Tutkimusyhteistyön mahdollisuudet ovat laajat aina yksittäisistä selvityksistä syvempiin yhteisiin projekteihin ja pitkäjänteiseen kumppanuuteen saakka. Hyödyntämällä yliopiston laaja-alaista tutkimusosaamista ja uusinta tutkimustietoa yritykset voivat kehittää osaamistaan sekä uusia tuotteita ja palveluja.
Tutkimukseen liittyviä tyypillisiä yritysyhteistyön muotoja ovat muun muassa yhteisrahoitteiset hankkeet ja henkilöstöliikkuvuus yrityksen ja yliopiston välillä sekä yhdessä toteutettavat opinnäytetyöt. Lisäksi tarjoamme yrityksille laajasti tutkimuspalveluja, jotka perustuvat huippuosaamiseemme ja ajantasaiseen tutkimusinfrastruktuuriin.
Yhteisrahoitteiset hankkeet
Yhteisrahoitteiset hankkeet ovat tyypillinen tapa tehdä pitkäjänteisempää yhteistyötä soveltavassa tutkimuksessa, teknologian kehittämisessä ja innovoinnissa. Tutkimus- ja kehitysyhteistyön lisäksi konsortiopohjainen hankeyhteistyö avaa mahdollisuuksia verkostoitumiselle sekä tiedon jakamiselle sekä kansallisella että kansainvälisellä tasolla. Tutkimuksen lisäksi hankeyhteistyö edistää usein osaamisen kehittämistä, jossa tutkimus voi tähdätä väitöskirjojen valmistumiseen. Tyypillisiä rahoittajia ovat Business Finland ja Euroopan unioni. Joissain tapauksissa projekti toteutuu suoraan yliopiston ja kumppaniyrityksen välisenä yhteisrahoitteisesti.
Tilaustutkimuksen palvelut
Tilaustutkimuksessa toteutetaan projekteja suoraan yrityksen liiketoimintaa palvelevien tarpeiden pohjalta. Näihin projekteihin voi sisältyä esimerkiksi kokeellista tutkimusta, asiantuntijaselvityksiä ja testauspalveluja. Tilaustutkimuksessa hyödynnetään yliopiston tutkimustietoa, osaamista ja infrastruktuuria.
Tilaaja määrittelee työn tavoitteet ja sisällön, ja kumppaniyritys rahoittaa tutkimuksen kokonaisuudessaan. Tässä mallissa syntyvät immateriaalioikeudet kuuluvat lähtökohtaisesti tilaajalle eli kumppaniyritykselle.
Väitöskirjayhteistyö
Merkittävä osa yliopistossa tehtävää tutkimusta liittyy väitöskirjatöihin. Väitöskirjatyö voidaan kytkeä osaksi yrityksen kanssa tehtävää tutkimusyhteistyötä perustettavan tai käynnissä olevan tutkimusprojektin tai ohjaus- ja mentorointimallin kautta. Yhteistyötavasta riippuen tilaajalla on neuvotteluoikeus syntyviin tuloksiin tai ne kuuluvat suoraan tilaajalle. Väitöskirjayhteistyössä tulosten julkaisemisesta sovitaan aina yhteistyöyrityksen kanssa.
Tutustu yliopiston osaamiseen ja tutkimusinfrastruktuuriin
Yhteystiedot
Ota yhteyttä yhteistyön aloittamiseksi. Käymme läpi yhdessä yhteistyöaiheen, aikataulun ja budjettiraamin, sopivan yhteistyötavan sekä muut yhteistyöhön liittyvät sopimukselliset asiat (mm. IPR). Osana yhteistyön aloittamista kartoitamme vaadittavan yliopiston osaamisen, resurssit ja infrastruktuurin sekä mahdolliset käynnissä olevat tutkimushankevalmistelut ja muut aloitteet, joihin aihe voidaan kytkeä. Hyödynnämme valmistelussa myös yliopiston laajoja verkostoja sekä kumppanuuksia.
Yliopiston kanssa tehtävässä tutkimusyhteistyössä osapuolet voivat tehdä yhdessä joko yhteistä tutkimusta (ns. yhteisrahoitteinen malli) tai sitten tutkimus voidaan toteuttaa tilaustutkimuksena. Lisäksi yritys voi toimia hankkeen tai väitöskirjan ohjaajana tai ohjausryhmän jäsenenä tai yliopiston ja yrityksen välillä voidaan toteuttaa kumppanuustoimintaa, johon ei sisälly varsinaista tutkimuksen rahoittamista, ja tällaisessa toiminnassa mahdolliset syntyvien tulosten oikeudet kuuluvat aina sille osapuolelle, joka ne saa aikaan. Osapuoli voi myös tuoda yhteistyön puitteissa toisen osapuolen käyttöön aineistoa ja tietoa, joiden oikeudet kuuluvat ne luovuttaneelle osapuolelle.
Yhteisrahoitteisesta tutkimuksesta on kyse silloin, kun osapuolet tekevät aidosti yhteistyötä ja niillä on yhteinen tutkimussuunnitelma, jossa kummallakin osapuolella on rooli osana tutkimusta. Yhteisrahoitteisen tutkimuksen tulokset ovat pääsääntöisesti julkisia ja ne kuuluvat sille osapuolelle, joka tulokset on saanut aikaan. Tulosten julkisuus toteutetaan aina siten, ettei se vaaranna tutkimustulosten suojaamista. Yhteisrahoitteisessa tutkimuksessa kummallakin osapuolella tulee olla oma rahoitusosuus.
Tilaustutkimus puolestaan lähtee tilaajan tarpeista ja tutkimussuunnitelma tulee yleensä tilaajalta. Tilaaja maksaa yliopistolle sovitun summan tutkimuksen tekemisestä, ja omistaa kaikki tutkimuksen tulokset. Tilaajalta laskutettavaan summaan lisätään aina arvonlisävero, ja tutkimus on aina hinnoiteltava yliopistolla liiketaloudellisen perustein.
Jos tutkimusyhteistyö toteutetaan väitöskirjatutkimuksena, niin on huomioitava, että väitöskirjatyö on aina julkinen, eikä siihen voi sisällyttää yhteistyötahon salassa pidettäviä tietoja.