Uutiset
5.2.2026
Tapahtumat
6
Helmi
2026
9
10
Siirry Ajankohtaista-osioon
Suomeksi
Yritykset voivat lisätä houkuttelevuuttaan työnantajina luomalla ympäristön, joka toivottaa eri taustoista tulevat ihmiset tervetulleeksi ja arvostaa heitä.
Tutkimuksessa kehitetty malli antaa yrityksille työkalut, joiden avulla ne voivat käyttää erilaisia digitaalisia artefakteja digitaalisten palvelujensa viemisessä kansainvälisille markkinoille sekä liiketoimintansa kehittämisessä yrityksen elinkaaren aikana.
Verohallinnon veroilmoitusvalvonta on varsinaista verotarkastusta kevyempi ja tehokas keino yritysten kokonaisverovalvonnan toteuttamiseksi, osoittaa Itä-Suomen yliopistossa ja Aalto-yliopistossa tehty tutkimus.
FINT Workshop 2023 -konferenssi pureutuu luottamukseen organisaatioiden sisällä ja niiden välillä.
Uudessa tutkimushankkeessa kansainväliset osaajat pääsevät kertomaan oman tarinansa Suomesta.
Väitöstutkimuksessa tarkasteltiin varhaisessa vaiheessa kansainvälisille markkinoille suuntaavien yrityksten yrittäjien päätöksentekologiikan ja verkostoitumisen yhteyttä ja kehitystä kansainvälistymisen eri vaiheissa.
Broman Groupin pitkään jatkunut yhteistyö Itä-Suomen yliopiston kanssa on edistänyt merkittävästi kansainvälisen vähittäiskaupan opetusta ja tutkimusta.
Helsingin, Lapin, Oulun ja Vaasan yliopistot sekä LAB-ammattikorkeakoulu liittyvät ympäristö-, kestävyys- ja vastuullisuusaiheisten opintojen verkostoon.
Yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden tiedekunnan Staff Scientist kehittää tiedekunnan aineistointensiivisiä tutkimusinfrastruktuureja ja menetelmäosaamista.
Startup-yrityksille suunnattuun Tahko Ski Lift Pitch -pitchauskilpailuun osallistui yhteensä yhdeksän UEF-taustaista startup-yritystä eri tieteenaloilta.