapeliriippuvuutta hoidetaan ja mistä asioista kehitysvammainen saa päättää itse? Muun muassa näistä puhuttiin Itä-Suomen Lääketiedetapahtumassa.
Professori Jarmo Jääskeläisen mukaan kliinisen opetuksen hajauttamisella yhteistyöalueen keskussairaaloihin turvataan muun muassa riittävät potilasmäärät. Hajautukseen osallistuminen on opiskelijoille vapaaehtoista.
Junttila valmistui lääketieteen lisensiaatiksi Itä-Suomen yliopistosta vuonna 2014 ja väitteli lääketieteen tohtoriksi jo seuraavana vuonna.
Apulaisprofessori Julie Goodwin on aloittamassa uutta lasten verenpaineeseen liittyvää tutkimusta suomalaisesta tutkimusaineistosta Fulbright Saastamoinen Distinguished Chair in Health Sciences -apurahan turvin.
Väitöstutkimuksessa kehitetyt uudet verenkiertovajauksen vaikeuden luokittelumenetelmät kuvastavat vajauksen vaikeutta ja ennustavat kuolemanvaaraa osuvammin kuin pitkään käytetty SOFA-mittari.
Esitelmien teemat laajenevat muun muassa kulttuurista, oppimisesta ja yhteiskunnasta tekoälyyn, ympäristöoikeuteen, ilmastoon ja neurotieteisiin.
Symposiumin tärkeää antia olivat entistä yksilöllisemmät ja kohdennetummat hoidot sekä diagnostiikan ja ennusteiden tarkentuminen.
Manttelisolulymfoomaan sairastuneiden elossaoloaika on pidentynyt huomattavasti 2000-luvun alusta, jolloin monoklonaalinen vasta-aine rituksimabi sekä sytarabiinia sisältävä monisolusalpaajahoito otettiin käyttöön näiden potilaiden hoidossa.
Hyvä kehon liikkuvuus keski-iässä oli yhteydessä pienempään kuolemanvaaraan lähes 13 vuoden seurannassa, osoitti äskettäin julkaistu kansainvälinen tutkimus.
Väitöskirjan tulosten perusteella voidaan kohdentaa iäkkäiden potilaiden sappikivitaudin komplikaatioiden hoitoa.