Uutiset
3.11.2026
Tapahtumat
2
Mar
2026
3
4
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Yritykset pyrkivät turvaamaan toimintansa erityisesti paikallistuntemuksen, yhteistyöverkostojen ja ympäristönhoidon avulla.
Liikesivistysrahastolla on ollut merkittävä rooli Itä-Suomen ylopiston kauppatieteiden tutkimuksen kansainvälistymisessä ja yhteiskunnallisessa vaikuttavuudessa.
Tapahtuman teemana on ennallistamisen tulevaisuudet, kestävyyssiirtymät, luonnonvarojen hallinta ja muutosvoimaiset innovaatiot.
Tutkimus avaa alan haasteita erityisesti ravintolayritysten näkökulmasta, jota on toistaiseksi tutkittu vähän.
Pilottiin osallistuneet sairaanhoitajat kuvasivat etämonitorointiin liittyvän paljon päivittäistä työtä.
TUtkimus osoittaa, että osuustoiminnan arvopohjaa pidetään yleisesti myönteisenä, mutta sen käytännön toteuttaminen koetaan vaikeaksi.
Pitkittynyt työmarkkinakonflikti voi heikentää institutionaalista luottamusta ja vaikeuttaa yhteisten tavoitteiden saavuttamista.
Saimaannorpan suojelun tueksi käynnistyy uusi EU-rahoitteinen hanke.
Itä-Suomen yliopistossa toteutettu tutkimus osoittaa, että ekosysteemien sisäiset ristiriidat ja keskinäisriippuvuudet hidastavat muovien kiertotalouteen siirtymistä.
Yksilöllisen lääketieteen kehitys rakentuu monen eri toimijan välisenä yhteistyönä, missä arvonluontia ja arvo-odotuksia hahmotellaan epävarmuuden keskellä.